Section 8

Osasto Kahdeksaa kasattaessa on pelistudiolla käynyt melkoinen vilinä. Useita saman lajityypin pelejä on analysoitu tarkkaan ja niiden parhaimpia ideoita on yhdistelty yhteen peliin. Näkyvimpiä lainauksia ovat Battlefieldien kontrollipisteiden hallinta, Quake Warsin tehtävävetoisuus sekä Tribesien rakettirepuilla varustetut panssaripuvut. Kaikki ideat on heitetty yhteen koriin ja lopputulos on ainakin erilainen, jos nyt ei suoranaisen omaperäinen.

Section 8:n ideana on yksinkertaiselta kuulostava pisteiden metsästys. Jokainen tappo, kontrollipisteen valtaus, tykin tuhoaminen ja niin edelleen palkitaan tietyllä määrällä pisteitä. Kentän pikkutehtäviä suorittamalla joukkue käynnistää jonkin isommista tehtävistä, joissa tavoitteena on esimerkiksi suojella tarvikerekkaa tai kiikuttaa räjähde vihollisen tukikohtaan. Toinen joukkue yrittää puolestaan estää askareiden suorittamista parhaansa mukaan. Onnistuneesta tehtävästä tai sen sabotoinnista joukkue palkitaan reippaalla pistepotilla, joten missioiden suorittaminen on varsin kriittinen osa kokonaisuutta.

Pelaaminen on huomattavasti monipuolisempaa ja taktisempaa kuin miltä kuulostaa. Erilaista tekemistä on jatkuvasti, eikä silkkaan toimintaan tähtäävä sooloilija pötki pelin aikana kovin pitkälle. Tiimivetoisuutta korostetaan jatkuvasti, ja varpusparven tavoin ympäri karttaa hajonnutta joukkuetta kohtaa yleensä vain tappio. Koska tehtäviä voi olla käynnissä useampia yhtä aikaa, on miehiä jaettava väkisinkin useampiin kohteisiin ja rintamalla tarvitaan jokaista kynnelle kykenevää mosuria. Yksin tankkia puolustamaan jätetty reppana ei pärjää hetkeäkään, jos vihollisia on enemmän kuin yksi. Yläilmoissa lymyilevältä emoalukselta voi tilata esimerkiksi tykkejä, skannereita tai vaikkapa mech-puvun toimintaa avustamaan.

Section 8:n tempo on hitaanlainen eivätkä viholliset kuole laakista tai kolmesta, joten pelaamista joutuu harjoittelemaan tosissaan. Erilaisia pelin kulkuun vaikuttavia elementtejä on todella paljon, mikä nostaa oppimiskynnyksen korkeaksi mutta palkitsee kärsivällisyydestä monipuolisuudellaan. Myös ohjaamista joutuu harjoittelemaan. Peruskävely on huomattavan hidasta puuhaa, joten juoksuksi on pistettävä. Hetken aikaa juostuaan pelaaja pinkaisee hirmuiseen turbovauhtiin, jossa maisemat vaihtuvat vikkelään, mutta myös ohjaaminen hankaloituu selvästi. Turboillessaan ei voi tehdä mitään muuta kuin juosta ja siitä palautuminen kestää tovin, joten juoksua on käytettävä harkiten.

Rakettireppu ei sekään lennätä pelaajaa ikuisesti, vaan pienen lentopyrähdyksen jälkeen sen on annettava ladata itseeään tovi. Aluksi kankealta tuntunut ohjaus osoittautuu enemmän pelaamalla erinomaisen hauskaksi. Turbovauhdin ja lentämisen yhdistelmillä vihollistukikohtaan sujahtaminen on varsin nautittavaa puuhaa.

Linjalla lymyilevät pelaajat ovat vähyydestään huolimatta taitavia pelaajia. Haastava moninpelaaminen maistuu mainiolle ja saavutettavaa riittää pitkään. Yksinpeli onkin sitten toinen juttu. Sooloilun selkärankana toimiva soturi Corden tarina on käytännössä vain pitkäksi venytetty tutoriaali, jossa käydään läpi kaikki pelin kartat, tehtävät ja aseet. Tarina olisi pitkäveteistä pakkopullaa jo sellaisenaan, mutta kiitos umpi-idioottien tekoälypelaajien, mukaan lyödään myös roima annos turhautumista.

Nythän on nimittäin niin, että vihollissoturit eivät ole läheskään yhtä kammottava uhka kuin oman joukkueen konepäät. Malliesimerkistä käy tarinan puolessavälissä vastaantuleva saattotehtävä, joka täytti allekirjoittaneen (ja nettikeskustelujen perusteella myös monen muun) mitan lopullisesti. Tekoälysotilaat nimittäin eivät osaa ottaa pelaajan sijaintia huomioon ammuskellessaan, eli jos satut eksymään konekaverin tulilinjalle niin voi voi. Huvittavinta kyseisessä kohdassa on se, että pelaaja pystyisi käytännössä yksinään hoitamaan kaikki vastaan tulevat viholliset, mutta puolisokeiden konepelaajien ansiosta kohta on lähes mahdoton selvitettävä. Ja jottei tekoälystä pääsisi millään eroon, on myös nettipelissä mahdollista korvata tyhjäksi jäävät pelaajapaikat konepelaajilla. Nettipelissä tekoäly taasen rynnii aseet laulaen kohti vaikka vastassa olisi mikä. Se siitä tärkeästä tiimipelaamisesta sitten.

Section 8:n runkona toimii Unreal Tournamentin kolmosversio. Moottorin hyvänä puolena ruudunpäivitys on sulavaa ja tekniset murheet ovat minimissä. Huonona puolena maisemat ovat räjähtävään sotaan epäuskottavan kliiniset, eikä taistelun melskeessä kaadu aita eikä kahvikuppi kilise. Kaikki rakenteet pysyvät nätisti paikallaan, vaikka singolla lasauttaisi. Ulkoasu ei muutenkaan ole aivan nykypolven kärkipäätä, mutta sulavan koodin ansiosta graafiselle loistolle sallii kompromissinsä.

On todella harmi, että Section 8 ei ole ainakaan toistaiseksi innostanut suurempaa pelaajamäärää puoleensa. Verkkopelissä nimittäin on imua vaikka kuinka, mutta yleisin yhdistelmä tällä hetkellä on kourallinen ihmispelaajia ja toistakymmentä koneidioottia. Kunnollisella porukalla pelin taktinen ydin pääsisi kunnolla oikeuksiinsa, mutta vähäisen pelaajamäärän vuoksi pelin tähtihetket jäävät turhan satunnaisiksi. Sääli, sillä potentiaalia pelissä on vaikka kuinka.