Steel Hunters on Wargamingin uusi moninpeli, ja erilainen kuin mihin on totuttu

Wargamingilla on tapana tarjoilla pelinsä aivan erityisellä tyylillä. Kehittäjä on pitkään ollut tunnettu World of -peleistään (Tanks/Warships), joissa yhdistyvät strateginen moninpelisota live service -pelaamisen kanssa. On se sitten kaikkien mieleen eli ei, ratkaisu näyttää toimivan Wargamingille ja sen faneille. Ei siksi ole yllättävää, että seuraava peli seuraa samoilla askelmerkeillä. Tulossa ei kuitenkaan ole uutta World of -peliä tai edes historialliseen tarkkuuteen pyrkivää projektia. Sen sijaan Wargaming on laittanut Guildfordissa olevan joukkonsa töihin tekemään tiiviimpää moninpelistä toimintapeliä, jonka keskiössä on sodankäynti isoilla mecha-koneilla. Nimenä on Steel Hunters, ja kyseessä on peli, jota pääsin pelaamaan hyvän pätkän vieraillessani Wargamingin Guildfordin studiolla.

Pelattavuuden näkökulmasta Steel Hunters ei voisi tuntua vähemmän Wargamingin peliltä. Ensin valitaan yksi useasta erilaisesta Hunter-hahmosta - jotka ovat mecha-koneita, joita ohjaa koneeseen yhdistetty ihminen - ja sitten ollaan taistelukentällä liittolaisen kanssa, ja tehtävänä on ottaa mittaa viidestä muusta parista. Monin tavoin kyseessä on Battle Royale, mutta nyt mukana ei ole kutistuvia alueita ja vain vähäisesti roinaa poimittavaksi. Nyt parannutaan voimassa päihittämällä tietokoneen ohjaamia pahiksia, kerätään kokemusta ja vähän roinaa siinä sivussa, jotta oman mecha-koneen voima ja kyky paranee. Kun sitten lopultakin vastaan tulee pahiskaksikko, pääsee piru irti, ja ollaankin keskellä Titanfallin kaltaista taistelua, jossa on ammuskeltava ja käytettävä kykyjä saadakseen pahiksen kilpikerros pois, ja sitten terveyspalkki vastustajan eliminoimiseksi. Jutun juoni tässä vaiheessa on, että pelaaja voi syntyä uudelleen, jos joukkuetoveri on vielä hengissä. Jos molemmat kaatuvat, on se sitten siinä. Näin ollen pelaaminen on hieman anteeksiantavampaa kuin perinteinen Battle Royale, mutta samalla yhtä vaativaa yhteen pelaamisen kannalta.

Pelaaminen toimii varsin hyvin, ja on rakenteeltaan hyvin suoraviivainen ja intuitiivinen. Kysymyksessä ei ole peli, jossa on paljon hahmonkehitystä ja erilaisten "buildien" rakentelua. Jokainen mecha-kone on omanlaisensa arkkityyppi, jolla on joukko erilaisia kykyjä, jotka määritellään jo ennen seuranhaun käynnistämistä. Ja kun sitten peli alkaa, parannellaan vain kilpikerrosta, vahinkoa tai avataan pääsy vieläkin voimakkaampiin kykyihin. Tämä tehdään kohoamalla kokemustasoissa keräämällä pisteitä suurin piirtein kaikesta mahdollisesta, ja lisäksi löytämällä ja asettamalla värikoodattuja esineitä osaksi omaa hahmoa. Mikään edellä mainituista ei onneksi vaadi kovinkaan paljoa ajatusta, sillä pelaaja voi ottaa melkein mitä tahansa, minkä peli sallii otettavan, ja näin oma mecha-kone paranee. Näin painopiste siirtyy kokonaan itse toimintaan.

Mitä tulee PvE-pelaamiseen, on se suoraviivaista. Se on ehkä se tärkein osuus toiminnasta, sillä se määrittää, miten nopeasti mecha-kone kasvaa voimassa, mutta on samalla vähiten vaativaa mekaanisesti, sillä tietokoneen ohjastamat vastukset tahtovat olla vain pieni haitta. Pahiksia on runsaasti erilaisia, ja erilaisilla voimatasoilla, ja jokaisen kaatamisesta saa omanlaisensa palkinnot. Lisäksi vastaan voi tulla muutamia haasteita, on se sitten avainta holvin avaamiseksi tai jokin todella vahva vastus, joka ilmaantuu johonkin päin pelimaailmaa. Tämä osuus pelaamisesta johtaa siihen, että aina on jotain tekemistä. Mutta sillä PvP-puolella Steel Hunters loistaa.

