Gamereactorin aiemman arvion Red Dead Redemption 2:sta voi lukea täältä.
Red Dead Redemption 2 on suurin ja yksityiskohtaisin peli, mitä olen koskaan pelannut. Se peittoaa minusta jopa The Witcher 3:n, joka oli edellinen ykkösvalintani noihin kategorioihin. Tämä massiivisuus tekee sen, että pelistä nauttiakseen sille kannattaa antaa aikaa. Jo pelkästään paikasta toiseen siirtyminen vie tovin, ja jos ratsastamiseen suhtautuu pakollisena pahana, käy se helposti puuduttavaksi. Sen sijaan kannattaa vain ottaa rennosti ja vaikka nauttia maisemista, sillä ne ovat ajoittain henkeäsalpaavan kauniita. Toki matkan varrella saattaa sattua keskelle omituisia tapahtumia tai vaikka bongata uuden eläinlajin.
Peli kannustaa oivallisesti kokeilemaan erilaisia asioita. Yhdessä vaiheessa törmäsin vankia kuljettaviin rattaisiin, joissa pidätetty ulvoi henkensä kaupalla vapauttamaan hänet. Kokeilin mitä tapahtuu, jos tosiaan teen niin. No palkinnoksi sain arvokkaan vihjeen yhdestä kauppiaasta, joka keittelee laittomasti pontikkaa kellarissaan. Kävin sitten ryöstämässä kyseisen kaverin, joka ei tietenkään voinut marssia asian suhteen sheriffin pakeille. Toisella kerralla havaitsin taivaalla kierteleviä korppikotkia ja lähdin tutkimaan asiaa. Sen myötä päädyinkin jäljittämään raakaa murhaajaa. Tällaiset lukuisat pienet asiat ja vihjeet tekevät pelaamisesta nautittavaa, koska maailmassa tuntuu olevan paljon nähtävää ja koettavaa.
Yksityiskohdista löytyvät minusta myös ne pelin suurimmat miinukset. Erilaisia pelimekaniikkoja on mukana jo liikaakin ja kaikista on välillä hankala pysyä kärryillä. Aseita täytyy huoltaa, hevosta täytyy harjata ja ruokkia, Arthurin pitäisi muistaa syödä, vaatteet täytyy sovittaa ympäristön mukaan, aseet pitää aina erikseen muistaa laittaa varusteisiin ennen kuin jättää hevosen taakseen, jokainen halkaistu luoti täytyy viilata erikseen leirinuotiolla, eläimillä on kolmea erilaista luokitusta kuntonsa suhteen ja niin edelleen. Etenkin aseiden mukaan noukkiminen unohtui minulta useaan otteeseen, eikä mikään ole karmeampaa kuin huomata kesken kiivaan tulitaistelun että mukaan tulivat vain revolverit. Luotien halkaiseminen leirinuotiolla on toinen nyppivä asia, koska ei tunnu kovinkaan tuotteliaalta painella samaa nappia parin minuutin ajan. Tuskin olisi ollut kovin iso kolaus realismille, jos olisi voinut valita listasta että "teeppäs 100 patruunaa" kerralla. Samaten eläinten kuntoluokitus tuntuu aika turhalta, sillä niiden metsästäminen on muutenkin jo työlästä puuhaa. Sen yhden kerran kun saat sitten tähtäimeesi sen kauan jäljittämäsi elukan ja se paljastuu kuntoluokitukseltaan heikoksi, voi vain miettiä että tämänkin ajan olisi voinut käyttää paremmin johonkin muuhun.
Pelimoottori on tuttu aikaisemmista Rockstarin peleistä, ja se tarjoaa hilpeiden räsynukkejen lisäksi hieman epätarkkaa ohjausta. Vastustajat reagoivat ampumisiin aika realistisesti riippuen siitä, mihin kohtaan lyijyluoti nasahtaa. Tämä fysiikkamallinnus luo myös ajoittain hauskoja ilmalentoja hevosten ja vankkureiden kyydistä, sillä esineillä ja henkilöillä on oma massansa. Tämä massa välittyy myös Arthurin ohjastamiseen, joka ei ole aivan sieltä tarkimmasta päästä. Välillä on todella vaikeaa saada hänet yksinkertaisesti seisomaan oikeassa kohdassa, jotta voi suorittaa vaikkapa lipaston oikeaoppisen tyhjentämisen arvoesineistä sen sijaan että, tuijottaisi viereisellä pöydällä seisovaa valokuvaa. Ryösteleminen on tästä syystä ajoittain vähän hankalaa, etenkin kun se täytyy yrittää suorittaa mahdollisimman nopeasti ja tarkasti ennen virkavallan saapumista paikalle. Epätarkkuuden kanssa oppii elämään, mutta mielestäni tarkempi tuntuma olisi paikallaan.
Audiovisuaaliselta toteutukseltaan peli osuu kyllä nappiin. Maisemat ovat jylhiä ja graafisten yksityiskohtien määrä huimaa päätä. Hämmästyin kun näin ensimmäistä kertaa sen, että Arthurin takkiin jäi verinen läntti hänen kantaessaan eläimen ruhoa olkapäällään. Tai kun huomasin, että aseen ulkoasu muuttuu sen rapautuessa. Äänipuolella mennään samoissa tunnelmissa: aseiden äänissä on potkua, ääninäyttelijät vetävät repliikit juuri oikein, erilaiset eläimet murisevat, piipittävät ja visertävät erilaisilla äänillä ja niin edelleen.
Red Dead Redemption 2 on ehdottomasti yksi vuoden ja sanoisin jopa Rockstarin pelihistorian parhaista julkaisuista kautta aikojen. Sen luomiseen on selkeästi upotettu hirvittävästi aikaa. Lopputuloksena on luotu häikäisevän kaunis villin lännen maailma, jonka hiekkalaatikossa voi telmiä lähes loputtomiin. Pelin massiivisuus on sekä sen paras että heikoin osuus, sillä erilaisia pelimekaniikkoja tuntuu olevan mukana hieman liikaa. Tosin tähän auttaa aikaisemmin mainitsemani ajatus siitä, että peliä täytyy pelata kiireettömästi. Esimerkiksi syömisen ja hevosen huoltamisen voi ottaa vaikka päivittäiseksi askareekseen aina kun pystyttää illalla leirin. Tällöin ne eivät unohdu. Peli tuntuukin jonkinlaiselta elämäsimulaattorilta, jossa on mukana myös juoni. Mikäli tällaiset asiat eivät sinua vaivaa ja olet valmis uhraamaan aikaa pelin yksityiskohdille, voit huoletta heittää hyvästit sosiaaliselle elämällesi ja upota villin lännen saloihin.