Remember Me

Remember Me on tulevaisuuden Pariisiin sijoittuva toimintaseikkailu, jossa sankari ei turvaudu aseisiin vaan muistojen muokkaamiseen. Jos tavoitteiden saavuttamiseksi saadaan joku miespolo muistamaan, että hän on ampunut vaimonsa, ja näistä muistoista ahdistuneena äijä ampuu sitten itsensä, miten paljon verestä roiskuu omille käsille? Jo lyhyen testaussessionsa aikana Remember Me sai allekirjoittaneen miettimään omien tekojensa oikeutusta harvinaisen pitkään, mikä on vain hyvä asia.

Pelin kehystarina on mielenkiintoinen heijastuma nykypäivästä ja etenkin yksityisyyden luovuttamisesta jonkun toisen käsiin. Lähitulevaisuudessa kavereiden statuspäivitysten seuraaminen on niin nähty jo. Kuuminta hottia on muistojen vaihtaminen ja jakaminen. Suuryritys Memoreyes on tämän uuden aallon edelläkävijä, ja heidän muisti-implanttinsa avulla niin jonkun toisen muistot kuin työturvallisuusohjeet, koulun opetukset kuin lomamatkakokemuksetkin siirtyvät hetkessä. Liki kaikilla onkin tämä elämää helpottava implantti. Ja Memoreyesin motiivit ovat ihan varmasti täysin puhtaat. Päivää vaan teillekin, Facebook ja Google.

Kaikki eivät suinkaan luota Memoreyesiin ja muistomonopolin päällä istuvaa korporaatiota vastaan onkin noussut ihan oikea vastarintaliike, Erroristit. Remember Men päähenkilö Nilin on yksi näistä urheista ihmisistä, vaikkei sitä itse muistakaan - peli alkaa siitä, kun Nilin herää amnesian kourista rähjäisessä Bastiljin vankilassa ja pakenee mutanttisurkioita vilisevään viemäriin ymmärtämättä kunnolla edes mitä tapahtuu. Selvittäessään miksi Nilin ei muista mitään sotkeutuu pelaaja vallanhimoiseen salaliittoon, jota suojellaan tarvittaessa vaikka taisteluhelikopterein.

Akrobatiaan, parkouriin ja nyrkkinykään luottava Nilin vaikutti kiinnostavalta päähenkilöltä. Tyhjältä taululta lähtevään naiseen on helppo projisoida omaa persoonaansa, ja muistojen valottuessa pelaaja on jo investoinut itseään avatariinsa, tehden tarinasta omakohtaisemman ja siten jännittävämmän. Nilin on lyhyen testisession perusteella uskottava hahmo, jonka epätoivo ja hämmennys välitetään pelaajalle kohtuullisen hienosti.

Koska Nilin on kuitenkin sankari, hän osaa juttuja joista muut vain haaveilevat. Nilin kykenee hakkeroimaan muisti-implantteja ja muokkaamaan kohteena olevan ihmisen muistoja. Tämä on paitsi merkittävä osa pelin tematiikkaa, myös iso osa sen mekaniikkaa. Nilinille annetaan usein tehtäväksi tärkeiden kohteiden manipulointi ja eliminointi, joka toteutetaan niinikään muistojen kautta, jälkiä jättämättä.

Kun Nilin käy kohteensa muistoihin käsiksi, peli vaihtaa ongelmanratkaisuvaihteelle. Videokuvan tavoin eteen ja taakse kelattavissa muistoissa on avainkohtia, joita Nilin kykenee muokkaamaan. Tehdyt muutokset pinoutuvat, jolloin lopputulokset voivat olla varsin erilaisia. Oikeita ratkaisuja on kuitenkin vain yksi.

Testisessiossa oli kohtaus, jossa Nilin manipuloi häntä jahtaavan Olga-palkkionmetsästäjän muistoja. Olgan aviomies David on Memoreyesin sairaalassa tehohoidossa muistirappeuman vuoksi. Olgan muistoissa Davidin lääkintä menee hyvin, mutta kun pelaaja on lopettanut Olgan mielen roplaamisen, tämä muistaa elävästi kuinka lääkäri ruiskutti Davidiin väärää lääkettä, ajaen tämän psykoosiin. Hihnoistaan irti päässyt elämänkumppani kävi arvon tohtorin kurkkuun kiinni, jolloin tämä oli pakotettu terminoimaan potilaansa. Näin Olga muistaa elämänsä valon kuolleen traagisesti Memoreyesin käsissä, ja nainen vannoo kostoa. Nilinin päästä saatavan palkkion lunastamisen sijasta Olga päättääkin auttaa Niliniä käymään Memoreyesin kimppuun. Onkin mielenkiintoista nähdä miten tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun Olga saa tietää Davidin elävän ja voivan hyvin.

