Stellar Blade on nautittava toimintaroolipeli

Kevään 2024 yksi odotetuimmista peleistä on ollut eteläkorealaisen Shift-Upin Playstation 5 -yksinoikeus Stellar Blade. Ennakkoon huomiota on herättänyt hahmosuunnittelu ja oikeaa ajoitusta painottava kolmannen persoonan pelattavuus. Kyseessä on lyhyesti sanottuna laadukas toimintaroolipeli tieteisteemalla. Stellar Blade ei välttämättä ole vallankumouksellinen, mutta peli tekee kuitenkin kaiken hyvin.

Ihmiskunta on levittäytynyt tähtiin, mutta Maassa ihmiset ovat kovaa vauhtia häviämässä taistelun kammottaville naytiba-olioille. Päähenkilö Eve kuuluu sotajoukkoon, joka lähetetään Maahan tavoitteenaan ottaa planeetan hallinta pois naytiba-olioilta. Pieleen kuitenkin menee heti kättelyssä, mutta onneksi Eve kohtaa Adamin, joka johdattaa kaksikon Xioniin. Kyseessä on se Maan viimeinen ihmisten kansoittama kaupunki. Näin Xionista tulee tukikohta, josta käsin lähdetään pelastamaan maapalloa alue kerrallaan.

Rakenteellisesti Stellar Bladessa vaihtelevat lineaariset - useamman tunnin mittaiset - jaksot, ja toisaalta avoimemmat maastot, joissa voi tutkia paikkoja hyvinkin vapaasti. Aluksi peli antaa olettaa olevansa puhtaasti lineaarinen kokemus, mutta noin neljän pelitunnin jälkeen päästään Xioniin, jolloin pelialue avautuu uudella tavalla. Yleissääntönä on, että tarinalliset tehtävät suoritetaan lineaarisesti etenevillä alueilla, kun taas sivutehtäviä tehdään avoimessa maastossa. Toinen tavallinen linjaus on, että lineaariset tehtävät painottavat taistelemista, kun taas avoimissa maisemissa painopiste on ympäristön tutkimisessa, jota silloin tällöin maustetaan kohtaamisilla pahiksien kanssa.

Rytmitys on varsin onnistunut, ja tämä on mahdollista siksi, että merkittävät hahmonkehitykseen liittyvät muutokset on sidottu osaksi tarinassa etenemistä. Juuri kun ahtaat käytävät ja viemärit alkavat ahdistaa, peli avautuu avoimeksi aavikoksi kehottaen tutkimaan paikkoja omassa tahdissa. Juuri kun pelkkä miekalla mätkiminen alkaa maistua puulta, päästään tarinassa vaiheeseen, joka lisää keinovalikoimaan tuliaseet ja kosolti uudenlaisia erikoishyökkäyksiä. Ja kuten odottaa sopii, ajan kuluessa kerätään kokemuspisteitä, joilla tekniikkavalikoima entisestään monipuolistuu.

Vaikeustaso on saatu hiottua hyvinkin onnistuneeksi. Kun etenee pelin ohjaamalla tavalla, ei missään vaiheessa vastaan tule sellaisia pahiksia, joita ei koe pystyvänsä päihittämään. Peli osaa siis tarjota juuri riittävästi haastetta, ja toisaalta myös jatkuvalla syötöllä uusia keinoja eteen asettuvien pahisten päihittämiseen. Ajan kuluessa Even mukaan tarttuu varusteita, jotka ovat enemmänkin tapoja rakentaa omasta pelihahmosta sellainen, joka tukee omaa valittua pelityyliä.

Taistelumekaniikka tuo mieleen From Softwaren Sekiro: Shadows Die Twicen, mutta huomattavasti armeliaampana. Perushyökkäyksien ohella keskeinen taito on osata lukea pahiksien liikkeitä, ja reagoida niihin oikealla tavalla oikeaan aikaan. Aluksi ajoitus on turhauttavan vaikeaa, mutta oman kokemuksen ja hahmon kehittymisen aikana oikealla hetkellä oikean napin painaminen muuttuu helpommaksi. Noin viiden pelitunnin jälkeen oppii jo eräänlaisen vakiovalikoiman tekniikoita, joilla taisteluissa pärjää. Tämän jälkeen kannattaa keskittyä valitsemaan sellaisia varusteita Evelle, jotka vahvistavat tätä omaa valittua pelityyliä, ja toisaalta omaksua pelin kuluessa niitä alati tehokkaampia uusia kykyjä mukaan omaan "työkalupakkiin". Kuoleman korjatessa ja tallentaessa pahikset ilmaantuvat takaisin uudelleen. Tämä mahdollistaa rahan ja muiden käyttöesineiden keräilemisen tarpeen vaatiessa. Samalla ominaisuutta voi käyttää taistelumekaniikan harjoitteluun, jos kokee sellaisen tarpeelliseksi.

