Ubisoftin Riders Republic jatkaa talvisemman extreme-urheilupeli Steepin latuja tuoden lumiharrastusten rinnalle polkupyöriä, rakettimoottoreita ja muuta erikoisempaakin mäkihärveliä. Se antaa pelaajan edetä pitkälti omilla ehdoillaan, mutta kaipaa teknisellä puolella vielä hieman huomiota.
Alkuinnostuksen jälkeen teknisesti monin tavoin erinomaisesta Steepistä katosi hiljalleen höyry. Yhtenä syynä tähän saattoi olla lajien pieni valikoima, joka sai vuorien tutkimisen ja niitä pitkin laskemisen tuntumaan tarpeettoman yksitoikkoiselta. Riders Republic lähtee korjaamaan tätä ongelmaa monista eri suunnista ensisijaisena pyrkimyksenään tarjota kaikille jotakin pelin valtavassa maailmassa. Siinä osuudessa se onnistuukin erinomaisesti.
Pelin juoni (jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua) painottuu voimakkaasti alkumetreille, kun pelaaja opastetaan eri lajien ja etenemisen saloihin. Kerronnassa on hieman turhan paljon fiilistä aikuisten kirjoittamasta nuorisodialogista ja vanhentunutta sanavarastoa, joka tosin sopii toisen "päähenkilön" olemukseen entisenä extreme-tähtenä. Pelaajasta leivotaan luonnollisesti hänelle seuraajaa, ja tämä toimii tekosyynä Coloradon valtavan pienoisversion valloittamiseen. Pienten kisojen suorittaminen avaa isompia ja niin edelleen. Jos lumilautailu ei kiinnosta, pelaaja voi keskittyä vaikkapa maastopyöräilyyn tai liito-orava-asun kanssa maata viistäviin kisoihin. Tekemistä on valtavasti niin vapaaehtoisesta samoilusta kaiken sortin kisoihin, Shackdaddy-häröilyyn ja tukkuun moninpelimuotoja.
Pyöräily on uutena lajina äärimmäisen vauhdikas, mutta samalla ainakin alkuun varsin vaikea. Kun mankelin saa käyntiin kovassa alamäessä, sillä on helppo lentää suoraan pöpelikköön oman kisansa pilaten. RR on siinä mielessä vaativa peli, että törmäyksen jälkeen pelaajan voi joko nostaa pystyy tai käyttää "Backtrack"-ominaisuutta kelatakseen itsensä takaisin parempaan asemaan. Monista muista peleistä poiketen kelailu ei pysäytä tai palauta kilpailijoita takaisin, eli sopivaa palautuspaikkaa etsiessä vastustajat viipottavat sata lasissa eteenpäin. Tekoäly tai oikeat ihmispelaajat eivät myöskään näytä kärsivät kumilangasta, joka antaisi taakse jääville ylimääräistä vauhtia etujoukon kiinni ottamista varten.
Peli tietyllä tavalla loistaa nimenomaan lumilajien parissa. Tässä isona syynä lienee edeltäneen Steepin kehittämisen aikana saadut opit. Lumilaudalla tai suksilla sompailu on sekä sujuvampaa että liikkumiseltaan ennustettavampaa kuin pyörät, ja temput lähtevät napeista sulavammin kuin ohjaustangosta kiinni pidettäessä. Osan tuntumasta voinee pistää kokemuksen piikkiin, jos Steepiä on tullut aikoinaan tahkottua enemmänkin: sen verran lähellä ohjaustuntuman kanssa ollaan. Oli laji sitten mikä tahansa, etenkin temppukisoissa voi hyvänä hetkenä päästä siihen hienoon tilaan, jossa maisemia vaan pusketaan vasemmalta ja oikealta ohi, aivot kytkevät osan itsestään pois päältä ja sormet hoitavat saumattoman temppukimaran esteestä toiseen kuin itsestään. Jos alamäkikisojen immersiosta haluaa nyhtää viimeisetkin pisarat irti, ensimmäisen persoonan vinkkelistä ahtaassa kanjonissa paahtaminen todellakin tuntuu hiuksissa asti.
Riders Republicin valtava maailma ja lukuisat pelimuodot mahdollistavat paljon tapoja edetä. Jos moninpelien aikana ohjainta on tullut puristettua liian tiukasti, voi hypätä lähes olemattoman latausviiveen jälkeen valtavan kentän toiselle puolelle vaikkapa rotkon pohjalla olevaa puroa seurailemaan. Edistymistä mittaavia tähtiä tulee tasaiseen tahtiin, eikä esimerkiksi jokaisessa kisassa olevia haastetähtiä tarvitse lähteä keräämään veren maku suussa. Tosin joskus niissä onnistuminen tuntuu erityisen hyvältä, joten itseään kannattaa kirittää ainakin aika ajoin. Rakettisuksilla, puunpaloilla, pizzankuljetuspyörillä ja muilla oudoilla välineillä kisailtavat Shackdaddy-väännöt vievät pelin taas melkein fantasian puolelle. Tosin hieman oudosti monet näistä kisoista on sijoitettu teknisesti erittäin vaativille radoille, joissa näkyvyys on rajattu ja välipisteet on laitettu tarpeettoman vaikeisiin paikkoihin. Vihoviimeinen koettelemus on ajoittain järjestettävässä 50 hengen massalähdössä. Siinä aivan liian monta pelaajaa rymistää vuoren rinnettä alas vaihtaen välineitä usein lennosta esimerkiksi lumilaudasta rakettireppuun. Meno on tarkoituksellisen kaoottista, ja kolmen pitkähkön radan läpäisyn lopuksi voittaja on usein se onnekkain eikä välttämättä paras.
Moninpelissä on harmillisesti vielä muutamia henkilökohtaisesti ärsyttäviä piirteitä. Pelaajat tienaavat uusia ja valtavan paljon parempia varusteita pelin aikana, eikä näiden käyttöä ole juurikaan rajoitettu muita ihmisiä vastaan käytävissä kisoissa. On aavistuksen lannistavaa ajaa aloittelijapolkupyörällä kilpaa, kun muiden värkit menevät lujempaa, kääntyvät paremmin ja selviävät kovemmista pudotuksista. Tekoälyä vastaan tällä ei ole niin merkitystä, mutta moninpelissä kentän olisi mukava olla tasaisempi kaikille mittelijöille. Eri alueiden valtaamiseen pohjaavassa joukkuetemppukisassa tällä on vähemmän vaikutusta, mutta perinteisissä kisamuodoissa enemmän pelanneiden kanssa pärjääminen on lähes mahdotonta.
Teknisesti RR on melkoinen taidonnäyte, muttei saa täysin puhtaita papereita. Maailma on valtava, yksityiskohtainen ja tarjoaa tolkuttoman paljon toisistaan täysin poikkeavia ajoreittejä vuorenhuipuista syviin kanjoneihin ja loputtomiin hiekka-aavikoihin. Paikasta toiseen voi hyppiä häkellyttävän helposti parissa sekunnissa, mikä teki jo Steepin yhteydessä vaikutuksen. Peli pyörii testatulla Xbox Series X:llä siististi 4K-resoluutiolla 60 ruutua sekunnissa sen kummemmin nikottelematta. Hienona ominaisuutena muiden pelaajien lisäksi maailmassa sompailee valtava määrä niin sanottuja haamuhahmoja, jotka ovat pelaajista jossain vaiheessa tallennettuja pätkiä pelimaailmaan sijoitettuna. Kartta ei tämän seurauksena tunnu koskaan autiolta, ja voipahan näitä haamuvirtoja seurailemalla löytää jotain uutta ja kiinnostavaakin itselleen kokeiltavaksi. Ominaisuuden saa kytkettyä pois päältä, mikäli haluaa nähdä vain oikeasti läsnä olevia ihmisiä.
Ongelmapuolella vastaan tuli opastusosion täydellinen jumittaminen lumikisojen alkuun. Syy ei ole täysin selvä, mutta ongelman korjaaminen vaati yhteydenottoa Ubisoftin asiakastukeen, jotta rikki menneen tallennuksen sai poistettua. Opastusvaihe kannattaa ottaa siis rauhallisesti eikä välivideoita sovi ohittaa liian hanakasti, jotta peli siirtyy vaiheesta toiseen oikein. Tämän lisäksi varsinaisen pelailun aikana latausruudut ovat jääneet pysyvästi jumiin muutamia kertoja, ja yhteys palvelimellekin on pari kertaa katkennut, eli pientä laittoa on vielä luvassa.
Riders Republic on melkoisen valtava paketti extreme-urheilun ystäville. Lajivalikoiman ja kartan monipuolistaminen sekä omaehtoinen ja -tahtinen tekeminen antavat pelaajalle vapauden edetä sillä tavalla kuin itse haluaa. Mikromaksuja on harmillisesti mukana nytkin, mutta ne rajoittuvat tällä hetkellä vain kosmeettiseen asusteisiin. Tulossa olevilta lisäosilta on lupa odottaa vaikka mitä, eikä esimerkiksi pyörien asentaminen lumilaudan alle kuulosta tämän jälkeen enää mahdottomalta idealta uudeksi lajimuodoksi. Jos tekniset ongelmat saadaan hiottua pois, kokonaispisteisiin voi laittaa kuukauden tai parin päästä vielä yhden lisää.