Puolitoista vuotta sitten julkaistu Need for Speed: Shift oli mainio avaus Slightly Mad Studiosilta. Se keräsi pisteitä etenkin ajosimulaattorina, joka alleviivaa kilpailun intensiivisyyttä ja kuljettajan kokemusta voimakkaammin kuin simulaattoreissa on tapana. Samalla sen ajotuntuma kärsi lievästä ilmavuudesta, mikä verotti pisteitä vakavahenkisemmästä millisekuntien viilailusta kiinnostuneiden silmissä.
Shift 2: Unleashed ponnistaa edeltäjänsä lähtökohdista, mutta tekee muutamia oleellisia muutoksia, jotka saavat pelin tuntumaan varteenotettavammalta haastajalta lajityypin suurille nimille. Ensinnäkin peli on nyt paremmin integroitu verkkoon. Mukana on jo Need for Speed: Hot Pursuitin eittämättä parhaimpiin puoliin lukeutunut Autolog-palvelu, joka pitää kirjaa kavereiden suorituksista, osaa suositella omiin ajotottumuksiin osuvia haasteita ja mahdollistaa esimerkiksi kuvien jakamisen yhteisön kesken. Autolog mahdollistaa kilpailun ratojen huippuajoista, vaikka kaverit eivät olisi linjoilla, mutta toki peliä voi pelata myös perinteisesti netissä, samanaikaisesti 11 muun ihmiskuljettajan kanssa.
Shift 2 on saanut myös aiempaa paremmat säätö- ja tuunausmahdollisuudet, joskaan aivan Forza Motorsport 3:n tasolle auton rakentelua ei ole viety. Omiin kieseihin on kuitenkin mahdollista ostaa päivitysosia, asentaa parempia turboja, vaihtaa päheämmät kumit tai koreampi peltipinta muokattavien maalausten muodossa. Päivitysosat avaavat käyttöön myös enemmän säätövaraa esimerkiksi renkaiden kallistuskulmien ja muiden nippelien osalta. Se sopii erityisesti niille, jotka haluavat optimoida autonsa suorituskyvyn.
Auton parantelu on oma taiteenlajinsa sinänsä, sillä suorituskykyindeksin hilaaminen huippuunsa ei takaa voittoa kilpailuista. Shift 2 on suunniteltu intensiiviseksi ajokokemukseksi, ja tekoälykilpailijoiden autovalinnat mukautuvat pelaajan auton tasoon. Eri sarjoissa on myös käytössä eri luokkarajoituksia, joten oleellista on yrittää löytää autolleen ihanteellisin luokka ja optimoida suorituskyky sen luokan puitteissa.
Uramuoto rakentuu käytännössä kokemustasojen ympärille. Aluksi käytössä on vain verrattain tavallisilla urheiluautoilla ajettavia D-luokan kilpailuja, mutta kokemuksen karttuessa ovet aukeavat korkeampiin ja haastavampiin sarjoihin, joissa palkintopallisijoista heltiää myös kovempia palkintosummia. Colin McRae: Dirt 2:n tavoin pelaajaa opastaa uran vaiheissa energiajuomamainoksilla kuorrutettu ja amerikkaa vääntävä ammattilaiskuljettaja, mikä voi olla joidenkin mielestä häiritsevää. Jo pelin lähtökohta, jossa keltanokan käsiin lyödään ökyauton avaimet, on sinänsä absurdi, mutta se sallittakoon uran alulle panevana voimana.
Harmittavasti ura ei ole kovin paljon ensimmäisestä osasta muuttunut, ja kilpailujen kiertäminen käy ennen pitkää yksitoikkoisen tuntuiseksi. Vaihtelua luodaan muutamilla aika-ajoilla ja drift-kilpailuilla, joissa tarkoituksena on vain kerätä pisteitä mahdollisimman leveillä luisuilla, mutta jokin etenemisessä tökkii vastaan. Kyse saattaa olla uran näennäisesti lyhyestä mitasta - jo tasolla 15 käsissä on pelin huippua edustavaa FIA GT1 -kalustoa -, minkä vuoksi tasojen nousu hidastuu alun jälkeen selvästi ja uusien ominaisuuksien avautuminen tuntuu verkkaiselta.
