The Stand (HBO Nordic)

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Kauhukirjailija Stephen Kingin tuotoksia on pistetty selluloidille jo melkoinen tukku. The Standin apokalyptinen vision Pohjois-Amerikasta heijastelee maailman nykytilannetta satunnaisen mielenkiintoisesti, mutta päätyy lopulta esittelemään katsojalleen lähinnä tukun kliseitä ilman suuria elämyksiä.

The Standin maailmassa ihmiskunta kohtaa ennennäkemättömän tuhon oudosti "Captain Trippiksi" nimetyn taudin tappaessa lähes jokaisen sen kanssa kontaktiin joutuneen. Kourallinen kulkutaudille immuuneja henkilöitä päätyy yhteen mystisen äiti-Abagailin (Whoopi Goldberg) ilmestyessä heille unessa johdattaen heidät Boulderin pikkukaupunkiin. Matka itsessään on jo vaarallisia tilanteita täynnä, mutta valtaosa etenkin sarjan laahaavasta keskiosasta käsittelee Boulderin uusia asukkaita. Alun kaoottinen selviytymiskamppailu ja koko sarjan loppunäytös ovat The Standin parasta osuutta, mutta niiden välinen osio tappaa kaiken liikevoiman, jonka se onnistuu luomaan.

Sarjan parasta osuutta ovat pääsääntöisesti sen pahikset, joilla on edes hieman särmää ja jopa satunnainen hahmonkehitysvaihekin. Alexander Skarsgårdin esittämä Randall Flagg etunenässä jumalaisen Abagailin vastavoimat pistävät paheellisen pesänsä pystyyn Las Vegasiin, kuinkas muutenkaan. Sarjan hyvikset on puolestaan kirjoitettu niin yksiulotteisiksi, että heidän tekemisistään on vaikea välittää. James Marsdenin itäteksasilainen Stu on niin "täydellinen", että hänen olemassaolonsa 2020-luvun TV-sarjassa tuntuu erittäin kulahtaneelta ratkaisulta.

Muiden Jumalan puolella olevien henkilöiden seitinohuet persoonallisuudet lähinnä hilluvat mukana reagoiden ennalta-arvattavasti näitä kohtaaviin haasteisiin. Flaggin lisäksi ainoastaan Amber Heardin Nadine ja Owen Teaguen esittämä Harold kehittyvät tarinan aikana jotenkin merkityksellisellä tavalla ja ottavat siitä kaiken irti. Näiden kahden leirin ja heidän turhankin ilmeisen Jumala-vastaan-saatana -vastakkainasettelun pitäisi pystyä kantamaan koko kauden verran, mutta homma lässähtää paikoillaan juoksuksi liian usein.

Tapahtumat saavat joko ennalta-arvattavan lopun tai niiden mielenkiintoisimmat ja vaikeimmat kysymykset joko sivuutetaan kokonaan tai ratkaistaan kirjaimellisesti jumalallisilla väliintuloilla. Aivan kuin joko King tai sarjan luojat eivät uskaltaisi heittäytyä reippaasi syvään päähän tutkailemaan ihmisluonteen pimeimpiä sokkeloita ja raadollisimpia ilmenemismuotoja. Lopputulos on satunnaisesta hurmeisesta väkivallasta huolimatta yllättävän sisäsiisti ja vanhahtavan 90-lukulainen.

Kingin itsensä kynäilemä jälkinäytös ei sekään herätä kummoisia tuntemuksia, vaan tuntuu hahmojen toiminnan kannalta epäloogiselta ja vain hieman tarinaa edistävältä pieneltä lisältä jo päätöksen saaneeseen sarjaan. Se toimii samalla myös ylipätkänä automainoksena, jossa Fordin pickup saa lähes yhtä paljon ruutuaikaa kuin kuka tahansa näyttelijöistä.

Oudon vanhahtava ja sisäsiisti The Stand ei onnistu alun jälkeen kehittämään apokalyptisistä lähtökohdistaan mitään, jota ei olisi nähty jo aiemmin. Kliseiset hahmot pomppivat yhdentekevästi kohti loppunäytöstä, jonka kohdalla on vaikea välittää mitä kenellekin lopulta tapahtuu. Siitä puuttuu se viimeinen terä ja uskallus kyseenalaistaa omat roolihahmonsa ja heidän motivaationsa, mikä pistäisi katsojan samalla miettimään omaa moraaliaan maailmanlopun edessä. Jumala on aina hyvä ja oikeassa, vahvasti vihtahousuun viittaava puoli aina paha ja väärässä. Yksinkertaisesti tylsää.