Ai että kun joskus pelin pelaaminen harmittaa. Etenkin silloin, kun pelisarjan edelliseen osaan on tullut kiinnyttyä kovasti männävuosina, ja uusioversio ottaa sen kaiken hyvän, survoo sen kiveykseen ja kuorruttaa yliajetun raadon typeryyksien kermakakulla. Aikanaan jo kuolleelle Dreamcastille julkaistun Ready 2 Rumblen jatko-osan olisi voinut jättää tekemättä, ja antaa raatojen levätä rauhassa.

Lyhykäisesti Ready 2 Rumble Revolutionissa on ideana Wii Sportsin nyrkkeilyosion tapaan huitoa kahden kapulan voimin vastustajan nyrkkisankari unten maille. Erilaisia pelitiloja löytyy mukavasti turnauksista omaa heerosta kehittävään uramoodiin ja pikakisoihin asti. Vieruskaveriakin pääsee leipomaan, jos pugilistinen kaverustoiminta miellyttää. Pelitilojen runsaus ja oman nyrkkeilijän luonti ja säätäminen uratilassa ovatkin ainoat positiiviset pilkahdukset koko pelilevyllä.

Paperilla touhussa on ollut kenties vielä järkeä, mutta toteutus ottaa lukua jo ensimmäisessä erässä. Pahin kompastuskivi on se tärkein eli ohjausmekaniikka. Liikkeentunnistusta käytetään kyllä runsaasti, mutta täysin väärällä tavalla. Wii Sportsin nyrkkeilyssä pelihahmon liikkeet vastasivat riittävässä määrin kapuloiden liikkeitä. Ready 2 Rumble Revolutionissa liikkeet taas on irrotettu todellisuudesta eräänlaisiksi liikesarjoiksi. Esimerkiksi kova vasen koukku tehdään liikuttamalla nunchuk-ohjainta oudosti ensin vasemmalle, sitten oikealle. Koko liikeohjauksen ideana pitäisi olla tosielämän jäljittely eikä tällainen kikkailu. Jos tarkoituksena ei ole hakea tosielämää vastaavia liikkeitä, homman voisi hoitaa yhtä hyvin napin painalluksella. Kaiken kukkuraksi liikesarjojen täsmällinen tunnistaminen on pelille lähes ylivoimaisen vaikeaa, ja taistelupeleille kriittistä rytmiä ei tahdo löytää kirveelläkään. Kaksinpelissä tuskaa lievittää se, että sohvan toisessa päässä kärsitään sentään samoista ongelmista.

Ulkoasu- ja äänipuolella ollaan kenties teknisesti oikealla tiellä. Tyylisuunnaksi on vain valittu allekirjoittanutta ärsyttävä turistirysien katukarikatyyri ylivedettyine leukoineen ja hörökorvineen. Koska samaa jatketaan myös audiopuolen kuulutuksissa, hommasta jää valmiiksi nauretun kökköhuumorin laimea jälkimaku suuhun. Yllättäen harmaahapsinen Michael Buffer huutaa omin keuhkoin kuuluisan "Let's get ready to rumble!" -fraasin. Pelin henkeen olisi sopinut paremmin halpa imitaattori jostain Newcastlen lähiöpubista.