Parhaiten The Sims -peleistä tunnetun pelisuunnittelijaguru Will Wrightin uusimman aikaansaannoksen aihe ei ole sen enempää tai vähempää kuin eliön taival alkulimassa lilluvasta möykystä avaruutta koluavaksi intergalaktiseksi mahtiroduksi. Laajuus on ennennäkemätön. Samalla pelistä on pyritty tekemään sekä helposti lähestyttävä että syvällinen. Toisessa on onnistuttu hyvin, toisessa heikommin.
Peli aloitetaan meteoriitin törmätessä planeetan pinnalle. Kiven sisuksista möyrii esiin pelaajan luotsaama alkueläin. Valinnasta riippuen otus syö joko planktonia tai pienempiä kanssauimareitaan. Idea on hyvin simppeli, syö kaikki itseäsi pienempi. Niin kaikki muutkin lammen asukit tekevät. Samalla otus kerää dna:ta, joka toimii eräänlaisena valuuttana. Sen rajoissa reppanaan voi iskeä kiinni lisää silmiä, lonkeroita ja muita elinkelpoisuutta lisääviä elimiä. Alkulimaosuuden päätteeksi otuksen aivot kehittyvät siihen pisteeseen, että olio hoksaa marssia alkumerestä maalle. Otus saa lisäksi tukun uusia ominaisuuksia evääksi myöhemmille aikakausille. Esimerkiksi muita otuksia syömällä saa käyttöönsä sotilaallisia ja aggressiivisia kykyjä.
Maalle mönkiessä meininki muuttuu vähän edestakaisin uiskentelua monimutkaisemmaksi. Luontoon ilmestyy myös muita otuksia ja kasveja, joiden kanssa aletaan tehdä tuttavuutta. Otusvaiheeseen liittyy myös uskomattoman monipuolinen otuksenluontityökalu. Omaan ökkömönkiäiseen voi laittaa kiinni käsiä, jalkoja, piikkejä ja vaikka mitä muuta. Tai olla laittamatta. Dna on jälleen kovaa valuuttaa, ja sitä kerätään joko ystävystymällä muihin lajeihin tai rökittämällä niitä. Maastoon ripotelluista luurangoista löydetään uusia ja parempia raajoja ja ulokkeita, joita voi lisätä otukseen omassa pesässä parittelemalla (joka kuvataan ikärajan puitteissa soidintanssilla). Sarvet antavat puskemistaidon, tietynlainen suu taas auttaa laulamaan paremmin. Yhteensä otuksella voi olla neljä hyökkäys- ja neljä ystävystymiskykyä.
Taistelu toimii kohtuullisen sujuvasti. Ensin valitaan kohde, sitten aktivoidaan kykyjä numeronäppäimistä. Puremista, myrkyn sylkemistä ja iskemistä jatketaan, kunnes saalis kupsahtaa. Jos oma nirri menee, rangaistuksena on vain paluu kotipesään. Ystävystyminen on eräänlainen matkimisminipeli, ja valitettavasti aika turhauttava sellainen. Tavoitteena on toistaa toisen otuksen tekemä liike, eli käytännössä on osattava valita neljästä vaihtoehdosta oikea. Turhauttavuus syntyy siitä, että onnistuakseen pelaajan elukan laulukyvyn on oltava sama tai parempi kuin liehittelyn kohteen ja niin edelleen. Tämä johtaa siihen, että omaan otukseen on käytännössä pakko kiinnittää aina paras mahdollinen elin, joka taas ei välttämättä istu pelaajan haluamaan ulkonäköön lainkaan. Elimien ja raajojen numeroarvot menevät siis ulkonäön edelle. Myös evoluution käsite katoaa, kun omaa otusta joutuu välillä säätämään edestakaisin optimaalisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Eläinosuuden päätteeksi otusten äly kehittyy niin pitkälle, että ne muodostavat heimon. Tässä vaiheessa on myös viimeinen tilaisuus muokata oman otuksen fysiikkaa. Lopputulos ei vaikuta loppupeliin, joka on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Evoluution ajatus ottaa takapakkia, mutta ainakin otuksestaan saa juuri sellaisen kuin alun perin halusi.
Heimopelissä lakataan ohjaamasta yhtä ainoaa otusta, ja siirrytään pienen, maksimissaan kaksitoistahenkisen heimon päälliköksi. Heimon pitää kasvaa, joten sen eri jäsenet määrätään keräämään, metsästämään, kalastamaan ja tapaamaan naapuriheimoja. Ruoka toimii myös valuuttana, ja sillä rakennetaan uusia työkaluja tuottavia rakennuksia ja synnytetään heimoon lisää jäseniä. Muiden heimojen kanssa voi kaveerata antamalla ruoka-apua ja voittamalla niitä puolelleen otuspelin tyylisesti pitämällä niille konsertti. Vaihtoehtona on polttaa naapurin majat maan tasalle taistelussa. Palkkiona taistelusta tai liiton solmimisesta oma heimo saa uusia rakennuksia ja esineitä sekä vaatetusta koristautumiseen. Kun kaikkien alueen heimojen kanssa on liittouduttu tai niiden teltat tuhottu, siirrytään sivilisaatiovaiheeseen.
Sivilisaation syntyessä oma rotu on saavuttanut dominoivan otteen planeetasta, ja se perustaa kaupunkeja eri johtajien alaisuuteen. Ruoan keruu vaihdetaan Rohtoon, eräänlaiseen kallisarvoiseen mausteeseen. Esiintymiä löytyy pitkin planeettaa, ja niitä vallataan ajoneuvoilla. Luotavaa tavaraa on sivilisaatiovaiheessa eniten. Oman kansan voi vaatettaa, luoda sille maa-, meri- ja ilma-ajoneuvon sekä neljä erilaista rakennusta kaupunkeihin. Pelistä löytyy myös valmiita malleja melkoinen läjä, joten kaikkea ei ole pakko vääntää alusta alkaen itse. Aiemmista tekemisistä riippuen oma kansa on joko sotilaallinen, taloudellinen tai uskonnollinen. Sotilaallinen kansa valloittaa ja tuhoaa, taloudellinen solmii kauppasuhteita ostaen lopulta muiden kansojen kaupungit ja uskonnollinen käännyttää puolelleen aatteen voimalla. Tavoitteena kaikilla on vallata jokainen planeetan kaupunki. Heimovaiheen tavoin sivilisaatiovaihe on tyypiltään kevyehköä reaaliaikaista strategia. Alueita ja kaupunkeja vallataan, rakennetaan taloja ja ajoneuvoja, väännetään kättä globaalista hallinnasta. Kun pallo on hallussa, käännetään katse avaruuteen.
Avaruusvaihe on uskomattoman laaja ja paljon muita osuuksia syvällisempi ja pidempi pelin osa. Pelaaja voi tutkia lukemattomia planeettoja, suorittaa kotiplaneetan antamia tehtäviä, tavata vieraita sivilisaatioita ja tehdä niiden kanssa rohtokauppaa, asuttaa uusia planeettoja, muokata niiden oloja paremmiksi erilaisilla laitteilla, kaapata muiden planeettojen otuksia tai kansalaisia muille planeetoille vietäväksi ja niin edelleen. Hommaa vie eteenpäin tekemisen lomassa pieni tarina oudosta sivilisaatiosta ja sen kohtalosta.
Ulkoasun ja äänimaailman puolesta Spore on hyvin sympaattinen ja tarkkaan mietitty. Teho-pc:tä kaatavia näkymiä ei ole luvassa, mutta ilme on värikäs ja viehättävä. Etenkin animaatio mitä kummallisimpien otusten liikkeissä on käsittämättömän hienoa. Peliin voi tehdä otuksen, jolla on neljä pitkää jalkaa tai ei jalkoja ollenkaan, ja silti se liikkuu uskottavasti. Luomistyökalut ovat muutenkin pelin parasta antia. Omien avaruusalusten, tankkien ja otusten väsääminen on äärimmäisen monipuolista ja hauskaa puuhastelua. Valitettavasti useiden valintojen vaikutus peliin on vain ulkonäöllinen. Esimerkiksi tankkiin laitetut aseet ampuvat kaikki samalla tavalla, ja ainoastaan niiden numeroarvojen ilmaisemalla teholla on merkitystä. Muutenkin koko evoluutiopuoli on jäänyt vaillinaiseksi. Otusvaiheessa omaa elukkaansa voi muokata vaikka minuutin välein täysin edellisestä poikkeavaksi, jolloin koko kehityksen käsite katoaa. Omilla toimilla ansaitut erikoiskyvyt ovat pelisuunnittelullisesti halpa tapa kuvata aikaisempien valintojen vaikutusta tulevaisuuteen.
Spore on äärimmäisen ristiriitainen kokemus. Toisaalta pelissä on outoa viehätystä, jonka syytä on vaikea täsmentää. Kaikki toimii sujuvasti, käyttöliittymä on hyvä, peli sisältää paljon hienoja yksityiskohtia ja kaikki pyörii sulavasti ilman pc-pelejä riivaavia kaatumisia tai muita teknisiä vikoja. Lisäksi peli on täysin suomennettu otusten nimiä myöten. Hauskana piirteenä pelissä kohdatut otukset tulevat maailman eri pelaajien julkaisemien otusten valtavasta kokoelmasta, joten samoja öttiäisiä ei eri pelikerroilla todennäköisesti näe. Varsinaista moninpeliä ei ole. Toisaalta osa osuuksista on sisällöllisesti vajavaisia, pahimpana esimerkkinä otusvaihe. Paljon pelaavalle voikin tulla tunne, että sisällön määrä ja syvyys eivät kohtaa. Pelaajat vertaavat jokaista osuutta varmasti johonkin muuhun peliin, kuten sivilisaatio-osuutta vaikkapa Starcraftiin. Tällaisen vertailun Spore tietysti häviää, mutta miten vertailua sitten pitäisi tehdä? Tässä onkin pelin innovatiivisen luonteen suurin ongelma. Miten arvioida koko pakettia yhtenä kokonaisuutena, kun peli jopa itse pilkkoo itsensä eri osuuksiksi?
Se on selvää, että Spore on uniikki peli ja sen luomistyökalut ovat ennennäkemättömiä. Peli kärsii kuitenkin jatkuvuuden puutteesta sekä sisällön osittaisesta köykäisyydestä. Veteraanipelaajille Spore voi olla liian kevyt. Kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä mitään tällaista ei varmaankaan tulla näkemään ihan heti.