Kyseinen kohtaus sai allekirjoittaneen miettimään miten syvällä moraalisen oikeutuksen harmaissa vesissä peli ui. Tässähän tuli juuri raiskattua toisen ihmisen mieli ja aiheutettiin tälle vakavia psykologisia traumoja. Tämänkaltainen aprikointi omien tekojen seurauksesta sai sekä tuottaja Jean Maxime Morisin että käsikirjoittaja Stephane Beauvergerin hihkumaan riemusta, sillä juuri tätä Remember Me osin tavoitteleekin. Kumpaakin kyllästyttää väkivallan hyväksyminen olankohautuksella, ja jos pelaaja saadaan pysähtymään ja miettimään mitä on tekemässä, silloin he ovat onnistuneet työssään.

Toimintaseikkailuna Remember Me vaikutti melko perinteiseltä. Nilin kiipeää, loikkii, raahustaa ja roikkuu tiensä monimutkaisten maastojen, ja seikkailuelementtejä tauotetaan tappelukohtauksilla. Notkeasti loikkiva sankaritar potkii ja nyrkittää vastustajia kumoon, ja hyvin suoritettuna käsikähmä vierii sujuvasti ja luontevan näköisesti kuin Rocksteadyn Batman-peleissä ikään. Peruspelimoottori ei siis lähde tavoittelemaan uusia uria, ja Dontnodin tiimi on omien sanojena mukaan mieluummin pelannut varman päälle hyväksi havaittujen konventioiden käyttämisessä kuin lähtenyt väkisin keksimään koko pakkaa uusiksi. Sen minkä kekseliäisyydessä häviää sen matalassa kynnyksessä voittaa: Nilinin ohjaaminen lähti kuin suoraan selkärangasta, eikä kontrolleissa esiintynyt pykimistä.

Ei sillä, jotain omaa on mukaan saatu kuitenkin tungettua. Perinteiset iskuyhdistelmät eli kombot saa nimittäin itse rakentaa Combo Labissa. Jos pelaaja haluaa pelkkiin tirvaisuihin nojaavan kombon, se onnistuu. Jos pelaaja haluaakin vaihtaa yhden iskun keskeltä komboa vaikkapa Niliniä parantavaan temppuun, siitä vaan. Ja jos oikein haluaa kikkailla, voi viidestä liikkeestä koostuvia komboja myös ketjuttaa toisiinsa. Lopputulos on eittämättä tehokas, mutta vaikeasti suoritettava. Vaikka lupaavan oloista Combo Labia ei päässytkään testaamaan mielin määrin, sen tarjoamat mahdollisuudet itselle sopivien lyöntisarjojen kehittämiseksi näyttävät kerrassaan mahtavilta.

Kaikessa lupaavuudessaan Remember Me ei kuitenkaan saanut päätä täysin sekaisin. Itseäni risoi ennen kaikkea pelin toimintapainotteisuus. Taisteluita on mahdoton välttää ja ohitse hiipiminen oli ainakin testisessiossa täysin mahdotonta. Koska Nilin on akrobaatti ja parkourin eliittiä, pelaajan pakottaminen tiettyyn reittiin särähtää pahasti korvaan. Toivottavasti hiippailu- ja salavihkaisuusmahdollisuuksia kasvatetaan runsaasti, jottei peli huku kurkusta alas tungettavan toiminnan alle. Toive ei ole täysin mahdoton, sillä peliä testattiin hulppeasti puoli vuotta ennen julkaisupäivää. Dontnodilla on siis hyvin aikaa hioa teoksestaan pahimmat särmät pois.

Epäilyistä huolimatta Remember Me pääsi kyllä listalleni. Futuristiset puitteet ovat ehdottomasti kunnossa: Dontnodin tulevaisuuden Pariisi on samaan aikaan rähjäinen että romanttinen, kaunis ja ruma, aivan kuten nykypäivänkin Pariisi. Ympäristö loistaa lisätyn todellisuuden värikkäistä hologrammeista, jotka mainostavat ruokia ja turvallisuussääntöjä kansalaisille, ja leijuvat robotit ovat arkipäivää. Jo itse lähitulevaisuuden kuvana Remember Me herättäisi kiinnostukseni, mutta sen moraalikysymyksillä leikkivä lähtöasetelma uppoaa meikäläiseen kuin monoterä voihin. Henkilökohtaisesti toivon vilpittömästi, että Dontnodin peli onnistuu tavoitteissaan.