Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Scream 2

Scream 2 (4K) on yllättäen lähes yhtä hyvä kuin alkuperäinenkin elokuva

Jatko-osille naljailu toimii hyvin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sen alkuperäisen Screamin 4K-version arvion pääsee lukemaan täällä.

HQ

Alkuperäinen Scream onnistui tekemään onnistuneesti pilaa lajityyppinsä eli kauhuelokuvien perinteillä, mutta samalla kertomaan sen oman tarinansa viihdyttävällä tavalla. Vuosi myöhemmin pitkälti samat tekijät olivat taas työn touhussa, ja yllättäen vuoden 1997 Scream 2 on kestänyt aikaa varsin hyvin. Se on melkein yhtä hyvä kuin alkuperäinenkin elokuva, vaikka mitään uutta ei oikeastaan ole muuta kuin ehkä se, kuka tai ketkä sieltä uusien murhien takaa paljastuvatkaan.

Ensimmäisen Screamin sankaritar Sidney Prescott (Neve Campbell) on edennyt yliopistoon, ja toimittaja Gale Weathers (Courteney Cox) on julkaissut edellisen elokuvan kauheista tapahtumista kirjan. Hollywoodin tyyliin oikean elämän tragediasta tehty kirja sovitetaan elokuvaksi nimeltä Stab, ja sitten alkaa tapahtua kauheita. Murhat ovat taas arkipäivää, ja jälleen Sidney tuntuu olevan kaiken keskiössä. Mutta koska kyse on jatko-osasta, murhaajan elkeetkin ottavat tämän huomioon.

Toisin sanoen jatko-osa ottaa pääasiakseen sen, millä tavalla kauhuelokuvien jatko-osat tapaavat aina epäonnistua verrattuna alkuperäiseen. Naljailu on tehty hyvin, ja tarina jatkuu onnistuneesti siitä, mihin ensimmäisessä Screamissa jäätiin. Samalla osansa saavat amerikkalaisten yliopisto-opiskelijat, joiden juomiselle ja juhlimiselle naureskellaan oikein olan takaa. Scream 2 onkin vanhentunut yllättävän vähän, sillä vanhoista ajoista muistuttavat lähinnä kännyköiden ja sosiaalisen median puuttuminen.

Toteutus on kaikin puolin yhtä hyvä kuin alkuperäisessäkin elokuvassa, ja sen murhaajan pohtimisen lisäksi on hauska nähdä myöhemmin maineeseen nousseita näyttelijöitä merkittävästi nuorempina. Tällaisia ovat muun muassa Timothy Oliphant, Liev Schreiber ja Sarah Michelle Gellar. Ja kuten tekoajankohdan tapoihin kuului, rooleihin valittiin aina erottuvan kauniita näyttelijöitä.

Tämä on mainos:

Julkaisuna Scream 2 on kuitenkin poikkeuksellinen. 4K-version mukana ei nimittäin tule lainkaan Blu-ray-levyä, mikä on ollut aiemmin varsin tavallista 4K-julkaisuissa. Lisäksi takakannessa luvataan kommenttiraidan ohella jokin katsaus kulissien taakse, jota ei sitten kuitenkaan levyllä ole mukana. Varsinaisen elokuvan laatu on odotetusti hyvä, mutta varsinkaan kuva ei merkittävästi hyödy 4K-resoluutiosta. Äänimaailma sen sijaan on kirkas, mikä palvelee yleistä tunnelmaa hienosti.

Näin Scream 2:n silloin joskus muinoin elokuvateatterissa, mutta en muistanutkaan, että jatko-osista pilaa tekevä jatko-osa oli tarinaltaan niinkin ajaton kuin se on. Jos siis se ensimmäinen Scream tuli hankittua omaan hyllyyn, kannattaa jatkonkin ostoa vakavasti harkita. Muistini mukaan myös Scream 3 säilytti laadun korkeana, joten voisi olettaa senkin saavan 4K-julkaisun tulevaisuudessa.

Scream 2
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä