AAA-pelien pelaaminen käsikonsolimuodossa? Nintendo Switch pääsi lähelle, ja suoratoistaminen palveluissa Xbox Game Pass, GeForce Now ja Google Stadia ovat nekin tarjonneet omat vaihtoehtonsa. Lisäksi saumaton pelin jatkaminen kotona isolta ruudulta pisteenä iin päällä. Valitettavasti tällainen haave on edelleen jossain määrin saavuttamatta.
Toistaiseksi kaikkein lähimmäksi mukana kulkevaa huipputason videopelaamista pääsee Steam Deck. Kyseessä saattaa olla aidosti vallankumouksellinen tuote. Olkoonkin, että tietenkin pelinkehittäjien tuen varassa laite lopulta seisoo tai kaatuu.
Itse konsoli on valmistettu samasta mattamustasta muovista kuin millaista Valve on aiemminkin käyttänyt. Sormenjälkiä ei jää näkyviin, eikä pöly erotu. Se on siis hyvä valinta lojumaan sohvalla, tai käsiteltäväksi rasvaisilla käsillä.
Aluksi on syytä katsoa Steam Deckin mitat. Mukana on kolme tavallista SKU:ta ja 64 GB eMMC -muistilla varustettu malli hintaan 399 dollaria. 256 GB -versio päivittää NVMe-tilaa hintaan 529 dollaria, ja sitten on vielä 512 GB -versio, jossa on myös heijastuksen estävä lasipinta. Tällainen hinnalla kikkaileminen on hieman manipulaation puolelle menevää, sillä lopulta kyseessä pitäisi kuitenkin olla samalla tasolla pyörivä laite. Ainakaan RAM ei vanhene tai lisäänny, mutta eMMC-versiota en silti suosittele.
Lisäksi kaikissa versioissa on 4-core/8-thread 2,4 GHz - 3,5 GHz Zen2-pohjainen CPU kera 8-core 1,0-1,6 GHz RDNA2-pohjaisen GPU:n, ja sitten vielä 16 GB LPDDR5 RAM. Noin yleisesti ottaen tekniset tiedot ovat vakuuttavat ottaen huomioon laitteen koon, ja samalla se kertoo teknologian kehityksestä.
Kyseessä on 7" IPS-kosketusnäyttö, ja kaikissa versioissa on samat yhdistämismahdollisuudet eli toisin sanoen USB-C-lataus, WIFI5 (siis ei 6), Bluetooth 5.0 (siis ei 5.2), MicroSD-laajennus ja 3,5 mm kuulokeliitäntä. Lisäksi 40 Wh akku antanee kestoa 4-6 tuntia, mutta testin perusteella tämä vaihtelee suuresti pelistä riippuen. Näyttö on 1280 x 800 ja 60 Hz. Tavoitteena on pitää sellainen resoluutio, että ruudunpäivitys on lähellä 60 fps tai 30 fps valitusta grafiikkatilasta riippuen.
Steam Deckin sisuskalut pystyvät kyllä tuottamaan mukiinmenevän, joskaan ei ehkä vaikuttavan, graafisen laadun esimerkiksi peleissä Death Stranding, Cyberpunk 2077 ja Devil May Cry 5. Toinen Steam Deckin uraauurtava ominaisuus on sen monikäyttöisyys. Koska tavoitteena on tukea Steamin pelikirjastoa, on Valven ollut käytännössä pakko lisätä mukaan melkein kaikki mahdolliset toiminnot. Laitteessa on käytännössä sisäänrakennettu Steam Controller kera ristiohjaimen, hyvin tuunattujen analogitattien, haptisten levyjen, kosketusnäyttöominaisuuden ja yhdistelmä gyroskooppi/kiihtyvyysanturi. Mukana on myös neljä vaihtelevan toiminnon nappia takana. Kaiken kaikkiaan mukana pitäisi olla riittävästi mahdollisuuksia säätää laite mieleisekseen.
Vaihtoehtojen paljous saattaa muodostua ongelmaksi sellaiselle, joka odottaa ennen kaikkea helppokäyttöisyyttä. Jopa Valven oma Half-Life 2 vaatii valikoista tehtäviä muutoksia toimiakseen mukavasti. Tämä on helppo tehdä, mutta vaatii silti totuttelua. Suurimmalla osalla peleistä on tuki peliohjaimelle.
