Solar Ash

Mustat aukot ovat levittämässä pahansuopaa ja arvaamatonta olemustaan jossain universumin laidalla, ja Voidrunner-valioyksilöt asettuvat puolustamaan omaa taivaankappalettaan uhan edessä. Pelaaja asettuu Rei-nimisen tyhjänjuoksijan nahkoihin huomatakseen, että mustan aukon seuraukset tuntuvat ja näkyvät tutuissa maisemissa ikävällä tavalla. Mustaa mönjää on satanut tuttujen nurkkien päälle, ja Remnant-taikaolennot ovat saaneet osansa mömmöstä muuttuen arvaamattomiksi kiukuttelijoiksi. Ympäristöjen ohella Rei pääsee putsaamaan remnantien niskavilloja vauhdikkaan tutkimisen, eeppisten pomotaistojen ja persoonallisissa ympäristöissä juoksentelun ohella.

Hyper Light Drifter -pelillään itsensä pelimaailman tähtikartoille tuikannut Heart Machine on siirtynyt kaksiulotteisesta pikseligrafiikasta kolmiulotteisen värikkään scifin pariin, ja lopputulos on pienoisesta tuttuudestaan huolimatta varsin päräyttävä. Solar Ashin ulkoasussa kun on elementtejä monesta viime aikoina julkaistusta pelistä: pitkätukkainen Rei tuo välittömästi mieleen Shin Megami Tensei V -roolipelin päähenkilönä nähtävän Nahobinon, ja kulmikkaat mutta värikkäät tutkimattomat mannut palauttavat mieleen Haven-seikkailun niin ikään maastografiikoiltaan karut mutta yleisilmeeltään kirkkaanvärikkäät maisemat. Solar Ashin grafiikka pyörii perusmallin nelospleikkarilla varsin vaivattomasti, eivätkä latausajatkaan ole erityisen mittavia; PS4 pysyy graafisella suorituskyvyllään Solar Ashin upean maisemaloihdinnan perässä, ja eri alueista muodostuva pelimaailma kietoutuu ja kieppuu pelaajan ympärillä todella komeasti. Äsken kolutut nurkat saattavat ilmestyä painovoimavenkoiluiden takia Rein yläpuolelle, ja uudet alueet ovat ajoittain pelaajan silmäiltävissä kauan ennen kuin niihin siirrytään tarinan puolesta. Solar Ashin edetessä pelaaja alkaa hahmottaa seikkailun aikana kulkemaansa reittiä, ja yhtenäiseksi nivoutuneen pelimaailman huomaa luonnollisesti vasta kauan alkuseremonioiden jälkeen.

Pelattavuudeltaan Solar Ash taas kutkuttelee lihasmuistiani vuoden takaisella, niin ikään Annapurnan julkaisemalla The Pathless -toimintaseikkailulla, jolla on todella paljon yhteistä niin ohjattavuutensa kuin vastaavanlaisen avoimen rakenteensa puolesta. Rei pistää menemään jalassa olevat energialuistimet sauhuten L2-painike pohjassa, ja R2-napilla Rei tekee nopean syöksyn eteenpäin. Olkanappiavusteinen liikehdintä palauttaa mieleen välittömästi Pathlessin, jossa polunraivaajatarta juoksutetaan ja ammutaan pinkomista nopeuttavia energiatauluja niin ikään L2- ja R2-painikkeilla.

Nopean liikehdinnän sävyttämää liikehdintää hyödynnetään kuitenkin The Pathlessia paljon fyysisemmissä pulmakohdissa. Rein tulee kellon laukatessa kiipeillä seinille ripustautunutta mömmökertymää pitkin merkittyihin kohtiin, joissa mömmöä voi tuikata isolla energianeulalla. Mikäli Rei myöhästyy neulaniskusta, koko puhdistusmanööveri on aloitettava alusta, ja mömmö myös reagoi Reihin muuttumalla punaisenpolttavaksi säännöllisin väliajoin. Pelin eri vaikeustasot kuitenkin antavat sopivasti löysää ja lisäaikaa siivousreitin kartoittamiseen, eikä uusintayritysten kanssa ehdi tuskastua. Solar Ash suo Reille myös käyttöön kiipeilykoukun, jonka avulla hahmo voi singota itsensä haluamansa kohteen luokse. Ympyränappia pohjassa pitämällä aika hidastuu, ja pelaaja ehtii tarkastella lähintä neulapaikkaa rauhassa. Reittien varsilla on ajoittain yksittäisiä pikkuvihollisia, jotka voi huitaista helpommilla vaikeustasoilla neliönapista lähtevällä lyönnillä tiehensä. Taistelumekaniikat ovat syvyydeltään napinhakkauksen tasolla, ja vihujen olemassaolo oikeuttaa itsensä lähinnä siitä syystä, että pelaajan pitää joko väistää jaloissa pyöriviä vastustajia tai huitoa nämä tiehensä vauhdin menettämistä välttääkseen. Toisaalta pidin aikoinaan kovasti The Pathlessin ratkaisusta riisua pelimaailma kokonaan rivivihollisista, jolloin maisemien tutkimiselle ja silmäilylle jää enemmän aikaa ja huomiota. Solar Ashin astetta toimintapainotteisempaan linjaan nämä pikkutappelut kyllä sopivat suhteellisen ongelmitta piristämään muuten vähän autiota pelimaailmaa.

