uutiset
Shadow of the Beast
Shadow of the Beast saapuu Playstation 4:lle toukokuussa
HQ
Vuoden 2013 Gamescom-messuilla paljastettu Shadow of the Beast on nyt saanut uuden julkaisupäivän. Pelin piti alkujaan ilmestyä jo tammikuussa, mutta viivästyi viilausten ja korjausten takia keväälle. Uudeksi lanseerauspäiväksi studio kertoi 17. päivän toukokuuta. Se on näillä näkymin tulossa ainoastaan Playstation 4:lle.
Shadow of the Beast on "remake" vuonna 1989 ilmestyneestä samannimisestä pelistä, joka nähtiin tuolloin muun muassa kotitietokoneilla ja Sega Master Systemillä. Kyseessä on siis vanhan koulukunnan 2D-tasoloikkatoimintaa, mutta mukaan on luvattu huomattavasti modernimpi ja syvällisempi pelikokemus. Katso alta Heavy Spectrumin Matt Birchin videohaastattelu.
HQ





