Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Susikoira Roi

Susikoira Roi

Jotkut muistot kannattaa jättää muistoiksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kirjailija Jorma Kurvisen romaanisarja Susikoira Roi oli aikoinaan varsin suosittu, ja sen innoittamana tehtiin 1980-luvun lopulla kaksi minisarjaa perustuen näihin kirjoihin. VL Median julkaisemassa kahden DVD:n painoksessa ovat mukana nämä molemmat. Jonkinlaisena vilkaisuna 1980-luvun Suomeen kaksikko on ihan paikallaan, mutta omana itsenään luvassa on kankeaa ja kehnoa viihdettä. Jotkut lapsuusmuistot kannattaa jättää sinne muistoihin.

HQ

12-vuotias Tomi (Paavo Westerberg) löytää metsään jätetyn susikoiran. Ympärillä olevat muut lapset ja pahat aikuiset eivät pidä koirista. Siinäpä se tarina oikeastaan onkin. Siellä sun täällä liikutaan, jotain pientä tapahtuu ja sitten ollaan lopussa. Ongelma on siis se, että kerrottavat tarinat ovat liian arkisia. Luvassa ei ole ainuttakaan sellaista juonenkäännettä, joka pitäisi katsojan kiinnostuneena. Sitä paitsi minun on hankala uskoa, että kuvatun kaltainen suuri joukko suhtautuisi yhteen ystävällisen näköiseen koiraan niin avoimen vihamielisesti.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki näyttelijät ovat huonoja. Dialogi kuulostaa ulkoa opitulta ja paperista luetulta, mitä se tietysti onkin. Se vain ei saisi näkyä näin selvästi.

Teknisesti sarjat on kuitenkin tehty riittävän hyvin. Tapahtumia on helppo seurata, ja niin äänet kuin kuvauskin on hoidettu mallikelpoisesti. Budjettia ei varmaankaan ole ollut oikeastaan yhtään, mutta tekijät ovat tehneet parhaansa käytössään olevilla välineillä. Kuten jo mainitsin, näkemänsä voi ottaa jonkinlaisena aikaikkunana 1980-luvun lopun Suomeen. Kampaukset, autot, elintarvikepakkaukset ja niin edelleen henkivät kasaria oikein viimeisen päälle. Ja miksikäs ei tietenkin, koska silloin sarja tehtiin.

Nähty jättää täysin kylmäksi, ja neljän tunnin kestollaan katsominen muodostuu pienimuotoiseksi urheilusuoritukseksi. En ymmärrä, miten ihmeessä tällainen saattoi nousta niin suureen suosioon silloin joskus. Ehkä sillä ei ollut merkittävästi kilpailijoita 1980-luvun lopun televisioviihteessä. Arvosana heijastelee sitä ristiriitaa, joka ehti muodostua katsojan mieleen vuosikymmenten saatossa verrattuna siihen, millainen sarja oikeasti olikaan.

Tämä on mainos:
Susikoira Roi
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä