R-Type Dimensions III

Irem Gamesin vuonna 1993 Super Nintendolle julkaisemaa R-Type III: The Third Lightningia pidetään hyvästä syystä yhdestä genrensä parhaista peleistä. Kolmannessa R-Typessä yhdistyivät kaikki ne elementit, joista sarja oli saanut legendaarisen maineensa ja hioi paketin äärimmilleen hauskaksi, mutta armottoman vaikeaksi peliksi. Dimensions III kunnioittaa klassikkopeliä komeasti, eikä anna edelleenkään piirukaan vertaa armoa.

Kyseessä on klassinen sivuttain vierivä shoot'em up, jossa otsikon nimeä kantava R-tyypin avaruusalus matkustaa halki vaihtuvien maisemien tarkoituksena tuhota kaikki eteen tuleva. Eteen tulevat kentät heittävät eteen hirviöiden ohella monenlaisia esteitä, jotka on väisteltävä samalla kun kohti lentää aimo annos vihollisluoteja. Sinänsä siis tuttua ja turvallista.

Turvallisuus ei kuitenkaan ole ehkä se sana, jota ensimmäisenä käyttäisin, kun toiminta itsessään pääsee käyntiin. Kaikki mahdollinen seinät mukaan lukien on uhka ja yksi ainut osuma r-tyyppiin lennättää aluksen takaisin edelliseen tarkistuspisteeseen, joita ei kentissä ole todellakaan liikaa. Aikanaan R-Type III myös hyödynsi Super Nintendon Mode 7 -ominaisuutta kenttien vääntelemiseen suuntaan ja toiseen visuaalisilla efekteillä, mikä tarkoittaa peliä aiemmin pelaamattomille - tai suurimman osan kentistä unohtaneille, kuten itselleni melkoisia yllätyksiä, kun suoralta näyttävä reitti muuttuukin äkkiarvaamatta aivan erilaiseksi.

Vain yksi osuma kuulostaa vähältä ja on myös sitä, mutta yksi turvakeino sentään on olemassa. R-Typen ominaisin idea on lisäaseiden kiinnittyminen alukseen omana palleronaan, joka toimii samalla myös aluksen suojakilpenä. Asepallukan voi kiinnittää joko aluksen etu- tai takaosaan ja paikkaa voi kesken toiminnan myös vaihtaa palleron irroituksella ja uudelleensijoituksella. Tämä mekaniikka on todellakin hallittava, mikäli meinaa selvitä pelin läpi asti, sillä vihollisia tulee joka suunnasta ja taakse kiinnittyneet lisäaseet myös ampuvat taakse päin.

Lisäaseita on kolmea tyyppiä, joista yksi valitaan peliä käynnistäessä. Mitä pidemmälle kentissä etenee kuolematta, sitä paremmiksi aseet vähitellen kehittyvät, mutta kuolon korjatessa aseet tietenkin nollaantuvat, mikä vastaavasti sitten vaikeuttaa etenemistä. Piiruakaan armoa ei todellakaan siis anneta. Nykypäivän silmin peli on todella turhauttavan hankala, mikä on julkaisijan mukaan toisaalta ollut tarkoituskin. Kenttiä on nimittäin vain kuusi, jotka taitava pelaaja painelee läpi noin puolessa tunnissa.

Itse en ole taitava pelaaja, joten lopputekstit nähdäkseni jouduin turvautumaan pelin uusioversioon lisättyyn helpotukseen, nimeltään Infinity Mode. Tässä pelitilassa kuolemaa ei tunneta ja osuman jälkeen alus syntyy välittömästi ruudulle uudestaan. Toisaalta näin pelaamalla ei voi avata pelin saavutuksia tai mitään muutakaan ja parhaat pistetulokset eivät tallennu. Toisaalta tällä tavoin lopputekstit nähtyäni en voi muuta kuin nostaa hattua pelin muilla asetuksilla läpäisseille, jo puolenvälin jälkeen R-Type Dimensions III vaatii jatkuvasti täydellistä suoritusta ja kenttien ulkoa opettelua viimeistä piirua myöten.

Peli on pyritty pitämään niin lähellä alkuperäistä kuin mahdollista, paitsi tietenkin ulkoasun osalta. Uudet grafiikat ovat todella nättiä katsottavaa ja perinteistä SNES-ulkoasua pääsee myös ihastelemaan napin painalluksella. Ääniraitaan ei omaan korvaani ole kummemmin tosin koskettu ja etenkin ääniefektit ovat nykypelille todella vaisut. Tämä kaipaisi isoja räjähdyksiä ja epiikkaa, mutta jostain syystä kaiuttimista kuuluu vain lussuja tussahduksia ja retroja piipityksiä.

Kovan ytimen shmup-pelureille ja alkuperäistä peliä muisteleville R-Type Dimensions III heittää eteen varmasti maistuvan haasteen komean ulkoasun kera. Kaikkia varten tämä ei todellakaan ole, mutta asiasta tietävien ja haastetta pelkäämättömien kannattaa laittaa peli korvan taakse.