Shovel Knight

Shovel Knightin sankari on tietenkin Lapioritari, joka on siirtynyt lapioimaan nauriita kadotettuaan kumppaninsa Kilpiritarin. (Vähän kaikki isommat tekijät ovat tässä pelissä ritareita.) Nyt uusi paha on kuitenkin nostanut päätään, ja avannut samalla sen synkeän tornin, johon Kilpiritari aikoinaan katosi, joten Lapioritari palaa eläkkeeltä kurmottamaan hirviöitä.

Sankari liikkuu retrolla (okei, kaikkihan tässä on retroa) maailmankartalla, joka muodostuu solmukohtien yhdistämistä poluista. Solmukohdissa odottaa joko vihollisen linnake tai vaikkapa kylä, jossa Lapioritari voi parannella kestävyyttään tai varusteitaan. Kyläillessä pääsee myös tutustumaan paikalliseen, vallan värikkääseen väestöön. Vastaan voi tulla yhtä lailla leikkiviä ihmislapsia kuin antropomorfisia kansalaisiakin, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia.

Pelimaailmassa on saavutettu se omituisuus, jota sen japanilaisissa esikuvissa oli aikanaan kiitos itäisten kehittäjien omalaatuisten tulkintojen. Yksityiskohdat ja välinäytökset (kuten Troupple Kingin majesteettinen tanssi) yllättävät ja piristävät pelaajaa, sekä tarjoavat pahasti kaivattua kevennystä joskus verenpainetta nostavien pomotaisteluiden välillä.

Shovel Knightissa on nimittäin haastetta ainakin tällaiselle vähän satunnaisemmalle tasoloikkien pelaajalle. Rutinoituneemmatkin harrastajat saavat vastusta viimeistään edellä mainituista pomoista, joista osa voi vaarantaa ohjaimesi, ikkunasi, lemmikkieläimesi sekä statuksesi vapaana kansalaisena.

Vaikka peli on enimmäkseen reilu, on siinä välillä käänteitä, jotka saavat veren kiehumaan. Erityisen kuttumainen veto on valojen sammuttaminen, jolloin ruudun tapahtumat esitetään siluetteina, ainakin niiden ohuiden kaistaleiden kohdalla, joissa jotain taustavaloa sattuu olemaan. Muuten pelaaja on täysin muistinsa, tuurinsa ja ääniefektien varassa, joka ei enää uppoa omaan käsitykseeni "reilusta". Onneksi tällaiset tempaukset eivät ole suunnattoman yleisiä.

Shovel Knight antaa pelaajalleen kaikki eväät onnistumiseen, koska hahmon ohjaus on sulavaa ja tarkkaa. Siinä on pari omalaatuisuutta (tikkailta ei voi hypätä vaan niiltä tiputaan), mutta kun nämä saa taottua selkärankaan, homma kulkee jouhevasti. PC:llä suosittelisin turvautumaan näppiksen sijasta ohjaimeen, mutta tämähän on tottumuskysymys.

Linnakkeiden huoneet ovat välillä yhtä paljon ongelmanratkaisua kuin tasohyppelyäkin, ja ne tarjoavat paljon salaisuuksia löydettäväksi. Välillä pelissä voi jopa loikata vanhan Marion tyyliin juoksentelemaan ruudun yläreunaan pisteiden ynnä muiden seassa.

Juuri tällaiset retro-yksityiskohdat tekevät Shovel Knightista niin herkullisen. Se on alkuvalikosta loppuanimaatioon asti tinkimätön kunnianosoitus menneille sukupolville, mutta se ei ole mikään tyhjä tribuutti, vaan todella toimiva pelikokemus. Näin se tarjoaa paljon myös niille, joilla ei ole henkilökohtaista kokemusta edeltäneen vuosituhannen pelikuvioista.

Shovel Knight on ilo silmälle, mutta sen musiikki ja äänimaailma eivät jää tästä jälkeen askeltakaan. Pelin kappaleita kuuntelee ilokseen ihan sellaisenaan, ja myös kehittäjät ovat selvästi ymmärtäneet tämän tarjotessaan kylään bardin, jota voi pyytää soittamaan suosikkejaan, ainakin sitten kun ne on kerätty pelimaailman salaisista sopukoista.

Lapioritarin noin kahdeksan tuntia kestävä seikkailu maksaa Steamissä 14,99 euroa, josta voi olla montaa mieltä. Kehtaisin silti väittää, että se on etenkin retrohenkisille pelaajille sen arvoinen. Jos aiheeseen suhtautuu vähemmällä vakaumuksella, kannattaa Shovel Knight laittaa toivelistalleen odottamaan alennusmyyntejä.

Shovel Knight on siis loikka menneisyyteen parhaalla mahdollisella tavalla. Vanhan koulukunnan grafiikka ja äkkiväärä huumori yhdistyvät siinä mitä parhaimmalla tapaa, ja peli tarjoaa sitä lämpöä ja sisältöä, joka on jäänyt puuttumaan monista saman genren edustajista. Mukaan on livahtanut joitakin menneisyyden syntejä, jotka eivät olleen hauskoja edes silloin, mutta muuten kokemus on likimain täydellinen.