Prison Break: The Conspiracy

Lavastuksen takana on salaperäinen "The Company", joka aikoo pitää huolen siitä, että Burrows kuolee sähkötuolissa suunnitelmien mukaan. Niinpä paikalle lähetetään Tom Paxton, jonka tarkoituksena on varmistaa The Companyn suunnitelmien toteutuminen. Homma ei luonnollisesti etene odotetulla tavalla ja Paxton saa huomata tehtävänsä aikana, ettei kaikki olekaan sitä miltä aluksi näyttää.

Prison Break: The Conspiracy on hahmon takaa kuvattu toimintapeli, jonka tapahtumapaikkana on piristävästi vankila. Television vankilasarjat ovat näyttäneet, että vankien välillä voi olla hyvinkin runsain mitoin jännitteitä ja kunnollisen draaman aineksia, joten aihetta käsittelevältä peliltä voi odottaa paljon. Valitettavasti tämä peli heittää hukkaan kaikki mahdollisuutensa tylsän kenttä- ja hahmosuunnittelun sekä puolihuolimattoman toteutuksensa ansiosta.

Tom Paxtonin ensimmäisenä murheena Fox Riveriin saavuttuaan on vankien keskelle soluttautuminen. Sen luulisi vaativan teräksisiä hermoja ja kovia tekoja, mutta onneksi Fox River on täynnä idioottimaisia vankeja ja vartijoita. Vangeilla voi esimerkiksi lakaista lattiaa vartijan nenän edessä ilman, että hän puuttuisi asiaan mitenkään. Sekunnin päästä hakattu vanki nousee ylös ja jää tuijottamaan ikuisuuteen, vaikka Paxton seisoisi edelleen metrin päässä. Älytöntä on myös se, miten Paxton tallentaa tehtävänsä etenemisen. Hän nimittäin kantaa koko ajan mukanaan sanelulaitetta. Siihen on sitten hyvä rupatella metrin päässä muista vangeista juttua siitä, miten Paxton onnistui juuri soluttautumaan rikollispomon suosioon. Tekoälyttömyys syö tolkuttomasti peli-iloa ja saa paikan tuntumaan kolkolta, sillä vartijoilla tai vangeilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin hiljaa paikallaan seisoskelu. Pelin tekijöiden olisi kannattanut tutustua vaikka The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay -peliin, sillä siinä vankilalla on oma luonteensa. Fox Riveriltä sielu puuttuu täysin.

Miten Tom sitten pääsee oikein sisälle vankipiireihin? Hän joutuu tekemään palveluksia isommille vankipomoille kuten Abruzzille. Usein palvelukset vaativat kielletyissä paikoissa hiippailua ja niinpä Paxton hipsuttelee ympäri Fox Riveriä ja välttelee vartijoiden ja turvallisuuskameroiden uteliaita katseita. Hiiviskely on toteutettu todella kömpelösti, sillä kentät ovat äärettömän yksinkertaistettuja ja tylsiä. Fox River tuntuu koostuvan enimmäkseen monotonisista käytävistä ja persoonattomista toimistoista, eikä paikkaan saa missään vaiheessa kunnon otetta.

Jottei hiiviskely kävisi liian vaikeaksi, on kenttiin ripoteltu sopivasti näköesteitä vartijoiden varalle. Niiden tarpeellisuus on tosin kyseenalainen, sillä näin tyhmiä vahteja saa hakemalla hakea. Toki he osaavat tutkia kovia ääniä, joten juokseminen ei ole hyvä etenemisvaihtoehto. Sen sijaan he eivät huomaa sohvan tai laatikon taakse piiloutunutta Paxtonia, jonka pää on selvästi esillä. Tilanteiden humoristisuutta lisää se, että usein vartijat kantavat taskulamppuja ja Tomin pään seinälle heijastaman kolmimetrisen varjon luulisi herättävän epäilyksiä.

Jottei hiiviskely kävisi tylsäksi, on sen lomaan siroteltu pelihistorian hirveimpiä quick time event -tapahtumia. Nämä on toteutettu useimmiten niin, että ensin rämpytetään jotain nappia kuin mielipuoli ja sitten yhtäkkiä pitääkin painaa yhden kerran jotain toista nappulaa. Auta armias jos rämpytysvaihe jää päälle ja ehdit painaa yhden kerran väärää nappia siirtymäkohdassa. Tuloksena on äkkikuolema ja kohtaus alusta. Kun tämänkaltaisen pelisuunnittelun vuoksi joutuu katsomaan samaa kohtausta jo viidennen kerran uudelleen, alkaa verenpaine olla jo vaarallisissa lukemissa.

Jos hiiviskely ja pakolliset QTE:t kuulostivat kauhealta, on se huomattavasti mukavampaa hommaa kuin tappeleminen. Vankilassahan tunteet tuppaavat välillä kuumenemaan ja silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää toisen perusteellinen piekseminen. Näiden heppujen keskinäiset turpakäräjät on tosin toteutettu sellaisella ammattitaidolla, että ne saavat raavaat miehetkin itkemään. Perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Nopeilla iskuilla saa tirautettua verta nenästä, vahvat iskut horjuttavat vastustajaa jopa suojauksen läpi ja kilpakumppanin hyökkäyksen voi kääntää häntä vastaan erilaisilla vastaliikkeillä.

Toteutus on kuitenkin tyritty täysin. Ensinnäkin etäisyydellä ei ole tappelussa mitään merkitystä. Iskut viuhuvat hurjasti ohi, vaikka Paxton seisoo melkein vihulaisen varpailla ja iskun osuminen riippuu lähinnä tuurista. Nopeutta ei näiltä kavereilta kuitenkaan puutu, sillä iskut napsahtelevat kaaliin kirjaimellisesti yliäänen nopeudella, äänitehosteilla on näet paha tapa tulla puoli sekuntia liian myöhään. Vastaliikkeitä ei nujakoissa kannata myöskään käyttää, sillä niiden onnistuminen on ohjauksen huonosta reagoinnista johtuen hyvin sattumanvaraista. Lyönnit lähtevät kyllä ajallaan, mutta vastaliikenappi ei suostu välillä toimimaan ollenkaan.

Prison Break: The Conspiracyn ulkoasu ja äänimaailma eivät myöskään saa kehuja osakseen. Muutamia päähenkilöiden kasvoja lukuun ottamatta vartijat ja vangit näyttävät aika perusmassalta. Lisäksi kaikki liikkuvat luonnottoman jäykästi ja nykivästi. Jopa itse vankila näyttää järjettömän ankealta paikalta. Ääninäyttelijöinä on sentään ollut sarjan alkuperäisiä näyttelijöitä ja se ajaa pääosin asiansa. Valitettavasti muu äänimaailma on hyvin vajavainen. Vangit ja vartijat istuvat kaikki tuppisuina, eivätkä reagoi Paxtoniin millään tavalla. Musiikkia on hyvin vähän ja sekin on mitäänsanomatonta.

Kaiken kaikkiaan Prison Break: The Conspiracy on hirvittävää moskaa. Sen typerät suunnitteluvirheet, puolivillainen toteutus ja tylsä tehtäväsuunnittelu takaavat sille paikan huonoimpien pelaamieni pelien joukossa. Hyvänä piirteenä voisi sanoa, että se on onneksi nopeasti ohi, eikä sen pariin tarvitse koskaan palata uudelleen.