1800-luvun lopulla alkunsa saanut Koninklijke Philips N.V. (Royal Philips) on kasvanut valtavaksi jättiläiseksi vuosien varrella. Nykypäivänä on käytännössä helpompi mainita toimialoja millä Philips ei toimi kuin millä se toimii. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että Philipsin tuotemerkillä on valmistettu niin näyttöjä, televisioita kuin tietokoneita pidempään kuin moni muu alan yrityksistä on ollut edes olemassa. Matkan varrelle on mahtunut erityisesti tietotekniikankin osalta erinäisiä seinään ajoja, kuten toimintansa 1990-luvulla päättänyt tytäryhtiö Philips Computers ja konkurssiin 2007 päättynyt yhteistyökuvio LG:n kanssa (LG Philips Displays).
Suurin rytinä tapahtui vuonna 2017, jolloin lähes joka kolmas Philipsin 115 000 työntekijästä sai kenkää erinäisistä Philipsin tytäryhtiöistä. Tuolloin nippanappa pinnalla pysynyt Philips onnistui kääntämään kelkkansa, ja viimeisen viiden vuoden ajan se on säilynyt noin 80 000 työntekijän monitoimialaisena, miljardiluokan tulosta takovana yrityksenä, jota on vaikea luonnehtia epäonnistuneeksi.
2010-luvun alkupuolella Philipsin televisiot jäivät käyttöliittymän hitauden ja yleisen kankeuden takia monille käyttäjille kirosanamaiseen maineeseen huolimatta hintalaadullisesti varsin hyvästä kuvanlaadusta. Harvempi tietää, että vuosina 2011-2012 Philips myi TV-toimintansa kiinalaisen TPV Technology -yrityksen tytäryhtiölle TP Visionille, ja sai tässä samassa oikeuden käyttää Philipsin brändiä tulevissa televisiomalleissa.
TPV Technology on maailman suurin monitorien valmistaja noin 33% markkinaosuudella, mutta sitäkin merkityksellisempää on ymmärtää, että TPV Technology omistaa Philipsin tuotemerkin lisäksi pelinäyttöihin keskittyneen AOC:in. Se selittänee, miksi samoihin aikoihin alkunsa saanut Philipsin pelinäyttövalikoima ei ole varsinaisesti koskaan tuonut hittinäyttöjä markkinoille. Paukut on omistaja todennäköisesti ajanut tällä saralla AOCin erityisemmän pelituotemerkin taakse. On vaikeaa olla vakuuttava pelinäyttötuotemerkki, kun samalla merkillä myydään satoja muita tuotteita kuluttajille kuten rintapumppuja, auton ilmanpuhdistimia ja leivänpaahtimia.
Ja sitten on aika aloittaa varsinainen arvio.
Gamereactorinkin testeissä menestystä niittäneet AOCin näytöt ovat olleet vuosi vuodelta tasaisesti toinen toistaan parempia, joten on täysin luontevaa, että saman emoyrityksen Philips-tuotemerkityt näytöt eivät jää tästä kelkasta jälkeen. Tämän osoittaa hyvin konkreettisesti nyt esiteltävä 27" 2560x1440-resoluution ja 170 Hz virkistystaajuudella varustettu IPS-paneelillinen Philips Momentum 27M1N5500.
Musta ja pieniprofiilinen näyttö kiinnittyy metallisen jalkansa päälle, ja on poikkeuksellisen kevyt alle 5 kg kokonaispainollaan. Mekaaniset säädöt ovat ensiluokkaiset ja näyttö taipuu kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Mukana on myös pivot eli pystykääntöominaisuus. Näyttö tarvitsee toimiakseen erillisen muuntajan. Näytön taakse sijoitettu pykälän löysähkö ohjaustatti on ainoa tapa hallita näyttöä. Virrat saa painalluksella päälle, mutta sammuttaminen vaatii 5 sekunnin kurottelun näytön taakse tattia pohjassa pitäessä. Tämä tuottaa länsimaalaiselle ihmiselle suurta tuskaa kaikessa tarpeettomuudessaan. Itse asetusvalikko on ulkoisesti hyvin vanhanaikaisen näköinen, mutta positiivisena puolena sen käyttäminen on salamannopeaa. Ei odotteluja, viiveitä tai kummaa kankeutta. Kyseessä on yksi sujuvimmista valikoista markkinoilla.
QHD-resoluutiolle riittää 170 Hz paneelillakin HDMI 2.0:n tuoma kaistanleveys, joten jää käyttäjän päätökseksi tehdä valinta kytköksestä näytönohjaimeen HDMI:n tai DisplayPort 1.4:n välillä. Tehdaskalibroitu kuva näyttää suoraan paketista erittäin siistiltä 10 bit -paneelilla (8+2 FRC) värien suhteen. Kontrasti on kuitenkin monia kilpailijoita heikompi, mutta koska näytön kirkkauskaan ei yllä HDR-tasolle, ei keskiarvoa heikommallakaan kontrastilla ole juuri merkitystä. Kyseessä on siis SDR-käyttöön tarkoitettu näyttö, vaikka teknisesti HDR:n päälle voikin kytkeä.
Suoraan edestäpäin katsoessa IPS-paneeleille tyypillistä hohdetta on harvinaisen vähän, mutta ei siltä täysin vältytä. Hohdetta alkaa näkymään, kun näyttöä katsoo keskilinjan ulkopuolelta eli kulmasta. Valovuotoa eli pilveilyä ei testatussa yksilössä näkynyt lainkaan.
Pelinäyttöjen osalta 144 Hz ja 165 Hz paneelit ovat olleet selvässä enemmistössä jo vuosien ajan. Sittemmin korkeamman virkistystaajuuden malleja on alkanut näkymään, mutta 170Hz paneeli on selkeä harvinaisuus. Käytännössä ero on niin pieni 165Hz:iin, että erolla ei ole kuin pieni markkinallinen arvo. Näyttö on täysin VRR-yhteensopiva (G-Sync Compatible), joten vaihtelevasta ruudunpäivityksestä ei aiheudu peleissä tökkimisiä tai kuvan hajoamista.
Kokonaisuudessaan näyttö tarjoaa hyvän hintalaatusuhteen tarpeettomista sisäänrakennetuista kaiuttimista huolimatta. Lukuun ottamatta asetusvalikon vanhanaikaisuutta on kyseessä kiistatta vuoden 2022 pelinäyttö, jossa paneelin nopeus ja kuvanlaatu yhdistyvät hyvällä tavalla. HDR-käyttöön siitä ei kuitenkaan ole. Näyttöä saa jopa alle 400 euron, mitä vasten kyseessä on mitä varteenotettavin vaihtoehto 27" QHD-pelinäyttöjen sarjassa.