Suomi
Gamereactor
arviot
South of the Circle

South of the Circle

Ydinsodan uhatessa jäätiköllä on entistäkin jäätävämpää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
South of the CircleSouth of the Circle

1960-luvulla kylmä sota ydinuhkineen oli hurjimmillaan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto testasivat kilvan uusia aseitaan muutaman muun maan ohella. Erityisesti Antarktiksen alue oli kiistan alaisena, sillä se olisi soveltunut mainiosti sotilastukikohtien kohteeksi ja ydinaseiden testausalueeksi.

Suurvaltojen pullistelun keskelle joutuu kuitenkin aina ihminen. South of the Circlen tapauksessa ihminen on nimeltään Peter, Cambridgessä tutkijanuraa aloitteleva meteorologi, jonka havaitsee tutkimuksissaan mullistavasti sen, miten radioaktiivinen säteily kulkee ilmavirtojen mukana. Tämän vuoksi Peter löytää itsensä pelin alussa Antarktikselta vaeltamasta lentokoneen tehtyä hätälaskun.

Peterin elämä ei suinkaan ole pelkkää tutkimusta. Tarinan toinen päähahmo, Clara, on niin ikään aloitteleva akateemikko ja samalla myös Peterin ihastuksen kohde. South of the Circle valottaa kaikkea tätä kulkemalla kahdella aikajanalla. Päällimmäinen kerros koostuu Peterin vaelluksesta jäisessä erämaassa, kun taas suhdetta Claraan ja muuta siviilielämää ruoditaan toistuvien takaumien kautta.

Tämä on mainos:

Tarinankerronnan näkökulmista jatkuvat takaumat ovat yleensä rasite, eikä South of the Circle suurimmaksi osaksi tee tähän poikkeusta. Toisinaan aikajanoja kiedotaan yhteen onnistuneilla ja mielenkiintoisilla leikkauksilla, mutta useimmiten paikasta toiseen pompataan juuri silloin, kun meneillään olevalla aikajanalla meno käy kiinnostavaksi.

South of the CircleSouth of the CircleSouth of the CircleSouth of the Circle

Ontuvan kerrontatekniikan pelastaa onnistunut käsikirjoitus. Tarinan tarjoama ajankuva ei todellakaan silittele 1960-luvun yhteiskuntaa päälaelle. Matkan varrella käsitellään esimerkiksi kyseisen ajan yliopistojen suoranaista sovinismia, epäluuloista suhtautumista ihmisiin kansalaisuuksien perusteella ja muuta aikaan kuuluvaa ikävää. Pelkästään ajankuvan vuoksi tarina kannattaa pelata läpi, jos haluaa peilata nykymenoa entisaikoihin. On nimittäin hämmentävää huomata, miten paljon yhtäläisyyksiä kylmän sodan maailmassa on nykyaikaan, vaikka suuria erojakin toki löytyy.

Pelinä South of the Circle edustaa suoraviivaisemman pään kävelysimulaattoria. Omaleimaisena ideana Peter reagoi keskusteluihin valitulla tunnereaktiolla, eikä valinnan koittaessa ole lainkaan selvää, millaisen vastauksen Peter keskustelukumppanilleen antaa. Tarinan aikana tehdään myös muutamia valintoja, jotka peli pistää niin sanotusti muistiin ja joiden merkitys aukeaa tarinassa vasta aivan loppumetreillä.

Tämä on mainos:
South of the CircleSouth of the Circle

Muilta osin South of the Circle olisi kaivannut enemmän peliä ympärilleen. Keskustelut ovat hyvin kirjoitettuja, mutta muuten Peteriä käskytetään suoraa viivaa pitkin, eikä sivuraiteille ole mahdollista eksyä millinkään vertaa. Esimerkiksi autolla tai lumitraktorilla ajaessa kulkuvälinettä voi kyllä käännellä, mutta vain minimaalisesti, eikä peruutusvaihdetta ole kummassakaan keksinnössä. Molemmissa aikajanoissa on kyllä tarinaa taustoittavaa roinaa etsittäväksi, mutta sitäkin on vain kourallinen ja kaiken mahdollisen etsiminen on suorastaan naurettavan helppoa.

Näitä teoksia arvioidaan toki ennen kaikkea interaktiivisina kokemuksina, mutta kun South of the Circle lyödään vastakkain vaikkapa Everybody's Gone to Rapturen tai What Remains of Edith Finchin kanssa omassa lajityypissään, South of the Circlen tikkusuoruus suorastaan ahdistaa.

Silti noin kolmetuntisen tarinan seurailee läpi mielellään. Erikoinen ja sarjakuvamainen visuaalinen tyyli vaatii hetken totuttelua, mutta sopii yleiseen tunnelmaan erinomaisesti. Ääninäyttely on ensiluokkaista ja musiikkiakin kuullaan. Ennen kaikkea tarina tarjoaa suorastaan virkistävän näkemyksen pienestä ihmisestä suurien asioiden äärellä monessakin mielessä. South of the Circle on kaunis pieni tarina ihmisyydestä ylipäänsä, joka kannattaa pistää muistiin, kun seuraavan kerran haluaa pelaamisen sijasta vain tunnelmoida samalla valintoja tehden.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Mainio ja liikuttava tarina, erinomainen näyttelijätyö, ulkoasu palvelee kokonaisuutta hyvin
-
Turhan vähän peliä, takaumat ovat kerrontatekniikkana ristiriitainen valinta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä