Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Rocketman

Rocketman

Visuaalisesti näyttävä musikaali on viihdyttävää katsottavaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Muusikko Elton John on nyt saanut omasta elämästään kertovan elokuvan. Kyseessä on näyttävällä koreografialla ja huomiota herättävällä puvustuksella tehty musikaali, jossa ylivoimaisesti parhaan suorituksen tekee nimiroolissa Taron Egerton.

HQ

Rocketman käy läpi Elton Johnin uraa 1950-luvun alusta aina jonnekin vuoteen 1990. Artistin omien sanojen mukaan hän koki vuosina 1970-1990 enemmän kuin monet kokevat koko elämässään. Mukaan mahtuu paljon työtä, menestystä, vaikeuksia ihmissuhteissa ja riippuvuuksia milloin mihinkin asiaan ja aineeseen. Ehkä suurimman vaikutuksen tekee se, miten suuri merkitys etäiseksi jäävillä vanhemmilla on Elton Johnin henkiseen hyvinvointiin samalla, kun uransa puolesta mies liitelee pilvissä.

Odotetusti mukana on paljon musiikkia. Nämä voivat olla perinteisiä musikaaliesiyksiä keskellä katua tanssaavine ohikulkijoineen, tai sitten joidenkin avainesiintymisten uusiksi tehtyjä versioita. Jos ei muuta, niin mieleen jäävät ainakin sanalla sanoen naurettavat esiintymisasut. Ilmeisesti moinen oli Elton Johnin suoranainen tavaramerkki. Miehen tuotantoa tunteville Rocketman on tietysti vaikuttavampi kokemus kuin niille moukille, joille Elton Johnin musiikki on hieman etäisempää (kuten minulle).

Artistin rakkauselämää kuvataan varsin pelkistetysti. Toisin sanoen joukosta nostetaan muutama keskeinen ja suurimman vaikutuksen tehnyt. Vaikutelmaksi jää, että epäilemättä suuresta hännystelijöiden joukosta huolimatta Elton John ei päästänyt kovinkaan montaa ihmistä lähelleen edes menestyksensä kovimpina aikoina.

Lisämateriaalit ovat varsin kattava kattaus elokuvan tekemiseen, ja ääneen pääsee myös Elton John itse. Lisäpätkien katselua voi suositella lämpimästi, mikäli artisti tai itse elokuvan tekemiseen liittyvät asiat jäivät kiinnostamaan lopputekstien rullatessa. Lisäksi lisämateriaalit on tekstitetty suomeksi, mikä ei ole kovinkaan tavallista näinä aikoina. Kokonaisuutena Rocketman on onnistunut ja viihteellinen elokuva yhdestä 1900-luvun menestyneimmästä musiikkimiehestä. Fanit voivat antaa elokuvalle ainakin yhden tai kaksi lisäpistettä.

Tämä on mainos:
RocketmanRocketman
RocketmanRocketmanRocketman
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Rocketman

Rocketman

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Visuaalisesti näyttävä musikaali on viihdyttävää katsottavaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä