Pari vuotta vanha Project Cars täräytti pöytään äärimmäisen hyvän ajopelin. Se loi hyvän ja vankan perustan, jonka päälle Slightly Mad Studios lähti rakentamaan jatko-osaa. Project Cars 2:n tunnuslauseeksi sopii jatko-osista tutuksi tullut fraasi, jossa kaikkea on enemmän, mutta kokonaisuus tuntuu edelleen hyvin samanlaiselta.
Alkutaival jatko-osan parissa tuntuu hyvin tutulta. Valikot ovat lähellä alkuperäisiä ja pelimuodot ovat tutuilla paikoillaan. Uudistukset hyppäävät silmille kuitenkin nopeasti. Yksittäisissä kisoissa voi tätä nykyä valita erilaisista vakiovaihtoehdoista, joiden avulla vaikkapa rallycross- tai indycar-kisan saa nopeasti käyntiin. Toisaalta taas uraan keskittyvässä pelimuodossa tarjolla on enemmän luokkia. Lisäksi kustakin mestaruudesta voi kilpailla joko kaikilla kisoilla tai pariin koitokseen lyhennetyssä muodossa. Jokaiseen kilpailuun voi säätää asetukset erikseen, joten vaikkapa vastustajien taitoja voi ruuvata kovemmiksi omien taitojen karttuessa. Järjestelmä on mainio, sillä sen myötä uramoodista voivat nauttia sekä aloittelijat että konkarit. Mitään maata kaatavia pelimuotoja ei kuitenkaan kannata odottaa, mutta toisaalta niitä ei jää edes kaipaamaan. Pääpaino on ajamisessa eikä ylimääräisissä täytteissä.
Ensimmäinen reaktio istuessani virtuaalisen ratin taakse oli pienoinen hämmästys: en muistanutkaan kuinka vaikeaa autolla ajaminen voi olla. Auto kun ei tuntunut pysyvän sitten millään tiellä, ja jo muutaman mutkan suorittaminen kunnialla tuntui hankalalta. Puhumattakaan siitä, että olisin pysynyt kanssakilpailijoiden vauhdissa. Asia korjaantui vaihtamalla alle hieman vähemmän tehokas menopeli, ja ruuvaamalla vastustajien taitotasoa alemmas. Näiden avulla pääsin hiljalleen sisään peliin, ja tuloksena alkoi olla jopa voittoja.
Suurin vaikeus Project Cars 2:n pariin loikkaamisessa on sen armottoman realistinen ajomallinnus. Oikeaoppinen kaasun ja jarrun käyttäminen on elintärkeää, sillä muutoin tuloksena on joko räikeä räsäytys seinään tai hurja pyörähdys mutkasta poistuttaessa. Ohjaimen liipaisimien herkkyyttä voi säätää aika vapaasti molemmille erikseen. Kannattaa siis suunnata asetuksiin, jos auto ei pysy lainkaan lapasessa. Kun lopulta saa pidettyä jopa nopeimmat rataraketit aisoissa, tarjoaa peli todella voimakkaita onnistumisen tunteita. Testaaminen suoritettiin perinteisellä ohjaimella erityisen rattiohjaimen sijasta.
Autot ja radat on mallinnettu todella tarkasti, tosin lisenssien puutteen vuoksi esimerkiksi Formula 1 -autot ovat edelleen Formula A -luokan menopelejä. Ajo-ominaisuuksien erot välittyvät hyvin myös konsoliohjaimen avulla. Kuten jo mainitsin aikaisemmin, ei aloittelijan kannata välttämättä hypätä ensimmäisenä voimakkaimpien kiiturien rattiin.
Radat tuntuvat vieläkin yksityiskohtaisemmilta kuin ensimmäisessä osassa. Pienet pomput ja kuopat tuovat lisää haastetta ajamiseen, sillä ne täytyy opetella ulkoa. Muutoin mennään taas vauhdilla pöpelikköön. Rallycrossin radat tuovat omat niksinsä, sillä asfaltin vaihtuminen soraksi mutkistaa asioita. Soralla voi heittää kunnon sivuluisuja, mutta ajoradan muuttuessa asfaltiksi renkaisiin tulee äkkiä lisää pitoa. Nämä kisat ovat hauskoja juuri niiden tarjoaman kaksijakoisen kokemuksen ansiosta. Jäälläkin pääsee ajelemaan, ja sillä ajaminen tuntuu taas täysin erilaiselta muihin pintoihin verrattuna. Kun mukaan lisätään vielä tuntumaa muuttavat sääolosuhteet, on tarjolla hurja määrä erilaisia ajo-olosuhteita. Entuudestaan tuttu rata saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun kesken kisan taivaalle kerääntyy sadepilviä, ja renkaiden pito heikkenee tuntuvasti.
Project Cars 2:n kantavaksi teemaksi voisi edelleen nostaa ajamisen vapauden, tosin ensimmäiseen osaan verrattuna vapaus on kokenut pienen kolhun. Pelaaja voi ajaa juuri sellaisia kisoja sellaisilla autoilla kuin haluaa. Säätövaraa on kierrosten määrästä säätiloihin ja aina renkaiden kulumisnopeuksiin asti. Tällä kertaa sisältöön on kuitenkin hivuttautunut mukaan myös muista autopeleistä tuttu ilmiö, eli osan pirsseistä saa avattua ainoastaan suorittamalla kyseisen valmistajan tehtäviä uratilassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tietty Ferrarin malli aukeaa vasta, kun on ajellut tarpeeksi Ferrarin autoilla ja sen lisäksi suorittanut heidän antamansa erikoistehtävät. Vastaavasti virtuaalista uraa voi lähteä rakentamaan useilta tasoilta, joskin kaksi viimeistä luokkaa ovat alussa lukittuina. Jotkut näkevät asiassa varmasti positiivisena sen, että tämän myötä peli tarjoaa uusia autoja pitkänkin ajan jälkeen. Itse kuulun siihen kastiin, jonka mielestä ensimmäisen Project Carsin tapa avata kaikki mahdollinen sisältö heti alusta lähtien oli mainio veto.
Verkon puolella oli vielä kirjoittamishetkellä hiljaista, joten siitä on hankala sanoa mitään. Mukana on ilmeisesti jonkinlainen pelaajan mainetta mittaava järjestelmä, joten puhtaita kisoja ajamalla välttyy joutumasta samoihin matseihin sikailijoiden kanssa. Toivottavasti tämä osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi trollaajia vastaan.
Project Cars 2 on edeltäjänsä tavoin mainio peli, joka keskittyy autojen keräämisen sijaan ajokokemukseen. Lähes kaikki sisältö on auki alusta lähtien, ja sitä sisältöä on melkoisesti. Autoja on lähes toista sataa ja erilaisia ratojakin yli 60 kappaletta. Kaikki asetukset huomioimalla mukana on yli 140 erilaista rataa. Säätövaraa on valtavasti halusipa sitten rukata kisoja, autoja, ohjaimen asetuksia tai vaikka vastustajien taitoja mieleisekseen. Näin ajokokemuksesta saa räätälöityä itselleen sopivan. Project Cars 2 rakentaa onnistuneesti ykkösen luomalle perustalle, mutta valitettavasti mukaan oli jo hivuttautunut hieman lukittua sisältöä. Toivottavasti sarja kuitenkin pysyy jatkossakin uskollisena periaatteelle, ettei pelaajien tarvitse käyttää aikaa sisällön avaamiseen grindaamalla.