Mech versus mech -sota voi olla aivan kaoottista. Wargaming on rakentanut Steel Huntersin samalla tavalla kuin World of Tanksin, joten maisemat ovat erittäin tuhoutuvia. Sitä paitsi isot tankit on korvattu kookkailla mecha-koneilla. Näin tuhon aste on entistä isompi, sillä nyt monet rakennukset voivat kaatua. Kun sitten miettii vielä 12 eri mecha-konetta ryskäämässä keskenään, saa ajatuksen siitä, miten villiä meno voikaan olla. Taivaalta saattaa sataa räjähtävää tykistöä, luoteja, raketteja, raidetykin ammuksia repimässä ilmaa puhumattakaan painavien askelten kumusta jossain kaukana. Mittakaavan Wargaming on aina hallinnut varsin hyvin, ja kiitos siitä kuuluu osittain Hunter-mechojen suunnittelulle, jotka siis tuntuvat tuoreilta ja erityisiltä.

Tällä hetkellä mukana on noin seitsemän Hunter-konetta valittavana, eikä mikään niistä mahdu jonkin tietyn suunnittelufilosofian piiriin. He ovat kaikki humanoidisotureita, jotka edustavat mariineita tai tarkka-ampujia, monijalkaisia rapumaisia olioita, ja jopa petomaista karhua tai isoa kissaa. Ainoallakaan Hunter-oliolla ei ole samoja kykyjä tai aseita tai keinoja hyökätä. Ne kaikki pelaavat eri tavalla, on se sitten matkan päästä tai läheltä raskaana tankkina tai nopeana paljon vahinkoa tekevänä uhkana. Jokainen erottuu myös ulkonäöltään. Wargaming on selvästi panostanut Hunter-suunnitteluun, ja se tihkuu myös pelattavuuteen, sillä se mahdollistaa pelaajan runsaat vaihtoehdot siinä, miten matsit ottaa.

Sen voin sanoa useamman tunnin Steel Huntersia pelattuani, että pelattavuus alkoi menettää uutuuttaan ajan kanssa. Ottelut kestävät 10-15 minuuttia, ja jokaisen ottelun kulku on hyvin samanlainen, eikä tunnu kovinkaan paljon muuttuvan jäykän rakenteensa vuoksi. Meno on hiottua, mutta samalla kokonaisuus on hyvinkin vain yhden tempun ihme. Ja koska henkilöhahmojen arkkityypit ovat niin tärkeitä Steel Huntersin suunnittelussa, puuttuu myös se tyypillinen hahmonkehitys, päivittäminen ja yksilöinti, mihin World of -peleissä on totuttu. Tai ainakin se on aiempaa vähemmän tärkeä. Jokaiselle Hunterille on oma kykypuunsa, jossa ansaittuja raaka-aineita voi käyttää hahmoa parantaakseen, mutta samaan aikaan kehittyminen ei tunnu yhtä merkitykselliseltä kuin muissa peleissä. Käytännössä kyseessä on niin sanottu "hero shooter", jossa jokaista sankaria voi parantaa pienessä määrin kykypuun avulla. Idea on paikallaan, mutta koska jokainen sankari on niin selkeästi määritelty, ei moinen hahmonkehitys ole yhtä tärkeää kuin vaikka World of Tanksissa, jossa päivittäminen saattaa muuttaa ajokin tuntumaa isosti paremman vahingon, ulottuvuuden, tarkkuuden, panssaroinnin ja läpäisyn suhteen.

Lisäksi, ja kyllä ymmärrän, että peli on tulossa aluksi Early Access -tilaan, mutta pelin esillepano vaatii vielä työtä. Varsinkin HUD eli heijastusnäyttö ei ole kaunis millään mittapuulla... ja yleisesti värien käyttö ja taiteellinen tyyli tuntuvat tyypilliseltä maailmanlopun jälkeiseltä peliltä. Kaikki on vähän turhan laimeaa.

Arvostan kuitenkin suoraviivaistettua pelattavuutta, ja koska pelattavuus toimii hitaammin ja strategisemmin, on meno varmasti raikas monille, joiden mielestä Apex Legends ja Fortnite ovat liian nopeatempoisia. Wargamingilla oli tietty kohderyhmä mielessä, ja siitä on pidetty kiinni. On se sitten tarpeeksi Steel Huntersille erottua live service -pelinä muista, jää nähtäväksi. Wargamingilla on kuitenkin muutama ässä hihassa, sillä mukana ei ole lainkaan kaupallistamista tässä ensimmäisessä Early Access -vaiheessa. Suunnitelma pelin kehitykselle on mittava, sillä mukana on kausia ja uusia Huntereita, karttoja, pelimuotoja ja tyypillinen kattaus kosmeettisia tavaroita ja muuta sen sellaista. Wargamingilla on kunnianhimoiset suunnitelmat Steel Huntersille. Tarjolla on ehdottomasti nopeaa ja taktista moninpelitoimintaa. Mutta onko se jotain muuta? Se jää nähtäväksi. On odotettava, kun 2. huhtikuuta koittaa, ja peli saapuu Early Access -vaiheessaan pelattavaksi PC:llä.