Olen jo vuosia pitänyt vahvasti tarinavetoisista peleistä, ja juuri sellainen on Stray Gods: The Roleplaying Musical. Musikaaleista en niinkään perusta, mutta tarinavetoisista peleistä senkin edestä.
Stray Gods keskittyy nuoreen laulajaan Grace, jonka äänenä on Laura Bailey (The Last of Us: Part II, Marvel's Spider-Man ja Call of Duty: Vanguard). Mukana on muutenkin kattava joukko nimekkäitä ääninäyttelijöitä. Grace on mitättömyys, kunnes eräänä päivänä nainen nimeltä Calliope astuu kuvioihin, ja joutuu pian murhatuksi. Grace saa tietää, että Calliope oli itse asiassa kuolematon olio nimeltä The Last Muse, ja pian Calliopen lauluvoimat siirtyvät Gracelle. Lisäksi joukko kreikkalaisia jumalia nimellä Chorus piileskelevät pahaisten kuolevaisten joukossa, ja laittavat Gracen oikeuden eteen syytettynä Calliopen murhasta. Grace saa onneksi tilaisuuden todistaa syyttömyytensä. Hänellä on viikko aikaa selvittää, mitä Calliopelle oikein tapahtui, ja kuka onkaan murhaaja.
Tarina kuljettaa Gracea pitkin kaupunkia, ja välillä tuonpuoleiseenkin, kun tapaamislistalla on jumalia ja kuolemattomia olioita. On aika oppia lisää Calliopesta ja selvittää, onko jumalilla itsellään alibi vai ei. Kuolemattomat oliot vain eivät luovuta tietojaan kovin helposti, joten jatkuvasti esiin nousee lisäkysymyksiä. Ja Gracen oikeudenkäynti lähestyy uhkaavasti.
Tarina on kokonaisuudessaan riittävä pitääkseen pelaajan mielenkiinnon yllä, ja erilaiset käänteet tekevät saman. Henkilöhahmot on kehitetty hyvin, ja pinnan alla kuplivat ne kunkin omat ongelmat. Erilaisia dialogivaihtoehtoja on runsaasti, joten tarinasta saa muodostettua omanlaisensa. Pelaajan valinnat vaikuttavat lopputulokseen merkityksellisellä tavalla unohtamatta erilaisia romanssivaihtoehtoja.
Suurin ongelma on, ettei pelaaminen ole kovinkaan vuorovaikutteista. Pelaaja valitsee dialogivaihtoehdon, eikä valinnan tekemiselle ole aikarajaa musiikkiesityksiä lukuun ottamatta. Toisin sanoen pelaaminen onnistuu yhdellä kädellä sohvalla lojuen ja popcornia syöden.
Taiteellinen tyyli on onnistunut, ja se saa Stray Godsin toimimaan sarjakuvan lailla. Kohtauksesta toiseen siirrytään keveästi, eikä ruudun tapahtumista tarvitse paljoa välittääkään. Kyse on hidastempoisesta pelistä, ja valinnassa on etunsa. Toisaalta pelaajan eläytyminen jää tapahtumatta, ja se on sääli.
Musiikkiesitykset ovat joko luokkaa hitti tai huti. En väitä olevani musikaalien asiantuntija, mutta silti voin sanoa, etteivät Stray Godsin musiikkiesitykset valtaosaltaan tee vaikutusta. Katsellessa usein jää kaipaamaan sitä seuraavaa dialogivalintaa. Kyseessä on varsin masentava tarina, vaikka esitystapa onkin värikäs ja eloisa.
Ääninäyttelijät kuitenkin osaavat asiansa. Mukana ovat sellaiset kuin Troy Baker, Felicia Day, Mary Elizabeth McGlynn, Ashley Johnson, Rahul Kohli ja Anjali Bhimani. Ajoittain kuitenkin huomaa, että toiset ovat selvästi parempia ääninäyttelijöitä kuin laulajia. Luodut henkilöhahmot ovat kuitenkin riittävän kiinnostavia.
Stray Gods tarjoaa paljon syitä lähteä uusintakierrokselle. Erilaisilla valinnoilla näkee kokonaan erilaisia musiikkiesityksiä ja kokonaan erilaisia tarinakulkuja. Toisin sanoen kannattaa pelata Stray Gods ainakin kahdesti.
Stray Gods: The Roleplaying Musical tarjoilee puolensa ja puolensa. Toisaalta henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja erilaisia dialogivaihtoehtoja on runsaasti. Toisaalta taas eläytyminen jää tapahtumatta, eikä pelaaminen ole kovinkaan kiinnostavaa. Musikaalien ja tarinavetoisten pelien ystävien kannattaa antaa Stray Gods: The Roleplaying Musicalille mahdollisuus.