Taannoin minianimaatiosarja Tales of the Jedi teki vaikutuksen. Tarinallisesti nähtiin taustaa niin Ahsoka Tanolle kuin Dookulle, ja toisaalta animaatiotyyli oli se seuraava askel The Clone Warsin tyylistä. Nyt melkein kaksi vuotta myöhemmin Dave Filoni kumppaneineen palaa samaan tuttuun kaavaan, ja tällä kertaa keskiössä on kaksi vähemmän tunnettua hahmoa, jotka ovat kosketuksissa Empiren kanssa. Jaksoja on tarjolla 3+3, ja yhteensä kestoa ei ole kuin puolitoista tuntia. Laadullisesti ollaan korkealla, mutta sisällön puolesta lopputulos on melko tyhjä.
Kyseessä ei oikeastaan ole "Tales of the Empire". Pieniä viittauksia on politiikkaan ja amiraaleihin, mutta pääasiassa keskitytään Morgan Elsbethin ja Barriss Offeen edesottamuksiin. Toisin sanoen mukana paljon vähemmän Empirea kuin mitä edellisessä sarjassa oli jediä. Harmillisesti päähenkilöiden vetoavuus ei ole lähellekään samaa luokkaa kuin Ahsoka Tanolla ja Dookulla. Hyvänä puolena on, ettei ole tarvetta tuntea ennakkoon sarjan ulkopuolisia asioita. Kysymys on tarinallisesta täytesarjasta sellaista etsiville ja sillä siisti.
Ja se täyte onkin mahtavaa. Animaation saralla tarjolla on ehkä sitä parasta Star Warsia koskaan aina yksityiskohtia ja liikeanimaatiota myöten. Tyyli on lainattu The Clone Warsilta, mutta se kehitetään uudelle tasolle. Tutut planeetat näyttävät nyt eri aikakautena erilaisilta: esimerkiksi Corvus ja Calodanin kaupunki muuttuvat aikanaan kovin erilaisiksi Star Wars -sarjassa The Mandalorian.
Harmillisesti tarinoista puuttuu niin sisältöä kuin huippukohtiakin. Ja yllättäen sitä pimeää puoltakin. Luvassa ei ole mitään mielenkiintoista lisää Star Warsin isoon kokonaisuuteen lyhyitä viittauksia ehkä lukuun ottamatta.
Star Wars: Tales of the Empire kannattaa katsella täytesarjana, sillä se ei haluakaan olla mitään muuta.