Taistelemisen ohella Stellar Bladen maailma rohkaisee paikkojen tutkimiseen. Eve kiipeilee, loikkii, juoksee, ui ja sukeltaa. Oli pelialue sitten lineaarinen tai avoin, kannattaa kaikki nurkat katsella. Tämä siksi, että kaikilla kerättävillä tavaroilla on merkityksensä. Yleensä kysymys on Even kehittämisestä alati vahvemmaksi, mutta joskus kerääminen auttaa avaamaan kosmeettisia tavaroita niin Evelle kuin muillekin henkilöhahmoille. Even tasoloikkakyvyt kehittyvät nekin ajan kanssa, mutta missään vaiheessa loikkiminen ei ole niin tarkkaa ja nautinnollista kuin taisteleminen. Stellar Blade on selvästi tehty ennen kaikkea kolmannen persoonan taistelumekaniikan ehdoilla, ja tähän päälle on sitten lähdetty kehittämään tasoloikkaosuuksia. Loikkiminen, uiminen ja kiipeileminen ovat kuitenkin riittävän nautinnollista puuhaa.

Ajastaan jäljessä olevaksi voi katsoa oikea-aikaista nappien painelua edellyttävät jaksot. Nämä kohtaukset eivät ole vaikeita, ja edellyttävät lähinnä vain pelitilanteen seuraamista ohjain kädessä. Silti ne olisi mielestäni voinut jättää ainakin suurimmaksi osaksi kokonaan pois. Tavoitteena on ehkä ollut pitää pelaaja mukana myös välivideoiden aikana.

Kenttäsuunnittelun tunnelma ja väritys nojaavat vahvasti masentavan harmaaseen, ja suurin piirtein kaikki tuntuu tuhoutuneen tavalla tai toisella. Toisin sanoen ympäristö on usein räikeässä ristiriidassa hahmosuunnittelun kanssa. Henkilöhahmot ovat yleensä värikkäästi puettuja mielenkiintoisia persoonia, jotka näin tehdessään erottuvat jopa liiaksi masentavan harmaasta muusta ympäristöstä. Musiikki on ajoittain suorastaan tilanteeseen sopimatonta, sillä sävelmät luovat positiivista ja iloista tunnelmaa, ja saman tekevät henkilöhahmotkin olemuksellaan. Tämä on hyvin epätavallista tieteispeleissä, joissa ihmiskunnan kohtalo on vaakalaudalla, ja maapallo on käytännössä tuhoutunut. Se varsinainen pelaaminen ja paikkojen tutkiminen luoduissa ympäristöissä on riittävän monipuolista. Välillä ollaan maan alla, välillä sen pinnalla ja joskus loikitaan korkeuksissa.

Stellar Bladen vihollisvalikoima on monipuolista. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että naytiba-pahikset ovat erittäin rumia ja lonkeromaisen uhkaavia. Ja kuten odottaa sopii, erilaiset pahikset kaatuvat eri keinoilla. Tavallisesti kannattaa kohdata vain yksi pahis kerrallaan, sillä Eve jää herkästi toiseksi, jos kimppuun käy useita samaan aikaan. Pahisolioiden rumuus ja uhkaavuus tuntuvat suorastaan ristiriitaiselta verrattuna siihen, miten positiivinen tunnelma pelissä muuten vallitsee.

Maailmaa tutkiessa tulee käytettyä miltei jatkuvasti mukana kulkevan droonin skannaustoimintoa, joka näyttää lähialueen kiinnostavat kohteet. Yhden skannauksen kestoa voi pidentää kykypuusta, mutta siitä huolimatta toimintoa joutuu käyttämään turhan usein. Asian kanssa pystyy elämään, mutta silti se alkaa pelin edetessä ärsyttää. Toki pelaaminen onnistuu myös kokonaan ilman skannaustoimintoa, mutta silloin iso osa kerättävästä tavarasta voisi jäädä löytymättä.

Stellar Blade ei tee mitään erityisen vallankumouksellista. Se kuitenkin punoo muissa menestyspeleissä hyväksi havaituista aineksista keitoksen, jonka lopputulos on omaleimainen ja viihdyttävä.