Vaikka toiminnan puolesta Solar Ash ottaakin selvän pesäeron The Pathlessiin, molempien pelien avoin rakenne ja kartattomuus ovat aika vahvoja yhdistäviä tekijöitä. Rei voi L1-napista skannata maisemat läpi tarkistaakseen, missä suunnassa siivouskohteet tai tarinan kannalta seuraavaan kohteeseen vievä reitti häämöttää. Pelialue kerrallaan etenevän kokonaisuuden nurkat eivät ole niin monimutkaisia tai laajamittaisia, että olisin ainakaan itse jäänyt kaipailemaan peliin karttaruutua. Kerättävät plasmapallerot vihjaavat jonomaisine asetelmineen siitä, mistä kohdasta siivouskohteita kannattaa lähestyä, ja noita punaisia palleroita voi käyttää CYD-hakkerin kanssa jutellessaan varusteiden tai eri kykyjä vahvistavien asusteiden kehittämiseen. Peli ei kuitenkaan juuri avaa tätä hahmonkehityksellistä puolta, eikä selitä alussa esimerkiksi syytä siihen, miksi noita punaisia palleroita pitäisi jaksaa keräillä.

Jokaisella alueella päivystävä CYD-kynäniska tarjoaa vastauksia Solar Ashin scifijargonin herättämiin kysymyksiin, ja tarinan auki tällä tavalla jauhaminen on vähän laiskaa juonenkuljetusta. Tarinan edetessä komeat välianimaatiot kyllä välittävät pelaajalle tietoa Solar Ashin tarinasta ja sinänsä kiinnostavista teemoista, kuten mustien aukkojen sekoittamista avaruusjumalista ja epätoivoisen pelastusoperaation syvemmälle allikkoon vievistä käänteistä - kyseisten välinäytösten kuvakerronta sarjakuvamaisine tehosteineen on todella komeaa ja vaikuttavaa katsottavaa, ja on harmi, ettei pelimaailman taustoitus ole saanut samanlaista tyylitajua ja kerronnallista tenhoa pintaansa. Solar Ash satsaa paukkuja tarinankerrontaan paljon enemmän kuin ohuehkon kehyskertomuksen varaan nojaava The Pathless, mutta Solar Ashin lopputulokset jättävät olon lähinnä hämmentyneeksi, kun sujuvasti etenevästä akrobatiatutkinnasta pitäisi hellittää tylsien tekstiruutujen lukemiseen.

Sitä vastoin Solar Ashin pomotaistot, joissa avaruusmömmöistä sekaisin olevia remnanteja tulee neuloa selväpäisiksi, ovat erinomaisen eeppisiä ja vauhdikkaita kokonaisuuksia. Kolmenäytöksisten koitosten aikana Rei luistelee menemään remnantien luisen pinnan päällä mömmökohtia väistellen ja neulapaikasta toiselle juosten. Kierros kierrokselta luupinta hupenee remnantien päällä, ja vauhdikkaasti liikkuessa pelaajan tulee keskittyä entistä enemmän siihen, mihin kohtaan Rei laskee kulloinkin jalkansa. Näissä kohdissa Solar Ash tuo mieleen The Pathlessin takaa-ajomaiset pomovastustajien uuvutuskohdat, mutta helpoimmilla vaikeustasoilla Solar Ashin juoksuneulonnat etenevät kyllä varsin rennolla ja eeppisellä otteella.

Solar Ash on näyttävä ja vauhdikas toimintaeepos, jossa tyyli ja tarina eivät aina aivan kohtaa, mutta The Pathlessin pelimaailman tutkimisesta tykänneille tässä on periaatteessa pelipaketillinen samaa scifi- ja toimintakuorrutteella höystettynä.