Still Wakes the Deep säikyttelee paikoitellen tosissaan

Öljynporauslautat ovat jänniä paikkoja, tai ainakin olivat pikkupoika-ikäisen itseni mielestä. Still Wakes the Deepin päähenkilön Caz McLearyn mielestä ne eivät sitä ole, sillä tämä on joutunut töihin sellaiselle, pakoon takaisin maissa odottelevia ongelmiaan. Jännitystä tulee tosin kuvioihin lopulta hieman liikaakin lautan poratessa öljyä vahingossa hieman liian syvältä. Työtehtävät vaihtuvat salamana selviytymistaisteluun elämästä, kun merenpohjan kummajaiset ottavat porauslautasta vallan ja alkavat sorruttaa sitä porauslautalla työskentelevien henkilöiden jalkojen alla.

Still Wakes the Deepin takana on tarinapelien ystäville tuttu studio vuosien takaa eli The Chinese Room. Studion edellisestä tarinagenren pelistä Everybody's Gone to The Rapturesta on kulunut kuitenkin aikaa jo hurjasti, nimittäin lähes kymmenen vuotta. Tässä välissä kiinalainen huone on julkaissut lähinnä pienempiä projekteja, jotka ainakin itseltäni ovat menneet täysin ohi. Niinpä yksi suurimmista mielenkiinnon kohteista liittyikin siihen, ovatko studion kynnet tarinankertojina edelleen tallella.

Kerronnan puolesta on onneksi todettava, että tallella ovat. Stephen King -henkiseen yliluonnollista pahuutta ja ihmiskohtaloita sekoittavaan tarinaan on saatu onnistuneesti potkua ja erityisesti Cazin kohtalosta välittää viimeistään alkumetrien jälkeen jo tosissaan. Hyvän käsikirjoituksen ohella hahmojen ääninäyttely on mainiota kuultavaa. Koska tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin, paksu korostus ja skotlannin kieli ovat mainiota kuultavaa.

Yliluonnolliseen on sekoitettu myös luonnollista. Ympärillä vellova meri ottaa hetki hetkeltä porauslauttaa enemmän haltuunsa, joten tavallisempien kauhuelementtien ohella peli tarjoaa myös ehtaa pakokauhua kaiteiden romahtaessa alta kohti syvyyksiä ja tietenkin pakollisten pitkien sukellusretkien muodossa. Meri ja ympärillä riehuva myrskyisä sää on toteutettu todella hienosti ja saavat aikaan yhdessä yliluonnollisen kanssa todella omaperäisen paketin. Tässä mielessä pelin visuaaliselle suunnittelulle on annettava lisäpisteitä. Kaikki ympärillä on omalla tavallaan kiehtovaa ja kaunista, mutta samalla äärimmäisen vaarallista ja tappavaa.

Pääsääntöisesti myös pelipuolella kaikki on kunnossa. Peli on kahtiajakautunut sekoitus, jossa toinen puolisko on perinteistä kävelysimulaattoria ja toinen puolisko sitten toimintaseikkailua. Kävelyosuudet toimivat odotetun hyvin ja rakentavat tarinaa ja tunnelmaa onnistuneesti. Toimintapuolella puolestaan paetaan yliluonnollisia voimia vaihtelevilla tavoilla ja toisinaan myös hiippaillaan niiden ohitse samalla niitä harhauttaen. Tähänkin asti kaikki on siis vielä hyvin.

Vaan voihan ettien että, sillä innoitusta on haettu myös sieltä mistä ei olisi pitänyt. Koska porauslautta leviää jatkuvasti ympäriltä kuin Jokisen eväät, todella iso osa pelistä on ensimmäisestä persoonasta kuvattua Uncharted-henkistä tasohyppelyä ja se toimii kokonaisuuden kannalta todella huonosti muun sisällön kanssa yhteen. Keltaisella värillä korostetut esteet merkkaavat reitin ja sitten vaan loikitaan, roikutaan ja tehdään kaikenlaisia stuntteja, joita Cazin ei uskoisi voivan tehdä. Parhaimmillaankin tasoloikka on vain ihan siedettävää, pahimmillaan se rikkoo koko pelin ja kerronnan eläytymistä tuhoisan pahasti.

Jos loikkimista ja 2000-lukulaista pelisuunnittelua edustavat, nopeita refleksejä vaativia QTE-kohtia olisi vain harvakseltaan, ärsytys tuskin kohoaisi kovin korkeille tasoille. Mutta kun kuusituntisesta pelistä kolmannes on Nathan Draken seikkailuja öljynporauslautalla, peli tarinoineen pysyy liitoksissaan vain juuri ja juuri. On tietysti hyvä, että tarinapelienkin genressä kokeillaan erilaisia pelielementtejä, mutta ainakaan tämä peli ei näitä olisi kaivannut.

Mutta niiltä osin mistä peli toimii, se toimii todella hyvin. Tunnelma on parhaimmillaan aivan loistava, eteneminen saa paikoitellen aikaan aivan oikeaa pakokauhua (en todellakaan haluaisi kokea tätä VR-versiona...) ja mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän käsikirjoitusta ja hahmoja arvostaa. Still Wakes the Deep onkin kaikesta huolimatta yhden läpipeluun arvoinen kokemus, toiselle kierrokselle ei toisaalta ole syytä olekaan. Cazin tarina on pelillisistä puutteista huolimatta pelottavaa ja liikuttavaa seurattavaa ja pelistä muistaa jälkikäteen yksiä jos toisiakin upeita kohtauksia.