Sonic the Movie

1980-luvulla syntyneille on olemassa kaksi videopelimaailman peruspilaria: Nintendon Super Mario ja Segan Sonic the Hedgehog. Videopeleissä Mario on hallinnut lähes haastamattomana, joskin yhteistyötäkin on kaksikko tehnyt muun muassa pelissä Mario & Sonic at the Olympic Games. Toistaiseksi Sonicin ansioluettelosta on puuttunut se oma elokuva, mutta nyt tämäkin puute on korjattu.

Sonic the Moviella on takanaan töyssyinen tuotanto, mutta lopulta valmista saatiin. Faneja on kuunneltu monin eri tavoin, ja hyvä niin.

Sonic the Movie onnistuu miellyttämään kaikenikäisiä faneja. Moista on pidettävä hyvänä saavutuksena ottaen huomioon, miten usein videopelisarjat epäonnistuvat elokuvamuodossa. Juoni on yksinkertainen, dialogi vakuuttavaa ja vitsejä on runsaasti. Kysymyksessä on koko perheelle suunniteltu seikkailuelokuva, joka alleviivaa sen, miten hyvin Sonic on hahmona kestänyt aikaa.

Digitaalitekniikan avulla tehdyn Sonicin ohella illan tähti on Jim Carreyn näyttelemä Dr. Ivo Robotnik (eli siis arkkipahis Dr. Eggman), joka lataa ruudulle sitä vanhaa kunnon Jim Carreyn energiaa ilman, että tulos menee tyystin pelleilyksi. Dr. Robotnik on häikäilemätön, ironinen, hullu ja soveltuu hyvin tällaisen leffan pahikseksi. Tarinaa paljastamatta tämä havainnollistuu myös musiikillisessa ohjelmanumerossa.

Visuaalisesti kaikki toimii ongelmitta. Digitaalitehosteet toimivat saumattomasti yhdessä ihmisten näyttelemän materiaalin kanssa. Elokuva on lisäksi hienosti kuvattu, ja on mukana oma videopelimäinen tunnelmansa. Leikkaus on sekin hyvin tehty, ja rytmittää katsomiskokemuksen hienosti. Elokuvan päätös ottaa vahvasti vaikutteita pelisarjasta, eikä vauhtiakaan ole unohdettu.

Huonoksi puoleksi voi laskea sen, että tarina on liian yksinkertainen. Esimerkiksi Sonicin ja Dr. Robotnikin vihamieliseen suhteeseen olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Asiaan ei syvennytä lainkaan ennen lopullista taistelua, mikä on sääli. Toisaalta kohderyhmäksi on selvästi valittu lapset, joten ehkä ylimääräinen henkilöhahmojen syventäminen olisi tehnyt elokuvasta tylsemmän katsoa.

Sonic the Movie edustaa samanlaista elokuvien "aaltoa" kuin Pokémon: Detective Pikachu, jossa komediallisista kyvyistään tunnetut ihmisnäyttelijät yhdistyvät rakastettujen tietokoneella tehtyjen hahmojen kanssa. Sonicin oma elokuva todistaa sen, että videopeleistä on mahdollista tehdä hyviä elokuvia. Lopputekstien jälkeen on lisäksi luvassa peräti kaksi lisäkohtausta, jotka povaavat jo jatko-osaa. Sonicin omaa elokuvaa voi suositella lämpimästi.