Valve on aiemminkin osoittanut hallitsevansa laiteraudan, ja Steam Deck on tästä jälleen yksi osoitus. Painoa on puoli kiloa, ja kokoa melkein tuplasti sen kuin Nintendo Switchillä. Kokoa on sen verran, että joskus on käsiään siirrettävä yltääkseen miellyttävästi liipaisimille ja olkanapeille. Tämä tietenkin riippuu pelistä, mutta asian kyllä huomaa. Stereokaiuttimet ovat hyvät, ja jäähdytyksen ansiosta lämpö ei koskaan kohoa miellyttäviä lukemia korkeammaksi. Keskellä oleva puhallin pitää korvin kuultavaa ääntä. Mittauksessa ääntä oli parhaimmillaan 39 desibeliä. Toisin sanoen äänen huomaa, mutta se ei ole häiritsevää.
Kaikki edellä mainittu on säädeltävissä pelien omista valikoista, mutta myös säätämällä itse laitetta PC:n tapaan. Testaus suoritettiin pitämällä SoC automaattisessa tilassa, jolloin Steam Deck itse valvoo ja optimoi. Testattavina peleinä olivat varsinkin Control, Devil May Cry 5 ja Portal 2. Kokeilussa oli myös Hardspace: Shipbreaker, jota ei ole erityisemmin Steam Deckille optimoitu.
Low-asetuksilla saavutettiin tyydyttävä 60 fps. Tämä saattaa kuulostaa aluksi pettymykseltä, mutta toisaalta Control näyttää 7" näytöllä hieman toisenlaiselta. Low onkin itse asiassa parempi ja sujuvampi kuin keskivertokokemus konsolilla. Devil May Cry 5 pyöri Low-asetuksilla jopa lukemissa 92 fps, eikä koskaan laskenut alle 80 fps. Baldur's Gate III pyöri tasaisesti niin Low- kuin Medium-tasolla. Lisäksi haptiset levyt ovat erikoinen - mutta silti vaikuttava - ohjaustapa. Ne ovat kuitenkin hieman liian pienet, joten jos herkkyys ei ole riittävän korkealla, joutuu sormensa asemoimaan usein uudelleen pelin kartalla liikkuakseen. Gyro-ominaisuuden käyttäminen painamalla oikeaa tattia vaati paljon tuunailua, ennen kuin ominaisuus alkoi toimia aiotusti. Ihan aito Steam Controller olisi ollut ratkaisuna parempi.
Valve lupaa toki tarvittavan tuen kaikille pelinkehittäjille, jotka haluavat optimoida pelinsä Linuxille, Protonille ja Steam Deckille. Silti on helppoa törmätä ongelmiin. Esimerkiksi tällä hetkellä Steam Deck lataa automaattisesti vanhentuneen Linux-version Rocket Leaguelle, Dead Cells lakkasi toimimasta kesken arvioprosessin linjoille saapuneen päivityksen jälkeen ja niin edelleen. Ovatko samat ongelmat mukana vielä silloinkin, kun kuluttajat saavat Steam Deckia käsiinsä? Eivät ehkä, mutta samalla pulmat ovat osoituksia siitä, että parannettavaa on.
Kokonaisuutena Steam Deckin tasainen toimivuus on kuitenkin tekninen taidonnäyte. Olkoonkin, että satunnaisella käyttäjällä on vaikeuksia vain ottaa laite ja aloittaa pelaaminen ilman tarvetta tuunata jokaista peliä erikseen. Käyttöliittymä on Stem Deckillä oma versionsa Valven Big Picture Modesta, ja se toimii sujuvasti. Jopa Nintendolla on vielä pitkä matka kuljettavanaan päästäkseen vastaavalle tasolle.
Toisin sanoen jo itse laitteena Steam Deck on monimutkainen, ja tarjoaa monia erilaisia vaihtoehtoja. Lisäksi pelaava kansa varmasti osallistuu mukaan kehittämällä itse käyttökokemusta parantavia sovelluksia lähivuosien aikana. Siksikin laitteen hankinta on varteenotettava vaihtoehto. Jos taas on vahvasti konsolipelaaja, joka ei suurin surminkaan halua kikkailla erilaisilla asetuksilla, ei Steam Deck välttämättä ole kannattava ostos. Muille se on kuitenkin se käsissä kulkeva laite, jolla AAA-tason pelit pyörivät.
Steam Deck on ehdottomasti tehokkain ja muokattavin käsissä kulkeva pelilaite, joka on mahdollista hankkia. Mutta entä Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä? Kyse on uhkapelistä varsinkin, koska maailmassa on lukuisia erilaisia PC-pelialustoja tarjolla, ja näin erilaiset pelikirjastot ovat levinneet eri paikkoihin. Onko siis mahdollista pelata kaikkia PC-pelejä Steam Deckillä? Sen näyttää aika. Toistaiseksi se ei onnistu, mutta tarjolla on silti varmasti riittävästi valikoimaa.