Viikonloppuna uutisoitiin, että Pikmin 3 nousi avausviikollaan Japanissa myydyimmäksi peliksi ja piristi samalla Wii U:n myyntiä. Saavutus näyttää äkkiseltään täydelliseltä onnistumiselta, mutta vertailu aiempien osien myyntilukuihin vesittää vaikutelmaa.
Siliconeran esiin kaivamien lukujen perusteella Pikmin 3 peittoaa vain marginaalisesti ensimmäisen osan ja jää kauas Pikmin 2:n myyntimäärästä.
* Pikmin 1 - Avausviikko: 90 000 (Yhteensä: 549 000)
* Pikmin 2 - Avausviikko: 160 000 (Yhteensä: 484 000)
* Pikmin 3 - Avausviikko: 92 720
Pikmin 2 julkaistiin Gamecuben oltua markkinoilla kolme vuotta, mutta Pikmin 1 ilmestyi konsolin lanseerauksessa. Pikmin 3:n olisi voinut odottaa repivän siihen enemmän kaulaa kuin vajaat 3000 kappaletta. Myyntiä ei rajoittanut tavaran puute, tosin digitaalisia kopioita ei luvuissa huomioida.
Startti ei tietenkään kerro kaikkea; hitaasta alusta huolimatta ensimmäisellä osalla oli pitkäjänteisempää vetovoimaa kuin kakkosella ja se myi lopulta enemmän. Miten on Pikmin 3:n laita, jää nähtäväksi.
Pelin maailmanvalloitus jatkuu tällä viikolla Euroopassa ja ensi viikolla Amerikassa.