Pelissä oppii myös arvostamaan rahan merkitystä, sillä uusiin, vauhdikkaampiin sarjoihin ei ole asiaa ilman sopivaa kalustoa. Vaikka palkinto-autoja tarjotaankin siellä täällä, tuli eteen pariin otteeseen tilanne, jossa seuraavan sarjan avautuminen vaati vielä edellisten hieromista rahan perässä. Rahaa ei todellakaan jaeta ylenpalttisesti huippuautojen hintaan nähden, mutta EA on kyllä muistanut lisätä konsoliversioihin mahdollisuuden ostaa autoja mikromaksuin oikealla rahalla, jos uran ansiot eivät riitä mieleisen kiesin ostamiseen.
Osaltaan autojen työläs hankinta toimii motivoijana uran jatkamiselle, mutta samalla se korottaa hieman pikakisojen ja moninpelin aloituskynnystä. Nekin kun on integroitu urajärjestelmään, paitsi alati ajosuorituksista ropisevien kokemuspisteiden, myös käytettävän kaluston osalta. Ensimmäisen Shiftin ystäville voikin tulla ikävänä yllätyksenä, ettei uraa voi vain sivuuttaa olankohautuksella ja suunnata välittömästi verkkokilpailuihin.
Ajomalli on lopulta minkä tahansa ajopelin keskeisin ominaisuus, ja sillä saralla Shift 2: Unleashed toimii hyvin. Kakkososassa autojen ohjausta on selvästi terävöitetty ykkösestä, joskaan se ei vieläkään paini aivan samassa sarjassa kovempien ja kuivempien simulaattorien kanssa. Päähuomio on nimenomaan ajamisen fiiliksessä, mitä korostetaan visuaalisten jippojen ja muhkeiden äänien avulla. Olisin kaivannut tiehen rahtusen välittömämpää tunnetta etenkin ratilla pelatessa, mutta Shift 2 yhdistää kilpa-autoilun haasteet pädiohjaimella hallittavaan ja viihteelliseen muotoon. Varsinkin monia keskikastin kiesejä kepittää mielikseen ilman vapaaehtoisia ajoapuja. Peli on ehdottomasti läheisempää sukua Turismolle kuin Hot Pursuitille, joten ajolinjalla pysyminen ja oikeiden jarrutuspaikkojen hakeminen ovat yhtä tärkeitä seikkoja kuin oikeastikin.
Se, missä Shift 2: Unleashed päihittää kutakuinkin kaikki tämän hetken ajopelit, on siellä olemisen illuusio. Radat on mallinnettu näyttävästi taustoineen ja lehtereineen. Lisäksi Slightly Mad Studios on kiinnittänyt erityistä huomiota radan pintaan, josta löytyy paljon yllättäviä ja jännitystä kohottavia pomppuja, kallistuksia ja korkeudenvaihteluita. Puskurikamerasta ajettaessa voi jopa bongata radalla olevaa likaa, kiviä ja kuminpalasia, jotka myös napsahtelevat takana tulevien tuulilasiin jälkiä jättäen. Lisäksi mukana on peräti kaksi sisäkuvakulmaa, joista toinen on perinteisempi ja toinen elävämpi kypäräkamera. Kuvakulma siirtyy kirjaimellisesti kypärän sisään ja katse kääntyy mutkia lähestyttäessä mutkan lakipisteeseen. Juuri tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät Shift 2:sta autenttisen tuntuisen.
Myös ratavalikoima on kattava, joskin se jakaa suuren osan radoista alkuperäisen pelin kanssa. Mukana on laajalti maailman tunnetuimpia kilparatoja, kuten Laguna Seca, Spa, Hockenheim, Brands Hatch ja Suzuka. Yhtenä uutuutena myös yökilpailut ovat mahdollisia, mikä lisää tuntuvasti ajamisen haastetta etenkin luonnonmaisemiin sijoittuvilla fiktiivisillä radoilla. Sen sijaan esimerkiksi Tokion ja Shanghain kaupunkimaisemissa pimeys ei tunnu yhtä sankalta.
Tekoälyä vastaan kilpailu on jo päiväsaikaan varsin haastavaa, sillä vastustajat pistävät kampoihin kovemmin kuin monissa muissa peleissä. Yhtenä etuna tekoäly osaa esimerkiksi puolustaa asemiaan, mikä tekee ohittamisesta konstikkaampaa ja kysyy rautaisia hermoja. Toisaalta tekoälyn ohitusyritykset tuntuvat välillä suorastaan ohjusmaisilta syöksyiltä sisäkurviin, mikä tietenkin heittää sisään taittavan pelaajan lähimpään hiekkaesteeseen. Pelissä ei ole mahdollisuutta kelata aikaa taaksepäin, joten viimeisen kierroksen kolistelut tuntuvat varsinkin pitemmissä kilpailuissa törkeiltä ja tuskastuttavilta.
