Poliisit - End of Watch

Poliisit kertoo Taylorin (Gyllenghaal) ja Zavalan (Peña) työstä Los Angelesin vaihtelevan levottomilla jengialueilla. Taylor on innostunut dokumenteista, ja kantaa kaikkialle kameraa, jolla hän kuvaa poliisin arkea. Zavala joutuu puolestaan toimimaan kaksikon vakavamiehenä, Taylorin perseillessä pitkin päivää.

Kaverit eivät ole enkeleitä, mutta totutusta poiketen nämä eivät myöskään ole erityisen pahoja kyttiä. Koska kyseessä ovat kuitenkin nuoret miehet, ylittää näiden virkaintoisuus joskus sen mitä opaskirja ja komentajat neuvovat. Näin kaksikko päätyykin sotkemaan ison tekijän kuvioita, ja joutuu sitä kautta tappajien tähtäimiin.

Poliisit on alussa hieman päämäärättömästi etenevä, dokumentaarista otetta hakeva elokuva. Se keskittyy autossa höpöttäviin poliiseihin sekä näiden siviilielämään. Taylorin vakiintumaton säätäminen toimii kontrastina Zavalan perinteiselle perhe-elämälle, ja luo jännitystä parin välille.

Alussa vaikuttaa myös siltä, että kaikki kuvamateriaali tulisi Taylorin kamerasta, ja muista maailmansisäisistä lähteistä. Näin ei kuitenkaan (onneksi) ole, mutta leffa sisältää silti runsaasti täriseviä ja tempovia kuvakulmia. Erilaisten kuvaustyylien sekoittaminen maistuu hieman kompromissilta. On kuin ohjaaja olisi halunnut tehdä tietynlaisen elokuvan, huomannut sen käsikirjoituksen puitteissa mahdottomaksi, ja sitten vain tehnyt pakollisia myönnytyksiä tietyissä kohtauksissa. Kokonaisuus jää tyylillisesti hajanaiseksi.

Samaa voi sanoa elokuvan käsikirjoituksesta muutenkin. Varsinainen juoni tapahtuu ikään kuin varkain muiden kohtausten seassa. Tapahtumien eskalaatio tulee toki tätä kautta miltei yhtä suurena yllätyksenä katsojalle, kuin mitä se tulee päähenkilöillekin, mutta se ei kuitenkaan ehkä ole ollut ohjaajan tarkoitus.

Vaikka Poliisit voisikin siis olla paljon tiukempi kokemus, antaa sen hajanaisempi rakenne sille kenties sitä omaleimaisuutta, mitä verrattain kliseinen käsikirjoitus ei muuten tarjoaisi. Hahmojen käsittelyn toivoisi silti olevan tasapuolisempaa, koska siinä missä poliiseista maalataan syviä henkilökuvia, jäävät vastapuolen edustajat todella ohuiksi ja räikeiksi stereotyypeiksi.

Kaikkine puutteineenkin Poliisit on silti hyvä elokuva. Se saattaa vaatia pari katsomiskertaa, jotta ennakko-odotukset saa samalla aallonpituudelle sen kanssa mitä leffa oikeasti on, mutta pääkaksikon luonteva dynamiikka kantaa elokuvan alusta loppuun saakka, ja antaa tapahtumille niiden vaatiman dramaattisen potkun. Uskon, että tämä on yksi niitä elokuvia, joiden arvostus kasvaa ajan kanssa.