Penny's Big Breakaway ideoi onnistuneesti

Etenkin tasohyppelyissä tuntuu nykyään usein siltä, että uudet ideat ovat joko todella kiven alla, tai sitten niitä ei vain edes haluta keksiä. Vaikka vanhoissa tasohyppelyissä tehtiinkin hienoja asioita aikanaan, lajityypissä ei ole nähty mitään oikeasti uutta pitkiin, pitkiin aikoihin. Penny's Big Breakaway on ihan onnistunut yritys puhaltaa paikallaan seisovaan lajityyppiin uusia ajatuksia.

Pelin taustajoukoissa on mukana etenkin Sonic-siilin ystäville tuttu nimi Christian Whitehead. Whitehead oli vastuussa erinomaisesta Sonic Maniasta ja nyt Pennyn myötä miehen uusi studio saa tulikasteensa ilman tuttua maskottia hoitamassa huomion keräämisen virkaa. Toisaalta samalla uudella hahmolla ei ole vanhan hahmon mainetta harteillaan, joten Penny pääsee loikkimaan puhtaalta pöydältä.

Jo ensisilmäyksellä pelin oma identiteetti nousee hienosti esiin. Penny's Big Breakawayn pelimekaniikka pyörii toistuvasti Pennyn jojon ympärillä. Jojo ei ole pelkkä ase, vaan sillä voi myös ratsastaa ja tehdä erilaisia temppuja. Kentissä olevilla bonusaseilla jojo muuttuu vaikkapa moukariksi, Pennyä leijuttavaksi helikopteriksi tai saa esimerkiksi turbovaihteen silmään.

Kentät on myös suunniteltu täysin jojon ehdoilla. Kentät koostuvat erilaisista rampeista, hyppyreistä, lipputangoista ja vaikka mistä, joista jojolla voi edetä vauhdikkaasti sujahdellen. Etenemisessä onkin hieman kaikua männävuosien rullalautailupeleistä, joskaan ei liiaksi. Pisteitä toki voi keräillä temppuja ketjuttamalla, mutta päähuomio on kuitenkin tiukasti tasolta toiselle loikkimisessa ja salaisuuksien keräilyssä.

Taisteluakin on periaatteessa mukana. Kenties yksi pelin omaperäisimmistä ideoista on vihollisten korvaaminen äkäisillä pingviinilaumoilla, joita yleisen tasoloikkafilosofian vastaisesti kannattaa koettaa vältellä viimeiseen asti. Pingviinit koettavat yksi kerrallaan tarttua Pennyyn kiinni ja mikäli viisi pingua onnistuu yhtä aikaa roikkumaan lahkeessa, eteneminen tyssää siihen. Temppuja tekemällä tarttuneita pingviinejä voi sentään ravistella irti, mutta kun kimpussa on pahimmillaan kymmeniä pingviinejä yhtä aikaa, pakoyritykset menevät nopeasti hilpeän paniikinsekaiseksi kaaokseksi.

Vielä parin ensimmäisen kentän ajan pingviinit ärsyttivät aivan tavattomasti, kunnes tajusin, että kyseisiä otuksia kannattaa tosiaan vältellä viimeiseen asti ja kenttäsuunnittelu tukee tätä saumattomasti. Pingviinit on toistuvasti sijoiteltu siten, että esimerkiksi sopivaan kuoppaan tippumalla joutuu vaikeuksiin tai liian nopeasti etenemällä suhahtaakin suoraan ansaan.

Niinpä kenttäsuunnittelu on Penny's Big Breakawayn parasta antia. Jokainen kenttä tukee pelimekaniikkaa ja suunnittelufilosofiaa täydellisesti ja pelin parissa on suurimman osan aikaa todella hauskaa. Useammin kuin kerran pelaamisen joutui lopettamaan vain, koska oli pakko lähteä johonkin tai alkaa tehdä jotain muuta tarpeellista, kuten ruokaa.

Harmillisesti kuitenkin ne kohdat, joissa Penny's Big Breakaway epäonnistuu, ovat harmillisen merkittäviä. Esimerkiksi ohjaus on suurimman osan ajasta erittäin hyvällä ja tarkalla mallilla. Välillä kuitenkin tuntuu, että Penny ei teekään mitä pyydetään, mikä puolestaan johtaa paniikkiratkaisuihin ja sitä kautta kuolemaan. Kuoleman iskiessä myös kenttien tarkastuspisteet ovat todella harvaan sijoiteltuja, joka ottaa kupoliin erityisesti silloin, kun koettaa löytää piilotettuja amuletteja tai suorittaa kentistä löytyviä tehtäviä. Onneksi kerätyt asiat kuitenkin säilyvät muistissa.

Tarkastuspisteiden harvalukuisuus nostaa sitten esille sen vihoviimeisen ongelman, eli pelin erittäin satunnaisen tuntuisen vaikeustason. Aina välillä vastaan tulee todella kiperiä kenttiä, joita saattaa seurata suoranainen sunnuntaikävely. Vaikeissa kentissä tarkastuspisteiden välillä saattaa olla parikin minuuttia väliä, mikä suoritusaikaa mittaavassa pelissä on yksinkertaisesti aivan liikaa.

Kuolema ei iske myöskään aina omasta syystä, sillä peliin on jäänyt harmillisesti pelimoottorin rikkovia grafiikkabugeja. Toisinaan Penny sujahtaa suoraan rampin läpi tyhjyyteen, välillä lattia alla ei olekaan lattia ja niin edelleen. Bugit ovat suhteellisen harvalukuisia, mutta yhdistettynä muutenkin kiperään vaikeustasoon ja sinne tänne sijoiteltuihin tarkastuspisteisiin, ne ovat omiaan lisäämään kirsikan turhautumiskakun päälle.

Penny's Big Breakawayn parissa tuntuu, että pienen pienillä viilauksilla kokonaisuus voisi olla todella hyvä. Tällaisenaan sitä uskaltaa suositella vain tasoloikan koville faneille. Sääli sinänsä, sillä peli näyttää todella kivalta ja etenkin jo Sonic Maniassa sävellyskyntensä näyttänyt Tee Lopes on kirjoittanut peliä varten jälleen kertakaikkisen erinomaisen musiikkiraidan. Myös pelattavaa on todella paljon. Pelkällä tarinalla on mittaa vähintäänkin riittävästi, minkä lisäksi avattavat bonuskentät ja muu kerättävä roina pidentävät elinikää entisestään.

Niinpä yhteenvetona kyseessä on hyvä, mutta ei ihan niin hyvä peli kuin mitä olisin ehkä Whiteheadilta odottanut. Studion ensimmäiseksi näytöksi se on onnistunut, mutta olen aika varma, että tällä porukalla on vielä kovempia ässiä hihassaan tulevaisuudessa. Niitä ässiä odotellessa Penny's Big Breakaway tarjoaa hauskan ja omaperäisen, mutta paikoitellen turkasen turhauttavan kokemuksen.