Sacred 2: Fallen Angel

Suurin osa peleistä on sellaisia, että niistä näkee oleellisimman tiedon muutaman minuutin pelaamisen jälkeen. Yleinen laatu ja onnistuneisuus käyvät ilmi aika tarkasti heti kättelyssä, ja muutaman tunnin pelaamisen jälkeen paljastuu enää harvoin sellaista, että alustava mielipide muuttuisi merkittävästi. Sacred 2: Fallen Angel saattaa sellainen peli, jonka todellinen karva paljastuu vasta pitkän pelaamisen jälkeen. Näin sopii ainakin toivoa, sillä ensivaikutelman perusteella peli on kuraa.

Tyypiltään Sacred 2 on tavanomainen toimintaroolipeli fantasiamaailmassa. Kuvakulma on yläviistosta, maisemat vihreitä ja vastaantulijat miekan tai tulipallon ruokaa. Tämä on hankala lähtökohta, sillä etenkin Diablo 2 ja sittemmin Titan Quest ovat tehneet samat asiat erittäin hyvin. Sacred 2:n tilannetta ei suinkaan paranna surkea käyttöliittymä. Peliä testattiin pc-ennakkoversiolla, ja jos tämän tyyppisen pelin käyttöliittymää ei saada kohdalleen pc:n tarjoamilla hiirellä ja näppäimistöllä, voidaan käyttöliittymäsuunnittelijan olettaa olevan täysi tunari. Käyttöliittymä on niin kankea, epäintuitiivinen ja kömpelö, että pelin voi olettaa olevan paremmin pelattavissa Playstation 3- ja Xbox 360 -versioissaan. Huonommaksi käyttöliittymää on enää vaikea kuvitella.

Graafisesti peli ei pärjää kilpailijoilleen, muttei ole aivan huono. Jälki on ainakin teknisesti kelvollista, mutta minkäänlaisesta omaleimaisuudesta tai luonteesta ei voi puhua. Äänitoteutusta vaivaavat samat ongelmat, mutta armottomammin. Äänitehosteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, tulipallojen suhahtelu ja miekkojen kilinä vain kuulostaa hengettömältä. Lähelle hirvittävyyttä päästään ääninäyttelyssä, joka ei pärjää edes keskitasoisille amatöörituotannoille. Eläytyminen on huonoa ja pahimmillaan niin falskia, että väkisinkin tulee ihmetelleeksi, miksei näyttelijöiltä ole yksinkertaisesti vaadittu enemmän.

Harmi kyllä, ääninäyttelyn heikko taso ei ole dialogin suurin ongelma. Käsikirjoitus on hirvittävän huonoa, typerää ja mautonta. Pelistä voisi luetella loputtomasti esimerkkejä, joissa käsikirjoittajat ovat töppäilleet pahasti. Pelaajan hahmo alkaa esimerkiksi vinoilla pelaajalle harvinaisen kankeasti, jos hahmoa ei hetkeen juoksuta jonnekin: "Hei pelaaja, tämä on toimintaseikkailupeli. Voisitko siis pitää huolen siitä, että olisi vähän toimintaakin?" Lähitaistelussa turpiinsa saava loitsija voi todeta banaalisti "Tarvitsen paremmat suojat lähitaistelua varten." Muutenkin pelihahmo juttelee melko paljon tilanteeseen liittyvää ja yhtä usein liittymätöntä, josta järjestäen kaikki on huonosti kirjoitettua ja näyteltyä latteuksien lurittelua. Tilanne menee kestämättömäksi kylien keskustoissa, joissa ruudulla on useampi hahmo. Samaan aikaan kun pelaajan hahmo kitisee jotain typerää kylän pienuudesta, voi kauppias huutaa korvan juuressa tuotevalikoimastaan ja paikallinen bardi veivata ontuvaa, neljän rivin rakkauslauluaan kerta toisensa jälkeen. Sacred 2:n puhepuoli on hyvä muistutus siitä, miten erinomaisesti käsikirjoitus ja ääninäyttely on peleissä keskimäärin toteutettu, vaikka niistä melkein jokaisessa peliarviossa valitetaankin.

