Vuonna 1972 julkaistiin elokuva The Great Northfield Minnesota Raid, joka suomeksi kääntyi nimellä Ryövärit. Kyseessä on mielenkiintoisella tavalla kuvausteknisesti moderni leffa, mutta muuten ehdottomasti oman aikansa tuote. 1970-luvun trendinä tuntui olevan yhdistää länkkäreihin komediaa. Ryöväreihin moinen sopii erittäin huonosti, sillä se koettaa väkisin tehdä pilaa aidosti vakavalla asialla.
Vuonna 1876 kuuluisa lainsuojaton Jesse James suoritti ryöstön Minnesotan Northfieldissä, joka meni penkin alle. Hän perusteli keikan itselleen omalaatuisesti. Ei ole väärin varastaa rikkailta, ja toisaalta hänen mielestään Yhdysvaltain sisällissota ei koskaan päättynytkään. Muuta tarinasta ei sitten tarvitse tietääkään, sillä se muu osuus tuntuu lähinnä leukainlouskutukselta ja kokoelmalta "kiva tietää" -jaksoja.
Elokuva on ilmeisesti siirretty joltain vanhalta kelalta suoraan DVD:lle. Tämän huomaa siitä, että otosten välillä kuvan tarkkuus vaihtelee niin paljon, että ajoittain on vaikea hahmottaa, mitä kuvassa oikeastaan näkyy. Toisaalta joissakin otoksissa sameus tuntuu jopa tarkoituksenmukaiselta. Ehkä siis kyse on ohjaajan laiskuudesta kuvata uudestaan tiettyjä pätkiä, joiden mukaan ottaminen on ollut keskeistä tarinan sujuvuuden kannalta.
Miltei kaikki näyttelijät tuntuvat lyövän oman hahmonsa hieman yli ja läskiksi. Tämänkin on oltava tietoinen ratkaisu, sillä kyllä esimerkiksi Robert Duvall näytellä osaa. Pakotetulta tuntuvaa komediaa on mukana runsaasti, eikä se oikein istu käsillä olevaan tarinaan missään vaiheessa. Sama koskee musiikkia, joka on enimmäkseen päälle tunkevaa kummallista pimpelipompelia.
Hyviksi puoliksi on alleviivattava energistä kuvaustapaa ja onnistunutta leikkausta. 1970-luvun elokuvissa ei vielä paljoa näkynyt sitä, että kamera viedään lähelle näyttelijöitä luoden näin intensiivisempi energia tilanteeseen. Moista harrastetaan Ryöväreissä varsin paljon, ja kokonaisuuden kruunaa elävä leikkaus, joka silti onnistuu pitämään tarinan hyvin etenevänä.
Ryövärit on siis kaikkiaan luokkaa "ihan OK", mutta siihen väkisin tungetut komedialliset elementit eivät toimi kunnolla. Lisäksi pimpelipompelimusiikki on vain ärsyttävää.