Kliseisen lännenmiehen paikalle on tarjolla John Marston, kovanahkainen rikollinen, jonka kattava rikosrekisteri kestää vertailun pahamaineisiimpinkin laisuojattomiin. Hyvien, pahojen ja rumien joukosta Marston on selvästi eniten keskimmäistä. Mutta kyseessä onkin villi länsi, jossa jokainen vastaa omista teoistaan. Eikä Rockstar ole tunnettu moralisoinnista.
Red Dead Redemptionissa villi länsi on kuitenkin katoamassa. Oikeudenmukaisuus ja teollistuminen on tavoittamassa viimein myös Yhdysvaltain eteläisiä osavaltioita, ja valtiovalta panostaa vahvasti lain ja järjestyksen luomiseen. Tätä tarkoitusta varten perustetaan Bureau of Investigations, joka tunnetaan nykyisin nimellä FBI.
John Marstonilla käy huono flaksi, ja hänet kiristetään mukaan seikkailuun, jossa hyvät vaikuttavat pahemmilta kuin pahat, ja pahat yrittävät väkisin pitää kiinni vanhasta elämäntavastaan. Tämä murroskausi 1900-luvun alussa oli mielenkiintoista aikaa, jolloin uusi ja vanha törmäsivät väkivaltaisesti. Ajanjakso tarjoaa Rockstar San Diegolle myös mahdollisuuden yhdistellä meksikolaisia kyliä kalkinvalkoisine muureineen, raihnaisia etelävaltiolaisia takapajuloita ja pohjoisen modernimpaa yhteiskuntaa.
Red Dead Redemption on siis valtava peli sekä vaihtelultaan että silkalta kooltaan, joka peittoaa jopa Grand Theft Auto IV:n. Pelaajalle tarjoutuu mahdollista kehittää lähes kaikkea pelistä löytyvää, joten valinnan vapaus on jopa suurempi kuin Niko Bellicin seikkailussa. John Marstonin karauttaessa ratsullaan näennäisesti loputtomaan erämaamaisemaan kaktusten, harvan kasvuston ja pölyisten teiden sekaan mieleen tulee The Elder Scrolls IV: Oblivion -roolipelin valtava pelimaailma.
Aivan kuten Oblivionissakin, jokaisen nurkan takana odottaa seikkailu. Teiden varsilta löytyy ryöstettäviä postivaunuja ja apua tarvitsevia ihmisiä. Solassa voi joutua väijytykseen. Karjapaimenia on siellä täällä, ja hyvällä tuurilla saattaa päästä katselemaan teloitustakin. Sivujuonia rakastaville pelaajille riittää Red Dead Redemptionissa tekemistä pidemmäksikin aikaa.
Rockstar on käyttänyt valtavasti aikaa ja voimavaroja tehdäkseen villistä lännestä niin aidon näköisen ja tuntuisen kuin mahdollista. Studio on tutkinut valokuvia ja vieraillut autioituneissa aavekaupungeissa keskellä ei mitään saadakseen tunnelman tismalleen oikein.
Peruskyläpahasessa ei ole juuri muuta kuin saluuna, bordelli, pankki ja tarpeettoman monta hautausurakoitsijaa. Uuteen takapajulaan ratsastaminen on jokseenkin kuumottavaa puuhaa. Ihmiset korottavat hattujensa lieriä nähdäkseen, kuka uusi tulokas on, ja tunnelma on todella jännittynyt.
Uudet ihmiset tarkoittavat villissä lännessä yleensä uusia ongelmia, ja kylien asukkaat eivät varsinaisesti iloitse uuden onnenetsijän - etenkään rikollisen sellaisen - saapuessa paikkakunnalle.
Aivan kuten Grand Theft Auto IV:ssä, pelimaailman hahmoja ei ole ripoteltu sattumanvaraisesti, vaan kaikilla on koti. Tienvarressa kirveenvartta veistellyt veijari saattaa illalla löytyä saluunasta halpaa viskiä hörppimästä. Pelaaja voi itse päättää, kuinka muihin maailman hahmoihin suhtautuu, eikä oikeita tai vääriä vaihtoehtoja ole. Red Dead Redemptionin maailmassa laki on harmaa alue, ja jos kylästä haluaa tehdä aavekaupungin, se onnistuu.
Red Dead Redemptionin tulitaistelut muistuttavat Grand Theft Auto IV:n ja Gears of Warin sekoitusta. Yhdellä napinpainalluksella pääsee suojaan, ja sokkona ammuskelukin onnistuu. Vanhojen kuudestilaukeavien rekyyli potkaisee ihan tosissaan, ja Rockstar on onnistunut tekemään revolvereista tanakamman tuntuisia kuin missään pelissä aiemmin. Tussareilla paukuttelu tuntuu kuin ammuskelisi minikanuunoilla, ja hahmojen koko kädet heilahtavat rekyylin voimasta.
Tulitaistelut tuntuvat realistisilta, ja viholliset käyttäytyvät eri tavalla riippuen taistelun tapahtumapaikasta. Red Dead Redemptionissa ei luovutusta tunneta, ja viholliset taistelevat viimeiseen hengenvetoon asti. Kannattaa siis varmistaa, että paukkurautaa heiluttanut länkkäri on todella kuollut ennen kuin ratsastaa auringonlaskuun.
Vaikka kuvien perusteella Red Dead Redemption ei olekaan maailman kaunein peli, on se yksityiskohtainen, ja monet pienet asiat tekevät siitä liikkeessä todella vaikuttavan. Rockstar-visiittini aikana näin muun muassa tulitaistelun hylätyssä Tumbleweedin kyläpahasessa. Autiokaupungin tönöt pysyivät hädin tuskin pystyssä. Ränsistyneen kapakan kiertely ja likaisista ikkunoista sisään tirkistely loi oudon, todella aidon tunnelman, jota en ole kokenut aiemmin.
Preerialla ratsastaessa voi nähdä kaukana tupruttavan junan, ympäriinsä juoksentelevia eläimiä, taivaalla kierteleviä korppikotkia tai vain ohi ratsastavia lehmipoikia. Red Dead Redemption elää ja hengittää aitoa länkkärimeininkiä.
Mahdollisuuksia paukkurautojen käyttöön löytyy luonnollisesti joka puolelta, mutta Red Dead Redemptionissa on tärkeää tähdätä tarkasti ja taktikoida. Vanhoihin tuliluikkuihin mahtui vain vähän ammuksia, ja peli on tässä suhteessa realistinen. Aseiden tarkkuus ei myöskään ollut paras mahdollinen.
Tulitaistelut voi lisäksi selvittää monella eri tavalla. Pelaaja voi itse valita, rynnistääkö hän keskellä pääkatua ammuskellen ympäriinsä vai hiippaileeko pikkukatuja pitkin eteenpäin. Rockstar huomauttaa, että valinnanvapaus on heille äärimmäisen tärkeää.
Red Dead Redemptionista löytyy myös takaa-ajokohtauksia hevosvankkureilla. Yhdessä näistä täytyy pitää takaa-ajajiaan pakeneva kaupparatsu hengissä. Junansuojelutehtävässä täytyy puolestaan laukata täyttä vauhtia, jottei rautahepo pääse karkaamaan. Dynamiitin nakkelemisen lisäksi kyytiin kiivenneitä rosvoja voi kurmottaa rehdisti luuvitosella.
On mahtavaa katsella, miten antaumuksella Red Dead Redemption tulkitsee villiä länttä. Pelissä kaksi aikakautta vääntää kättä lähes satumaisesti. Toinen on hiipumassa unholaan toisen vallatessa tilaa. Uusi ja vanha kohtaavat väkivaltaisesti. Rockstarilla on vielä paljon kehitystyötä jäljellä, mutta studio vakuuttaa, että syksyllä saamme käsiimme toimintapelin, joka toivottavasti herättää uudelleen henkiin yhden lähihistorian rankimmista aikakausista. Jiiiiiihaaaaa!