Nettikisoihin Shift 2 tarjoaa kourallisen erilaisia pelimuotoja, joista tavanomainen kilpailu ja kaksinkamppailut ovat tuttuja jo ensimmäisestä osasta. Lisäksi pelissä voi ajaa aika-ajotyyppisiä kilpailuja, joissa kaikki osanottajat kiertävät rataa samanaikaisesti ja yrittävät kellottaa session pohja-ajan sallitun maksimiajan puitteissa. Joukon erikoisuutena toimivat kissa ja hiiri -tyyliset ajojahdit, joissa nopeammilla autoilla yritetään kiriä kiinni etumatkaa saaneet hitaammat peltilehmät. Nettikoodi tuntui toimivalta, mutta onnettomuudet ovat herkässä, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.
Muutamat kolhut sopivat toki omalla tavallaan pelin henkeen ja voivat joskus myös lisätä tunnelmaa. Tokion satama-alueen kapeita, nopeita mutkia taittaessa edellä kurvaillut bittiaivo osui yllättäen kaiteeseen, kääntyi poikittain radalle ja kieppui rajusti katon kautta ympäri. Onnistuin välttämään onnettomuuden vain hiuksenhienosti, mutta tilanteen yllättävyys ja epäpelimäisyys painuivat hyvin mieleen. Kaikki autot aina vanhasta Mazda RX-7:stä, Dodge Viperiin, uutuus-Porcheen ja Pagani Huayraan ovat vaurioituvia. Autoista irtoaa osia, pelti vääntyy ja myös renkaat voivat irrota kovemmissa tälleissä. Lisäksi renkaat voivat kulua puhki, mikäli päättää driftailla liian hanakasti. Vauriomallinnuksen kattavuuteen nähden on pettymys, ettei autoja kuitenkaan voi saattaa keskeytyskuntoon. Jopa renkaat menettäneenä voi vain painaa palaa radalle -painiketta ja matka jatkuu, joskin ruttuisemmassa kuosissa. Tosin peli saattaisi olla jo liian tyly, jos yksi virhe maksaisi pitkän Endurance-kilpailun läpäisyn.
Kokonaisuus pursuaa korkeita tuotantoarvoja, mutta viimeistely rakoilee paikoin. Pääosin hiomattomuudet koskevat PC-versiota, ja esimerkiksi käyttöliittymäikonit näkyivät sattumanvaraisesti joko näppäimistön painikkeina tai Xbox 360:n näppäinikoneina. Ota siitä sitten selvää, mitä nappia pitäisi painaa Logitechin rattia käyttäessä. Toisaalta PC-versio tukee konsoleita korkeampaa kuvan tarkkuutta, eivätkä latausajat ole yhtä pitkiä. Teho-PC:n omistajat pääsevät nauttimaan myös korkeammasta kuvanpäivitysnopeudesta. Konsoliversiot toimivat tasaisesti 30 kuvan nopeudella, joten jo sen vuoksi pelin herkkyys ei ole aivan Gran Turismo 5:n tai Forzan tasolla. Audiovisuaalisuus on silti pelin vahvimpia puolia. Valaistus hivelee silmiä, autot on mallinnettu uskottavasti ja ratojen varsilla on nähtävissä muun muassa toimitsijoita lippuineen. Musiikkivalinnoista on annettava erityiskiitosta, vaikka kappaleita olisi saanut olla enemmänkin.
Shift 2: Unleashed ei ehkä käännä vannoutuneiden simulaatioharrastajien päitä, mutta intensiivistä kilpailua kaipaaville se antaa syytä innostua. Slightly Madin simulaattoreihin hakemaa uutta näkökulmaa ei voi liikaa korostaa, ja olisi vain positiivista, jos Polyphony Digital ja Turn 10 vilkaisisivat omia sarjoja jatkaessaan, mitä Shift 2:ssa on tehty oikein. Säälimätön meininki, elävät yksityiskohdat ja Autolog ovat pelin kulmakiviä, ja vaikka kokonaisuus ei suinkaan ole aukoton, aavistuksen tuntuvammalla ja terävämmällä fysiikkamallilla sekä mielenkiintoisemmalla uramuodolla siitä voisi kehkeytyä täydellinen kilvanajopeli.