Insomniac Games on vuosien varrella totuttu näkemään yksinomaan Playstation-pelien (Ratchet & Clank, Resistance) parissa. Uudelle konsolisukupolvelle studio repäisi kuitenkin yllätyskäänteen ja teki monien pleikkarifanien pettymykseksi seuraavasta pelistä yksinoikeussopimuksen Microsoftin kanssa. Niinpä Sunset Overdrive nähdään nyt ainoastaan Xbox Onella. Studion töitä fanittaville ja pelkästään pleikkarin omistaville tiedossa on vielä lisää suolaa haavoihin: Sunset Overdrive on yksi vuoden viihdyttävimmistä pelistä.
Sunset Overdrive näytti mielenkiintoiselta heti ensiesittelystä lähtien. Värikäs ja sarjakuvamainen tyyli muistutti muun muassa Dreamcastin Jet Set Radio ja Crazy Taxi -klassikoista, kun taas hullut aseet muistuttivat kyseessä olevan R&C-pelien luojat. Toisaalta studion edellinen tuotos Fuse oli pettymys, ja Sunsetin lehdistötilaisuuksissa kokeiltu demo jätti vaisun olon. Näin ollen hyppäsin pelitestiin varovaisen odottavissa tunnelmissa.
Sunset Overdrive sijoittuu dystopiseen lähitulevaisuuteen, jossa Sunset Cityä hallitsee rautaisella otteella FizzCo-niminen limuyhtiö. Megakorporaatio ei ole rajoittunut pelkästään soppa-alalle, vaan väsäilee sivussa bioaseita ja robottiarmeijoita, jotka saavat jopa Umbrellan näyttämään hyväntekeväisyysjärjestöltä. Kun yhtiön uusi energiajuoma Overcharge Delirium XT - hupsis keikkaa - muuttaa yleisönsä hirviömutanteiksi, niin ainoa looginen ratkaisu on tietysti eristää kaupunki ulkomaailmasta ja lakaista koko juttu maton alle. Helppo juttu, sillä yhtiöltä löytyy vino pino robotteja siivoamaan hiippakunta mahdollisista todistajista.
Pelaaja hyppää maailmanlopun hurlumhei-tunnelmaan sopivasti kieli poskella. Räikeä huumori leimaa koko peliä, ja neljäs seinä ratkeilee jokaisesta nurkasta. Oma pelihahmo, kuuluttaja ja muut maailman asukit irvivät vuoronperään pelikliseille, ja itseironiaa piisaa melkein yliannostukseen asti. Onneksi pelinkehittäjien itsekritiikki ei ole jäänyt pelkästään puheiden tasolle.
Sunset Overdriven alkutaival on pelin heikoin lenkki. Tietovyöry on valtava, kun tehtäviä, haasteita, kerättävää, aseita, ansoja ja kykyjä muokkaavia erikoisesineitä pudotetaan pelaajan syliin alussa typerryttävä määrä. Vähemmästäkin menee pää pyörälle. Kun alkuöveristä pääsee ylitse, hälvenevät ennakkohuolet kuitenkin savuna ilmaan.
Sunset Overdriven pelaaminen on nimittäin kerrassaan hulvatonta puuhaa. Se poikkeaa juuri sopivasti monista muista avoimen maailman peleistä, sillä tällä kertaa jatkuva liike on kaiken A ja Ö. Hahmo loksahtaa lähes magneettisesti liukumaan köysillä, raiteilla ja sähkölinjoilla, ja autojen ja monien muiden päältä voi ponnahtaa korkealle kuin trampoliinilta konsanaan. Seiniä pitkin voi lisäksi juosta, ja jokainen siirtymä lisää kombo-kertoimia sekä potkua tyylimittariin. Tarkka liikkuminen on aluksi haastavaa, mutta sen kanssa pääsee parin tunnin hyvin jälkeen sinuiksi. Tärkeintä on oppia, ettei maan tasalla kannata jäädä töllistelemään, vaan turvallisinta on pysyä jatkuvasti liikkeessä. Vihollisten kellistämisessä jeesaa lisäksi vasempaan liipaisimeen sijoitettu ajan hidastaminen. Insomniac on armahtanut pelaajaa myös varsin anteliaalla osumamallinnuksella.
Asevalikoima on taattua Insomniac-laatua. Vaikka aseiden ja Amp-powerupien efektitykitys pahimmillaan on näköhaitaksi, on apuvälineiden määrä ja vaihtelevuus loistavaa tasoa. Mukana on tietysti perinteistä haulikkoa ja rynkkyä, mutta jokaiseen aseeseen voi vielä liittää oman Overdrive-spessun, jolloin osuma voi vaikka loihtia esiin räjähtäviä nallekarhuja tai kutsua itse viikatemiehen auttamaan vihollisten niittämisessä.