Pelattavuudeltaan Sacred 2 on niin ikään lattea, kankea ja tavanomainen. Pelin alkupuolella vastaan tulee yksittäisiä vihollisia tai korkeintaan 2-3 vihollisen joukkoja. Tyypillinen maantierosvo kuolee yhdellä tulipallolla ja parilla sauvan hutkauksella. Taistelumekaniikka ei kiihota. Tulipallojen viskomisen välillä pitää odotella monen monta sekuntia ja sauvan hutkauksista reilusti yli puolet tuntuu menevän ohi tai olevan muuten tehottomia. Omalla tavallaan kyse on vain hieman erilaisesta hahmonkehityksestä kuin mitä lajityypissä on totuttu: Sacred 2:ssa aloitetaan todella heikolla hahmolla ja syvältä pohjalta. Useimmissa peleissä on tajuttu, ettei tällainen ole hauskaa, ja asetettu alkutaso edes jossain määrin voimakkaaseen ja viihdyttävään hahmoon. Muutamien tuntien pelaamisen jälkeen Sacred 2 alkaa tuntua jo vauhdikkaammalta ja viihdyttävämmältä, kun hahmo on voimistunut ja vihollismäärät kasvaneet. Toisaalta mieleen tulee, miksi pelaaja pakotetaan panostamaan monen tunnin pelaamisen hedelmät pelkästään esimerkiksi tulipallon loitsimisen nopeuteen, ettei taistelu olisi aivan jumalattoman tylsää? Lopullinen hauskuuden taso selvinnee vasta noin kymmenen tunnin pelaamisen jälkeen, ja niin pitkään vetoon ei tämän ennakon puitteissa yksinkertaisesti ollut aikaa.

Roolipelimäiseltä taito- ja taistelumekaniikaltaan Sacred 2 on tavanomainen muutamilla erityispiirteillä. Hahmon ominaisuuksia on reilusti ja taidot kehittyvät muutenkin kuin pelkästään tehon puolesta. Esimerkiksi tulipallon kehittyessä pelaaja voi valita sytyttääkö tulipallo uhrinsa palamaan hetkeksi aikaa vai räjähtääkö siten, että myös kohteen ympärillä olevan viholliset kärsivät kipinöistä. Erillistä taikaenergiaa (manaa) Sacred 2:ssa ei ole lainkaan, vaan loitsimista on rajoitettu aikaviiveellä. Periaatteessa kliseiden seuraaminen ja pieni omaleimaisuuden tavoittelu on hyvä yhdistelmä, mutta Sacred 2:ssa sekin on tainnut mennä vähän mönkään. Kokenut pelaaja osaa olettaa yhtä ja toista, mutta juuri ne oletukset vievätkin harhaan, kun ominaisuudet ja taidot eivät toimikaan ihan siten kuin olettaisi. Toisaalta ominaisuuksia ja taitoja on niin paljon, että niiden opettelussa on oma vaivansa. Silti, Sacred 2:n taitojärjestelmä voi hyvinkin osoittautua yhdeksi pelin parhaista ominaisuuksista.

Toinen pelin potentiaalinen pelastaja on monipuoliset yhteis- ja moninpelitilat. Pelimaailma vaikuttaa olevan todella suuri, ja jos etenkin yhteispelaaminen on mielekästä, voi Sacred 2 olla kelvollista viihdettä kaveriporukan kesken. Myös kaksintaistelut ovat mahdollisia. Pelin tarinan voi myös pelata hyvän tai pahan puolella, joten määrällisesti sisältöä pitäisi riittää pitkiinkin yhteisseikkailuihin.

Sacred 2:n ainoa toivo on se, että peli jatkaa surkean alun jälkeen loivaan nousuun lähtevää vauhdikkuuskäyrää ainakin tusinan tunnin ajan. Saisipa käyrä kääntyä vielä aika paljon jyrkempäänkin nousuun. Se on joka tapauksessa selvää, ettei peli ole missään nimessä läheskään yhtä huolella tuotteistettu ja toteutettu kuin kilpailijansa. Peli saattaa vedota lajityypin vannoutuneisiin harrastajiin himpun monimutkaisemmalla hahmonkehitysjärjestelmällään ja moninpelitiloillaan. Ascaronin onneksi Diablo III ei ole tulossa julkaisuun vielä pitkään aikaan, sillä en suosittelisi Sacred 2:hta odotteluviihteeksi kuin kaikkein akuuteimmille hack'n slash -fanaatikoille.