Rambo: Last Blood

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Yli kymmenen vuotta sitten kaikkien ennakkoluulojen vastaisesti Sylvester Stallone nosti Rambo-sarjan takaisin ensimmäisen osan upealle tasolle. Rambo (2008) oli väkevä kertomus omien demoniensa kanssa taistelevasta sotilaasta First Blood (1982) -elokuvan tapaan. Vanha sotilas yrittää löytää paikkansa maailmassa, jota hän inhoaa sen rumuuden vuoksi. Vuosienkin jälkeen viidennelle Rambo-elokuvalle pystyi siis lataamaan paljon odotuksia laadun jatkumisesta.

John Rambo (Stallone) on asettunut taloksi lapsuuden tilalleen ja yrittää jättää vuosien taisteluiden jättämät ahdistukset taakseen. Tavoitteessa auttavat tilaa hoitava Maria (Adriana Barraza) ja tämän lapsenlapsi Gabrielle (Yvette Monreal), jotka ankkuroivat sotaratsua niin sanottuun rauhalliseen normaalielämään. Gabriellen kadotessa Meksikoon isäänsä etsiessään Rambon ei auta kuin lähteä pelastamaan nuorta naista, josta on tullut hänelle kuin oma perheenjäsen.

Tarinan lähtökohdat ovat ihan uskottavat, ja kerronta rullaa alussa ongelmitta. Rambolle ei kuitenkaan juuri suoda kasvunvaraa, ja kaiken kokenut ihmisraunio leimataan ainoastaan hulluksi, joka tykkää kaivella tunneleita. Elokuva ohittaa todella oleellisen mahdollisuuden käydä läpi traumaperäistä stressireaktiota, yksinäisyyden tunnetta ja ahdistusta, jota sodasta paluu tuo mukanaan. Sen sijaan tarina rymistelee kohti loppuun painottuvaa toimintaansa.

Tarinallisesti tärkeät ja hahmolle oleelliset asiat sivuuttava viides Rambo tuntuu vihdoin antavan periksi yleiselle harhaluulolle, että Rambo-elokuvat ovat vain aivotonta räiskintää ja loputonta tappamista. Aina muiden eteen taistellut Rambo päättää tällä kertaa ottaa taistelun motiivikseen koston, joka on konfliktia karttavalle hahmolle todella luonteenvastaista. Tarina kumoaa omia faktojaan ristiriitaisesti moneen otteeseen elokuvan etenemisen nimissä tehden kokonaisuudesta sekavan ja ennen kaikkea epäuskottavan. Esimerkkinä tästä elokuvassa tuodaan ilmi, kuinka Rambo on kaikkien aikojen paras jäljittäjä. Sitten hän ei kuitenkaan kykene löytämään katuja hallitsevia pahiksia meksikolaisesta kaupungista ilman paikallista opasta. Myös koko elämänsä taistelleena Rambo kävelee suoraan vihollisten leiriin ainoastaan hakattavaksi ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Tusinatoimintaelokuvan pohjalle väsätty hätäinen käsis on todellinen karhunpalvelus vahvasti onnistuneen elokuvasarjan päätökselle.

Sylvester Stallone luo pääosassa vahvaa läsnäoloa helvetin läpikäyneenä sotakoneena, jonka silmistä paistaa autenttinen väsymys ja kyllästyminen ihmissaastaa ja sen jättämää maailman rumuutta vastaan. Rambon murisevilla vuorosanoilla on todellista painoa ja taistelutkin toimivat fysiikan puolesta enemmän kuin hyvin. Sen takia tekeekin pahaa katsoa heikon käsikirjoituksen ohittamaa potentiaalia, jonka monijakoisesta päähahmosta voisi puristaa irti. Elokuvan muut näyttelijät tekevät hyvin tasapaksua perussuorittamista, ja ainoa mieleenpainuva hahmo on Paz Vegan esittämä Carmen, joka tekee vähintään yhtä mitäänsanomattoman suorituksen kuin hänen roolinsa on turha tarinan kannalta.

Visuaalisesti Rambo: The Last Blood on pitkälti näyttävä ottaen huomioon kohtuullisen maltillisen budjetin. Useita nolon selkeitä taustaprojisioautoiluja Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä lukuun ottamatta yleisilme on realistinen ja sopivan rosoinen tarinaa ajatellen. Brutaalia väkivaltaa tarjoillaan useaan otteeseen, joka kärjistyy jopa sisäelinten ulos repimiseen uskottavasti. Harmillisesti ultraväkivaltaisella sisällöllä ei ole kuin osittaista shokkiarvoa. Viimeisen jakson lahtaamisen merkitys kun jää varsin tyhjäksi viihdemässäilyksi. Väkivaltaa tunnutaan ihailevan ainoastaan sen itsensä takia, mikä käy hyvin selväksi Rambon laittaessa jopa rokin soimaan metsästäessään pahiksia lopputappelussa. Vaikka teolla onkin strateginen tarkoitus, tuntuu se kovin epäluontevalta sisäistä rauhaa etsivälle Rambolle.

Viides Rambo tuntuu unohtavan kaiken sen, mistä neljä ensimmäistä elokuvaa ovat kertoneet. Tilalla on merkityksetöntä tappamista olettaen valheellisesti, että se on päähahmon vetovoima. Jos kyseessä olisi mikä tahansa tusinatoiminta, voisi kokonaisuuden kuitata kohtuullisena höttöviihteenä. Rambolle tämä tarina on kuitenkin rimanalitus ja härskiä hahmon aliarviointia sekä väärinymmärtämistä. Tämä tosin on jo entuudestaan tuttua tarinan päähenkilölle. Rambo ehkä koki viimeisen taistelunsa vasta nyt, mutta minulle tarina päättyi jo 12 vuotta sitten neljännessä Rambo -elokuvassa. Silloin hahmo kulki täyden ympyrän, ja löysi tiensä takaisin kotiin.

Elokuvasta ei ole kantautunut Suomeen 4K-julkaisua, mikä on sääli, sillä leffa on kuitenkin kuvattu kyseisellä tarkkuudella. Blu-ray-julkaisu jatkaa samaisella puutteellisten ominaisuuksien linjalla, sillä levyllä ei ole elokuvan lisäksi minkäänlaista lisämateriaalia.