Steelrising

Ranskan vallankumous merkitsi aateliston tuhon alkua ja uutta aikakautta. Barrikadeille nousseet kansalaiset eivät kuitenkaan kohdanneet kirvein, musketein ja tulisin kilvin varustettuja tappajakellopelien armeijaa kuten Steelrisingissa. Onneksi automaattisten tappovälineiden edistyksellinen malli on pelaajan ohjattavissa, ja seikkailu voi alkaa.

Ranskalaisen Spiders Studion edelliset pelit ovat olleet lähes kaikki poikkeuksetta kunnianhimoisia kaltaiselleen pienemmälle studiolle. Näistä kenties parhaiten onnistunut oli 2019 julkaistu kolonialistinen seikkailutoiminta Greedfall. Sen suosion siivittämänä hämähäkit julkaisevat nyt Xbox Series X:lle ja Playstationille että PC:lle vaihtoehtoisen Ranskan vallankumoukseen sijoittuvan toimintapelin. Varsin ainutlaatuiseen ympäristöön sijoittuva tuotos lainailee paljon kovassa nosteessa olevista haastavista toimintapeleistä pääsemättä kuitenkaan aivan niiden tasolle silkassa toiminnan sujuvuudessa.

Paljon puhuvia, puuteroituja päitä sisältävä juoni alkaa, kun kuningatar Marie Antoinette lähettää henkilökohtaisen tanssija/tappajarobottinsa selvittämään, miksi valtakunnan turvaksi rakennettu robottiarmeija kääntyy yhtäkkiä aristokratiaa vastaan. Kuningas Ludvig XVI:lle rahvaan ja poliittisten vihollisten maahan niittäminen maistuu, joten korkeimmalta taholta apua ei ole tulossa. Antoinetten prototyyppibotti ei onneksi ole ulkonäöstään huolimatta posliinista rakennettu, ja kykenee päivittämään itseään lennossa entistä vaarallisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Tarina vie Aegikseksi nimetyn hahmon pelaajan ohjaksissa ranskalaiselta maaseudulta Pariisin palaville kaduille. Se sisältää kohtalaisen paljon välinäytöksiä, joissa harmillisesti kerrotaan enemmän kuin näytetään. Kasvoanimaatiot eivät myöskään kykene välittämään karun tilanteen edellyttämiä tunteita riittävän uskottavalla tavalla, ja tunnetut ranskalaiset vallankumoukselliset päätyvät näyttämään hieman liian paljon heitä metsästäviltä roboteilta. Kirjallinen materiaali ja sivutehtävät auttavat pelaajaa ymmärtämään sekä tilannetta että Aegiksen todellista luonnetta paremmin, ja pieniä yllätyksiäkin on luvassa.

Tyypilliseen toimintaseikkailun tapaan Steelrising tykkää luoda kenttiä, jotka muuttuvat tiukan putkimaisista kokonaisuuksista avoimemmiksi ja helpommin läpi kuljettaviksi erilaisten oikoreittien ja avattujen väylien myötä. Ensimmäinen reissu jollekin alueelle on usein hyvin lineaarinen päättyen isomman pomovastustajan päihittämiseen. Maisemat ovat varsin mielenkiintoisia, mutta etenkin Pariisissa eri korttelit alkavat sulautua päässä ennen pitkää toisiinsa tehden suunnistamisesta ajoittain haastavaa. Kartan puuttuminen ei helpota asiaa. Pieni harhailu ja kapeiden kujien nuohoaminen palkitaan lähes aina jollain pienellä, mutta etenemisen kannalta toissijaisella, kilkkeellä. Ulkoasu on muilta osin varsin pätevä studion pienen koon huomioiden, ja etenkin Aegiksen moninaiset asusteet ansaitsevat maininnan.

Toimintapuolella Steelrising tekee muutaman asian mukavasti, mutta epäonnistuu puolestaan toisaalla. Asevalikoima on miellyttävän erikoinen kilveksi muuttuvista nuijista ja terien reunustamista renkaista alkaen. Niiden käyttäminen jää kuitenkin piirun verran siitä, mitä hyvin toimintavetoiselta peliltä odottaisi. Viholliset reagoivat kyllä metalliturpaan ottaessaan, mutta liikkeiden ketjutuksesta ja etenkin voimakkaammista paukuista puuttuu se viimeistely, mihin isommat studiot pystyvät. Osa aseista tuntui myös auttamattoman alitehoisilta, vaikka oman hahmon ominaisuuksien olisi pitänyt sopia niiden käyttöön. Erilaisten astaloiden lisäksi Aegis voi kantaa mukanaan kranaatteja sekä erilaisia ominaisuuksia parantavia öljyjä, levätessä palautuvia parannuslitkuja sekä pultata itseensä kiinni vapaasti vaihdeltavia palikoita eri ominaisuuksia ehostamaan. Hahmo kehittyy täten kiitettävällä tavalla maisemien vaihtuessa.

Viholliskavalkadi sisältää yksikertaisia rattaista ja jousista koostuvia rivisotilaita sekä eksoottisempia pomppijoita, pasuunan puhaltajia ja pylväitä aseinaan käyttäviä muurinmurtajabotteja. Valikoima ei ole valtaisan suuri, mutta jokainen on omalla tavallaan päihitettävissä. Vastustajien liikkeiden lukeminen on hieman totuttua vaikeampaa, sillä huitaisujen ajoitukset ovat joskus pieniä mekaanisia taukoja täynnä, tai ne tulevat erikoisesta kulmasta käden kääntyessä lihalliselle pahikselle luonnottomaan asentoon. Robotit kun eivät tällaisista rajoitteista välitä.

Monista verrokeistaan poiketen Steelrising tarjoaa varsin anteliaat vaikeustason säädöt, joita voi muokata vaikka lennosta. Esimerkiksi vihollisten tekemää vahinkoa voi vähentää ja pelin valuuttana käytetyn "animan" voi säätää pysymään pelaajalla kuoleman korjatessa. Tämä niin sanottu "Assist Mode" on erittäin tervetullut lisä senkin jälkeen, kun Elden Ring opetti arvostamaan hiuksia raastavaa vaikeustasoa. Huippuunsa hiottu vaikeustaso kun toimii parhaiten silloin, kun koko taistelujärjestelmä liikkumisesta lyöntisarjoihin soljuu porautuen pian selkäytimeen. Pieni tahmaisuus taas muuttuu melkoiseksi ärsytykseksi pakettiauton kokoisen örmyn poratessa sapelia lapaluiden väliin väistöliikkeen mentyä mönkään.

Steelrisingista näkyy selkeästi, että kyseessä on Spiders Studion taattuun tapaan pienen studion kunnianhimoinen peliprojekti. Sen ainutkertainen teema kantaa pitkälle, kiitos tapahtumapaikan, vihollisten ja asevalikoiman. Toiminta ei ole aivan ongelmatonta, ja jättää sujuvuudessaan toivomisen varaa. Onkin pelaajasta kiinni, kuinka paljon löysää pelille on valmis antamaan toteutuksen hiomattomuuden suhteen.