Vaihtelua riittää kiitettävästi myös tehtävissä. Peruskeräilyä on ehkä hieman liikaa, mutta juonessa toimintaa väritetään kivasti päämajan puolustamisella ansojen ja barrikadien avulla, sekä Brutal Legendiä muistuttavilla kevyillä strategiaosuuksilla. Pomotaisteluissa nähtiin muutama suorastaan fantastinen kohtaus, jotka lukeutuvat vuoden pelien ylivoimaisiin kohokohtiin.
Sunset City on tietysti tupaten täynnä kerättävää krääsää, ja peli luonnollisesti irvailee asiasta. Esineet ovat varsin järjettömiä ja mukana on muun muassa vessapaperirullia, haisevia lenkkareita, neon-kylttejä, leijuvia Fizzie-ilmapalloja sekä räjäytettäviä Fizzco-turvakameroita. Fiksusti kyseisillä kamoilla on saavutusten metsästämisen lisäksi muutakin käyttöä, sillä ne toimivat valuuttana uusien kamoja ostettaessa. Hyvä sijoittelu tekee niiden keräämisestä mielekästä puuhaa. Kaikki tavarat on asetettu maailmaan eri tavalla, joten jokaisen talteenotossa edellytetään erilaisia manööverejä. Jaksan kerätä tavaroita peleissä vain harvoin, mutta Sunset Overdrivessä homma oli yllättävän hauskaa. Varsinkin kun kaupasta sai ostettua keräämistä jelppaavia karttoja.
Ulkoasultaan Sunset Overdrive on juuri niin riemukkaan värikäs tapaus kuin ennakolta odotettiin. Tyyli on tietysti makukysymys, mutta omalta kohdaltani pelin visuaalinen anti lähentelee mestariteosta. Hahmot, animointi ja etenkin erikoistehosteet ovat upeaa katseltavaa, eikä sarjakuvamaisista tekstikuplaräjähdyksistä saa tarpeekseen. Oman hahmon kanssa ei myöskään tule tylsää. Hahmon muokkausmahdollisuudet ovat todella mittavat, ja omasta sankarista tai sankarittaresta voi tehdä pellen, cowboyn, supersankarin, larppaajan tai mitä tahansa siltä väliltä. Mikä hauskinta, omaa hahmoaan voi kustomoida milloin tahansa. Jopa sukupuolen ja kehotyypin voi vaihtaa kesken pelin.
Musiikki on myös iso osa pelin punk-asennetta. Taustalla pauhaa jatkuvasti todella korkeaoktaanista rokkia, dubstepiä ja vauhtimusaa. Se sopii loistavasti teemaan, mutta toisaalta ei välttämättä sovi ihan kaikkien makuun. Suurin syy tähän on aavistuksen lyhyt soittolista, jonka takia tietyt biisit toistuvat liian usein. Ääninäyttely ja tehosteet ovat huipputasoa, joten äänipuolesta ei löydy muuta kritisoitavaa.
Olen tällä hetkellä viettänyt Sunset Overdriven parissa noin 20 tuntia. Tuntien aikana olen suorittanut kaikki sivutehtävät, kerännyt valtaosan roinasta sekä suorittanut noin puolet haasteista. Niidenkin jälkeen moninpeli vetää edelleen puoleensa. Chaos Squad -niminen pelimuoto on mielenkiintoinen yhdistelmä kilpailua ja yhteistyötä. Siinä suoritetaan ensin pieniä haastetehtäviä, joissa kerätään kaaosta ja apuja lopullista taistoa varten. Se koostuu yhteisen päämajan puolustuksesta valtavia vihollisaaltoja vastaan. Sattumanvaraisten pelaajien kanssa yhteen pelaaminen on tunnetusti hankalaa, ja meno on melkoista oman edun tavoittelua. Kavereiden kanssa pelimuoto toimii loistavasti ja takaa mukavasti pelitunteja yksinpelin päättymisen jälkeen.
Harva peli on viime aikoina onnistunut koukuttamaan yhtä tiukasti kuin Sunset Cityssä riehuminen. Pelin suurin ansio on se, miten hauskaa yksinkertainen paikasta toiseen siirtyminen kykenee olemaan. Pelattavuudessa riittää syvyyttä, ja niksit hallitsemalla parkourista tunnettu flow-fiilis on upea. Kitinän aiheita, kuten co-opin puutetta lukuun ottamatta, Sunset Overdrivestä on hyvin vaikea löytää sellaisia virheitä, jotka saisivat edes harkitsemaan pelin sivuuttamista. Kyseessä on helposti yksi vuoden hauskimmista peleistä, ja ehdoton pakko-ostos Microsoftin uuden konsolin omistaville. Hyvin pelattu Microsoft, hyvin pelattu.