Red Faction: Guerrilla

Aurinkokunnassa ei ole kaikki kohdallaan. Ihmiskunta on onnistunut saastuttamisen, asevarustelun ja yleisen idioottimaisuuden avulla saattamaan maaplaneettamme henkihieveriin. Luonnonvarojen loputtua ahnaat katseet ovat siirtyneet toveri punaisen omalle lempiplaneetalle, eli Marsiin. Kaivostoiminta on jo hyvässä vauhdissa, ja niin kaivosmiehet kuin muutkin asukit pidetään tuottavina yksilöinä Earth Defence Forcen eli EDF:n kepin ja saappaankärjen avulla. Aikaisempia osia pelanneet saattavat muistaa EDF:n Marsin pelastajina. Valta kuitenkin korruptoi kauniitkin, ja vapauttajan rooli on vaihtunut alistajaksi. Vastarinta kytee, mutta siltä puuttuu johtaja, vallankumouksen airut. Sänkipäistä Alec Masonia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta henkilökohtainen tragedia sysää Masonin pysyvästi vasemmalle sortovaltaa vastaan. Vastarinta saa sankarinsa, Alec kostonsa ja rakennukset kyytiä.

Varsin vapaasti sektori sektorilta ja tehtävä tehtävältä vapautettavan Marsin mäiskeen suurin juttu on sen edistyksellinen pelimoottori, joka suorastaan brassailee sillä miten kaiken voi hajottaa. Poissa ovat seinien kahlitseva ote, ikuisina seisovat muurit ja alati valvovat tornit. Kaiken rakennetun voi tukipalkki kerrallaan hakata, räjäyttää tai ampua paloiksi erittäin vakuuttavan näköisesti. Rakennukset, tornit sun muut on pistetty kasaan oikeiden rakennusten mukaisesti, ja niin ne myös hajoavat. Lukuisat aseet kaukolaukaistavista miinoista raketinheittimiin ja erittäin voimakkaaseen lekaan auttavat Masonia raivaamaan tietään kohti EDF:n lopullista karkoitusta planeetalta. Rakennusten romumetallia voi viedä vastarinnan tukikohtiin uusia aseita tai vanhojen parannuksia vastaan. Loppupuolella ei tarvitse tyytyä enää jalkapatikkaan tai pelin yli 30 ajettavaan ajoneuvoonkaan, kun selkään lätkäistään rakettireppu. Eri ajokeissa pikkurekoista tankkeihin on varsin mukava tuntuma, ja niillä kruisailu Marsin kanjoneissa on yllättävän viihdyttävää.

Lähes kaikki tehtävätyypit liittyvät jollain tavalla asioiden hajottamiseen. Omaksi suosikikseni nousi rajallisella aseistuksella suoritettavat Demolition-tehtävät. Tehtävänä voi olla esimerkiksi tehtaan piipun hajottaminen yhdellä kaasutynnyrillä ja pistoolilla. Haasteita on monenlaisia, ja suurin osa erittäin viihdyttäviä. Onnistuminen palkitaan romumetallilla, extraa tulee Pro-ajan alittamisesta. Muita tehtävätyyppejä ovat mm. EDF:n asemien vyöryttäminen apuvoimien kanssa, tykkitornissa riekkuminen rakennuksia tuhoten tai rekkasaattueen kaappaaminen. Kaikkea saattelee äärimmäisen yksityiskohtainen tuho, ja asianmukaiset räjähdysten äänet ja kuolevien korinat. Fysiikkamallinnus on huippuluokkaa, eikä perustason grafiikka haittaa pelin aikana pätkän vertaa. Jos pysähdyt tämän pelin aikana tarkastelemaan pintatekstuurien raikkautta tai kuun heijastusta panssariauton pinnasta, teet jotain väärin.

Monipeliinkin on panostettu. Maksimissaan 16 pelaajan väännöissä taistellaan tapoista, rakennusten kontrolleista, lipuista tai tiimin tuhovoimasta hektisissä ja räjähdysherkissä kentissä. Pikaisen testauksen perusteella hommassa oli itua tuhoutuvien rakennelmien tarjotessa uusia taktisia elementtejä. Kovin monessa pelissä muurin takana kykkivää vastustajaa ei voi lanata kaatamalla muuri tämän niskaan. Samalla koneella moninpelaavatkin löytävät tekemistä pelin Wrecking Crew -moodissa. Näissä pienissä kentissä annetaan tehtäväksi aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa, ja vuoron vaihtuessa kilpakumppani yrittää pistää paremmaksi. Variaatiota voi hakea aseistusta ja voittoehtoja muuttamalla. Hauskaa pienissä erissä, ja sopii myös vasta-alkajalle.

Jotain narinaa pelin kuoren alta löytyy. Tarinaa ei kuljeteta kovin tehokkaasti eteenpäin. Koko suurta kampanjaa pohjustetaan vain merkittävien tehtävien alla, ja silloinkin aika kevyesti. Fysiikka on yllättäen erittäin virhevapaata, tosin välillä rakennukset jäävät turhan helposti keikkumaan parin tukipalkin varaan ainakin hetkellisesti. Muutamassa eksoottisemmassa lähestymisreitissä törmäsin lisäksi näkymättömiin seiniin, joiden olemassaoloa vapaan liikkumisen yhteydessä ei voi hyväksyä. Vääjäämättä tulee myös mieleen, että hieman rauhallisemmalla ja taktisemmalla otteella pelistä olisi voinut kasvaa jotain suurempaa, kuin sinänsä oikein viihdyttävä tuhosimulaatioräiskintä.

Pienine natinoineenkin peli on juuri sitä mitä oletinkin, peliteollisuuden vastine kauden suurelle toimintaleffalle, juuri sellaiselle jossa kaikki räjähtää ja maailma pelastuu. Koin onnistumisen tunteita hiipiessäni takakautta tornin juurelle, asettaen räjähteet sen jalkoihin, ja kun ajoin anastetulla rekalla vartiokopin läpi, paikkaa kytännyt tykkimies katosi kasaan romahtaneen tornin myötä savupilveen. Suosittelen vähintään kokeilemaan yksin- ja moninpelidemolla kuinka paljon iloa itse saat moisesta irti.