
Trion Worlds on Massivelyn mukaan joutunut jatkamaan River of souls -tapahtumaansa Riftissä, koska pelin eurooppalaisissa palvelimissa on ollut ongelmia jotka ovat jättäneet osan yleisöstä rannalle ruikuttamaan. Tapahtuman ensimmäisen vaiheen piti loppua jo 9. päivä, mutta nyt siitä päästään nauttimaan aina 16. päivään asti. Muita vaiheita myöhästetään sitten tämän mukaisesti.
Yhtiö ei ole varsinaisesti selitellyt ongelmiaan tarkemmin, mutta foorumeilla on mainittu että "useita ongelmia nousi esiin vasta oikeissa peliolosuhteissa".