Kun pelikirjasto pursuaa kymmen- ja satatuntisia eepoksia, rajallisen vapaa-ajan määrä on herkästi koetuksella. Aina ei ole mahdollisuutta saati jaksamista napata pinosta seuraavaa useamman kuukauden kestävää rupeamaa peluutukseen. Tämän vuoksi digikauppojen hyllyillä notkuvat pikkupelit tarjoavat toisinaan mukavan irtioton. Simppeliin ajatukseen pohjautuva Rayland on klassinen esimerkki teoksesta, joka ei edes yritä keksiä pyörää uudelleen.
Raylandin perusidea on tuttu monesta netin ilmaispelistä. Lähtöpisteestä sojottava lasersäde täytyy saada ohjattua haluttuun maaliin, mutta erilaiset esteet sekä mutkat tekevät elämästä hankalaa. Onneksi pulmakentälle on aseteltu vino pino peilejä heijastuksia varten. Isometrisestä kuvakulmasta katseltu tanner on yhdessä tasossa, joten myös siirreltävien palasten asettelu on helppoa. Valo voidaan taittaa vasemmalle tai oikealle, minkä jälkeen seuraava peili jatkaa tavoitetta. Kenties kolmiulotteisuutta olisi voinut jotenkin hyödyntää pienen lisähaasteen nimissä.
Turhankin simppeliä ideaa mehustetaan onneksi laserien yhdistämisellä. Kun kaksi sädettä osuu toisiinsa, heijastavat ne yhdistyneen valokeilan vinosti eteenpäin. Tämä pakottaa etenkin loppupään pulmissa jo hiukan rapsuttelemaan kaljuuntuvaa ohimoa ennen kuin ratkaisu lopulta löytyy. Käytännössä kentät ovat varsin yksinkertaisia ja selkeitä, eikä erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja pahemmin ole. Tämän vuoksi uudelleenpeluuarvo jää varsin pieneksi.
Vaikka konsoliohjain ei ole tällaisissa paras mahdollinen, ei se seesteisyyden ja sopivan yksinkertaisuuden takia haittaakaan. Peilejä saa raahattua näppärästi, minkä jälkeen kääntäminen onnistuu napinpainalluksella. Tarvittaessa kamerakulmaa saa pyöritettyä, mutta tämä on varsin harvoin tarpeen. Simppelit mekaniikat opetetaan muutaman ensimmäisen tason aikana. Pieni moite on silti annettava, että pelin hyvin antelias saavutuslista blokkaa osan ohjeista näkyvistä turhan pitkän aikaa. Kenties pyttyjaot olisi voinut aloittaa vasta ensimmäisten parin haasteen jälkeenkin.
Rayland kosiskelee pulmapelien ystävien ohella myös trophyjen perään kuolaavia. Parin tason välein jaettavat kultapytyt täyttävät listan sekä samalla platinavaatimuksen jo 30 tason aikana. Käytännössä kirkkaimman saavutuksen saamisessa kuluu puolisen tuntia. Tämän jälkeen lisäkenttiä on vielä tarjolla kymmenkunta. Mitään sen kummempaa tarinaa tai muutakaan motivaattoria tekemiselle ei anneta, vaikka jostain syystä pelin kuvaustekstissä maailmaa taustoitetaankin. Ehkä siitä olisi pieni palanen pulmien lomaankin mahtunut.
Unityn päälle rakennettu teos on audiovisuaalisesti hyvin perinteinen ja hiukan muovinen. Neon Chromen mieleen tuova taustamusiikki, nopeat lataustauot sekä yksinkertainen ulkoasu ajavat asiansa ongelmitta. Valikkorakenne olisi kuitenkin kaivannut hiukan lisämietintää. Nyt sen värimaailma on niin häilyvä, ettei räplättävää riviä meinaa huomata edes tihrustamalla. Värisokeat ja heikkonäköiset tuskin pääsevät sinänsä turhissa asetuspaneeleissa puusta pitkään.
Vajaan viiden euron hintalapulla varustettu Rayland on kelpo pulmapähkäily saavutuslistan kartuttamiseen sekä hetken rentouttavaan pelaamiseen. Sonyn konsoleilla hintaan sisältyy digipainos sekä Playstation 4:lle että PS5:lle. Tällaisenaan teos olisi todennäköisesti ollut toimivampi Switchillä, jolloin peliä voisi mukavammin nakuttaa kentän tai pari kerrallaan. Nykyisellään 42 kenttää sisältävä sekä tuntiin taputeltu paketti on nopeasti ladattu, koluttu ja poistettu. Kun ei vitosella saa kesäpäivänä enää jäähdyttelevää juomaakaan, voi pennoset käyttää hyvällä omatunnolla kotisohvalla tuulettimen edessä istuen ja aivosoluja kuormittaen.