Steel Diveria mainostettiin alun perin yhtenä Nintendo 3DS:n julkaisupeleistä. Julkaisun lähestyessä peli sai kuitenkin osakseen rutkasti arvostelua. Ennakkotestien mukaan pelattavaa tuntui olevan liian niukaksi oikeuttamaan pelin täyden hinnan. Julkaisu lykkääntyi oletettavasti Nintendon epätoivoisesti yrittäen lisätä peliin lisää sisältöä. Ikävä kyllä lisäajasta ei näytä olleen apua, ja pitkään nautinnollista sukellusvenepeliä kannettavalle odottaneet tulevat pettymään.

Steel Diverin hinta on Suomessa 50 euron hujakoilla (ulkomaisista verkkokaupoissa reilusti halvempi). Pelin sisältöön nähden hinta tuntuu täysin absurdilta. Suurin osa pelin sisällöstä löytyy Missions-pelimuodon tehtävistä. Tarinaa peliin ei ole vaivauduttu laittamaan, vaan ideana on suorittaa toisistaan irrallisia tehtäviä hieman vaihtelevin tavoittein tai sitten kisata esteraidoilla aikaa vastaan.

Tehtävissä valitaan ensi yksi kolmesta erilaisesta sukellusveneestä, jolla sitten yritetään saavuttaa maali samalla väistellen tai tuhoten vastustajia. Varsinainen pelimekaniikka koostuu sivulta kuvatusta sukellusvenetoiminnasta. Alusta ei ohjata suoraan tatilla tai ristiohjaimella, vaan käskyjä annetaan styluksella erilaisten liukukytkimien ja nappien välityksellä. Ne kontrolloivat kelluvuutta, kaasua ja sukelluskulmaa. Lisäksi mukana ovat tietysti torpedot, vastatoimet ja kaikuluotain, jolla voi havaita vihollisia pelin erittäin rajallisen näkökulman ulkopuoleltakin. Tehtävät ovat yksinkertaisia ja suorastaan tylsiä. Viholliset ovat flegmaattisia ja peli kiteytyy joko väistelyyn pienellä aluksella tai sitten vihollisten tuhoamiseen suuremmalla u-laivalla, josta löytyy kunnolla tulivoimaa.

Tämä on mainos:

Tehtävien lopussa pääsee vielä räiskimään pinta-aluksia tai muita sukellusveneitä periskooppinäkökulmasta. Tässä Steel Diver käyttää hauskasti hyväkseen 3DS:n gyroskoopista liikeohjausta, joten itse laitetta kääntelemällä kääntyy myös kuvakulma. Pelin toinen pelimuoto Periscope Strike kierrättää sumeilematta tätä osiota ja tarjoaa kolme lyhyttä kenttää periskooppiräiskintää. Se on sikäli onni, sillä pelimuoto ei onnistuisikaan viihdyttämään kuin pari hassua pelikertaa.

Kahden edellisen lisäksi Nintendo on ravistanut rankasti pelinkehityksen "kiireen ja ahdistuksen -puuta". Päähän putosi tällä kertaa puolimätä hedelmä eli Steel Diverin kolmas pelimuoto Steel Commander. Älä anna siistin nimen hämätä: Kyse on umpitylsästä ja hätäisesti kasaan kyhätystä vuoropohjaisesta strategiapelistä. Tietokonetta vastaan teki tiukkaa pelata loppuun edes yhtä peliä. Vaikka peli tukee myös Download Play -ominaisuutta, ei se pelimuotoa pelasta. Perinteistä laivanupotusta muistuttava strategia on niin puuduttavaa ja tylsää, että kaveriakin vastaan homma tuntui täysin kestämättömältä.

Steel Diveria pelatessa ei voinut olla ihmettelemättä, mitä kummaa usein niin innovatiivinen Nintendo on pelin kanssa puuhannut. Tuotos suorastaan huokuu ahneuden, kiireen ja pelaajien aliarvioinnin pahaa henkeä. Pelimekaniikassa ei sinänsä ole hirveästi vikaa, mutta pelattavaa on naurettavan vähän ja kentät ovat vailla mielikuvitusta ja peli-iloa. Audiovisuaalinen toteutuskaan ei ole mairitteleva. Ulkoasu ei ole täysin kökkö, mutta toinen toistaan toistavat äänet ärsyttävätkin sitten oikein olan takaa. On selvää, etteivät pelintekijät ole koskaan katsoneet upeita sukellusveneleffoja kuten Punaisen lokakuun metsästys tai Das Boot. Steel Diverista yksinkertaisesti puuttuu kaikenlainen tunnelma, eikä peliin halua yhden tai enimmillään kahden tunnin pelailun jälkeen koskaan palata.

Tämä on mainos:

Steel Diver on eloton, mielikuvitukseton, lyhyt ja tylsä peli. Se saattaisi mennä vajaan kympin ladattavasta nimikkeestä, mutta nyt täysihintaisena se on loukkaus pelaajia kohtaan. Nintendo - ei näin - oitis nurkkaan häpeämään!