Starcraft II: Heart of the Swarm

Jos pidät Starcraft II:sta, todennäköisesti jo omistat sarjan tuoreimman lisäyksen. Jos pidät, muttet omista, voit marssia kauppaan saman tien. Starcraft II: Heart of the Swarm on nimittäin juuri täsmälleen sitä, mitä jatko-osalta saattoikin odottaa. Uusi pitkä kampanja, uudet yksiköt ja viilattu pelattavuus vievät suosikkinaksuttelun taas pykälän verran muita genren vastaavia pidemmälle.

Starcraft II:ssa on genrelleen harvinaisen monipolvinen tarina, joka käsittelee Sarah Kerriganin ja Jim Raynorin epätodennäköistä suhdetta. Sitä pahemmin pilaamatta parinvuodentakainen Starcraft II: Wings of Liberty päättyi verrattain onnellisesti kahden empiväisen päätyessä yhteen ja Kerriganin saatua ihmisyytensä takaisin. Heart of the Swarm jatkaa tästä ja puskee pykälää isompaa vaihdetta silmään. Kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, ja pian Kerrigan viilettää Zerg-rotunsa kera pitkin universumia syöden kaiken elollisen tieltään. Nämä intergalaktiset vaeltajamuurahaiset eivät jätä tikkua toisen päälle, eikä Kerrigan pyhässä vihassaan koe tarvetta erotella entisiä kamuja tulevista ruumiista. Yksinpeli lähtee liikkeelle vähän laiskasti, mutta on täynnä hyviä käänteitä ja tehtäviä, jotka eroavat toisistaan erittäin kiitettävästi. Toki myös epäuskottavia hetkiä mahtuu väliin - osaltaan ehkä siksi, että tolkku uhrataan pelimekaniikan edestä.

Kampanja on joka tapauksessa hienosti rakennettu, ja siinä on mielenkiintoisia uutuuksia Wings of Libertyn vastaavaan verrattuna. Nyt planeetalta toiselle liidetään Leviathan-nimisellä elävällä avaruusaluksella (missäs tämä on kuultu aikaisemmin), jossa tarinaa ja eri hahmojen taustoja laajennetaan juttelemalla mukaan tarttuville uusille tuttavuuksille. Uusia yksikkötyyppejä lisätään armeijaan edelleen tehtävissä etenemällä, mutta nyt niitä voi rymyytysreissujen välillä muokata pikaevoluutiolla tarpeen mukaan. Esimerkiksi pikkuiset ja vikkelät zerglingit voivat saada enemmän kestopisteitä tai ketterämmät koivet pelaajan tarpeiden mukaan. Välillä vastaan tulee myös evoluutiotehtäviä, joissa jollekin otukselle valitaan pysyvä mutta voimakas mutaatio. Osa uusista kyvyistä on niin voimakkaita, että ne pilaisivat moninpelille elintärkeän yksikkötasapainon kokonaan. Mutta koska ne rajoittuvat yksinpeliin, ne suhteutuvat mukavasti tehtävien vaikeustasoon.

Kerrigan itse on mukana lähes jokaisessa tehtävässä omana yksikkönään. Uutuutena hänen kykyjään voi lisätä tehtävien edetessä samaan tapaan kuin muitakin yksiköitä mutatoimalla. Zergien kuningatar onkin ehdottomasti kentän vaarallisin yksikkö, ja muistuttaa tyyliltään Blizzardin varhaisemman Warcraft III -reaaliaikanaksuttelun sankariyksiköitä. Ääninäyttely on hoidettu kunnialla, ja pelistä löytyy monta mielenkiintoista hahmoa jutusteluhetkiä piristämään. Nyt kun kenenkään ei tarvitse olla oikeutta ja omenapiirakkaa puolustava hyvis, Blizzard voi todella revitellä dialogissa ja hahmoissa.

Uusia yksiköitä on tarjolla jokaiselle pelin kolmesta osapuolesta. Zergit lisäävät ilmavoimiaan uudella Viper-olennolla, joka kykenee repimään pitkällä kielellään vastustajia pois paikoiltaan. Massiivinen Swarm Host taas ei taistele itse, vaan pullauttaa selästään hetken hengissä pysyviä Locust-viipottajia sylkemään happoa vihollisten päälle. Molemmilla on selkeät tarkoituksensa monimutkaisessa kivi-paperi-sakset-vastakkainasettelussa. Ihmisillä on myös kaksi uutta yksikköä, Hellbat-robotti ja pirullinen Widow Mine -miina. Näistä ensimmäinen on Hellion-jeepin kehittyneempi aste, joka kykenee muuttamaan muotoaan lennosta vikkelän auton ja kestävän robotin välillä. Jälkimmäinen taas on inha maan alle kaivautuva miina, joka laukaisee ohjuksen lähestyvää vihollista päin. Varhaisemmassa kehitysvaiheessa Widow Mine oli jo turhankin tehokas, sillä massa piilossa olevia ohjuspattereita pisti maayksikön kuin maayksikön matalaksi. Nyt tehoa on hieman ruuvattu alaspäin.

Yllättäen Protoss on saanut peräti kolme uutta yksikköä - kaikki lentävää sorttia. Mothership Core on ison Mothershipin esiaste omine ominaisuuksineen. Oracle on heikko mutta monipuolinen tukilenturi, joka on erityisen hyödyllinen vastustajan kerääjien härnäämisessä. Tempest on laivueen lasikanuuna, joka ampuu kauas ja kipeästi. Näin alkuunsa tasapaino tuntuu olevan moninpelissä kunnossa ja syypää häviöön löytyy aina monitorin ja penkin välistä eikä liian tehokkaasta yksiköstä. Tosin sarjan tuntien jotkut ovat varmasti myös eri mieltä, ja nettifoorumit täyttynevät pian toinen toistaan pöhkömmistä oman suosikkirodun heikkouksia ja vastustajan ylivertaisuutta valittelevista viesteistä.

Kokonaisuutta katsoessa Starcraft II: Heart of the Swarm on kaikkea sitä, mitä lisäosalta sopii odottaa. Sen suurin heikkous voi lopulta olla se, että se täyttää odotukset liiankin tarkasti. Kampanja toimii, siinä on vaihtelua ja ideaa. Erityisen hyvä uudistus on mutaatiosysteemi, jonka ansioista koko tehtäväpuun uudelleenpelaaminen ei ole tyhmä idea, varsinkin jos haluaa ansaita kaikki saavutukset. Moninpeli saa taas lisää liikkuvia osia, mikä on varmasti monille tervetullut tilaisuus pohtia taktiikoitaan uusiksi.
Henkilökohtaisesti olisin silti toivonut vielä enemmän revittelyä ja yllätyksiä, etenkin kun Zerg-rodun evoluutioteema olisi tarjonnut tähän mitä oivallisimman alustan. Blizzardia ei toisaalta tunneta pimeistä hypyistä, eikä se yritä korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Niinpä naksufaneille tämäkin osa on takuutoimivaa viihdettä.