Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Penny Dreadful

Penny Dreadful (HBO Max), 3. kausi

Viktoriaanisen ajan sekoitus klassisista kauhutarinoista saavuttaa kuin saavuttaakin loppuratkaisunsa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Penny DreadfulPenny Dreadful

1800-luvun lontoolaisilla ei ollut radiota tai televisiota. Näin ollen rahvas viihdytti itseään käymällä teatterissa ja lukemalla kauhutarinoita Penny Dreadful -nimisestä julkaisusta. Muun muassa Bram Stokerin kerrotaan saaneen ideoita Draculaan oman aikansa kioskikirjallisuudesta. TV-sarja Penny Dreadful on John Loganin luoma, ja se perustuu ajatukselle kauhutarinoista sijoitettuna viktoriaanisen ajan Englantiin. Logan tunnetaan ehkä parhaiten useiden James Bond -elokuvien käsikirjoittajana.

HQ

Viitisen vuotta sitten arvioin Penny Dreadfulin kaksi ensimmäistä kautta, ja ne voi lukea täällä ja täällä. Kolmaskin kausi saatiin, mutta se jäi viimeiseksi. Syystä tai toisesta tuo kolmas kausi ei koskaan arviooni päätynyt, mutta HBO Maxilla kokonaisuus on katsottavissa. On siis aika ottaa selvää, miten Penny Dreadful päättyy.

Alusta saakka Penny Dreadfulin Akilleen kantapää on ollut se, että erilaisia viittauksia vanhoihin kauhutarinoihin ja niistä tuttuihin henkilöhahmoihin on huomattavan paljon. Lisäksi erilaisia toisistaan melko irrallisia tarinalinjoja saattaa olla jopa viisi, ja niitä kaikkia edistetään samaan aikaan. Näin ollen sarjan seuraaminen turhautumatta edellyttää melkoisen syvällistä tuntemusta käsitellystä aikakaudesta, ja ennen kaikkea sieltä peräisin olevien klassisten kauhutarinoiden lukemista pohjille. Itse olen juuri tällainen, mutta ymmärrän, ettei suurin osa katsojakunnasta ole asiasta yhtä innostunut.

Tämä on mainos:
Penny DreadfulPenny DreadfulPenny Dreadful

Kaikesta päätellen käsikirjoittajat ovat noin puolivälissä tienneet, että sarja päättyy kolmanteen kauteen. Tämä siksi, että viimeisen kauden jälkipuoliskolla erilaiset tarinalliset langat punotaan loppuun varsin vauhdikkaasti verrattuna siihen, millä rytmityksellä tarinaa on aiemmin sarjassa edistetty. Osa loppuratkaisuista on tyydyttävämpiä kuin toiset, ja joidenkin sivuhenkilöiden kohtalo jätetään ikävällä tavalla roikkumaan ilman selkeää päätöstä. Ne olennaisimmat kohtalot, joita on seurattu läpi koko sarjan, saavuttavat kyllä hyvän päätöksen. Rönsyilevä juonikuvio kulminoituu lopuksi kertomaan Eva Greenin esittämän Vanessa Ivesin tarinan, joka on koko sarjan ajan sotkeutunut ties millaisiin pimeyden voimiin.

Ehkä budjettisyistä valtaosa sarjan tenhosta perustuu näyttelijän katsojassa herättämiin tunnetiloihin, ja toisaalta hienoon puvustukseen. Uskottavia lavasteitakin on, mutta ei lopulta kovinkaan montaa. Rahan aiheuttamat rajoitukset huomaa kuitenkin ennen kaikkea siitä, että varsin paljon tapahtumia välitetään katsojalle puhumalla: näyttelijä vain kertoo suullisesti tarinaa ilman, että osiota varsinaisesti näytettäisiin katsojalle. Nämä turinatuokiot ovat kautta linjan hyvin toteutettuja ja ajavat asiansa, mutta loppua kohti trendin rahojen loppumisesta huomaa turhan selvästi.

Nykyaikana on valitettavan yleistä, että kaikesta yritetään tehdä moniosaista sarjaa, ja lopun koittaessa se tarina vain jätetään kylmästi kesken. Penny Dreadful ei tähän sorru, vaan viimeisen kohtauksen jälkeen ruudulle ilmestyvä The End -teksti ilmoittaa tarinan tulleen kerrotuksi.

Tämä on mainos:

Puutteistaan huolimatta Penny Dreadful on kolmella kaudellaan sellainen kattaus klassisia ihmissusia, vampyyreja, kuolleista nousemisia ja muita hirviöitä, että jos vain käsitelty aikakausi kiinnostaa, kannattaa sarja katsella HBO Maxilla.

Penny DreadfulPenny Dreadful
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä