Sons of Anarchy, 3. kausi

Sons of Anarchyn toinen kausi päättyi Jaxin pojan kaappaukseen. Tätä intensiivistä lopetusta seuraa yllättävän hidas uuden kauden aloitus, joka ei varmastikaan voittanut puolelleen monia uusia katsojia. Tämä ei tosin olekaan sarja johon hypätään kesken mukaan, koska jopa sitä aktiivisesti seuranneen täytyy välillä pysähtyä miettimään kuka kukakin oli ja missä mennään.

Jengin suhteita Irlantiin on pohjustettu jo aiemmissakin kausissa, mutta tällä kertaa niihin keskitytään perinpohjaisesti. Tämä ei kuitenkaan ole niin hauskaa kuin miltä se kuulostaa. On toki mielenkiintoista nähdä hahmoja uusissa ympäristöissä, ja koska porukka jakautuu kesken kauden, muuttuu myös näiden keskinäinen dynamiikka. Ikävä kyllä Sonsit toimivat parhaiten kotikentällään ja yhtenä porukkana, joten irkkuseikkailu alkaa maistumaan puulta varsin nopeasti. Kaiken lisäksi Jaxin poikaan liittyvä juonikuvio junnaa edestakaisin ja polkee paikallaan aivan liian paljon muuten reipasliikkeisessä sarjassa.

Vaikka tämä onkin ehkä pieni notkahdus sarjan käsikirjoituksen laadussa, katsoo sitä edelleen hahmojen takia. Jax (Hunnam) on hieman aiempaa vahvempi persoona, mutta sarjan rikkaus on edelleen "sivuhahmoissa" kuten Clayn (Perlman) ja Gemman (Sagal) jengiä johtavassa alfapariskunnassa. Gemma saa kiitettävästi aikaa ruudulla, ja sivujuoni tämän dementoituneesta isästä on yksi kauden parhaimmista osuuksista. Mukaan menoon ilmestyy myös The Shieldistä tuttu Kenneth Johnson. Kolmoskauden vierailevan tähden palkinto menee silti kauhukirjailija Stephen Kingille, joka tekee lyhyen mutta mieleenpainuvan suorituksen.

Sons of Anarchy ei kenties ole parhaimmillaan tällä kaudella, muttei sitä silti harmita katsella. Luvassa on tämän jälkeen uutta nousua, eivätkä useimmat sarjat pääse parhaimmillaankaan tälle tasolle.