Payday 3 julkaistiin liian aikaisin

Testasin Paydayta silloin kun se julkaistiin, ja pidin ideasta ja kehittelystä enemmän kuin niistä varsinaisista pankkiryöstöistä. Ymmärrän silti, miksi peli nousi niin suureen suosioon. Pelaajan kolmen kaverinsa kanssa on suunniteltava, toteutettava ja sitten joko hiivittävä tai ammuttava tie keskeisistä tilanteista ulos. Tekoälyn ohjaamia poliiseja laittaa hanakasti kampoihin pankkirosvoille. En kauheasti pitänyt pelistä, mutta hauskaa se oli. Payday 2 puolestaan on nykyisin väärällään erilaista sisältöä, ja tuntuu ensimmäistä peliä nopeatempoisemmalta.

Payday 3:ssa Starbreeze (The Darkness, The Chronicles of Riddick: Escape From Butcher Bay) on halunnut sekoittaa ensimmäisen pelin jatko-osan kanssa lisäten mukaan vielä uusiakin toivottuja ominaisuuksia. Pankkirosvot liikkuvat aiempaa sujuvammin ja hieman nopeammin. Liukuminen onnistuu kuin Call of Duty: Warzone 2.0:ssa ikään, ja esteiden yli voi hyppiä.

Rakenne on käytännössä identtinen. Pelaaja kolmen kaverinsa kanssa suunnittelevat ensin hyökkäyksen ja ottavat sitten pankin haltuun suorittaen ryöstön suunnitelman mukaan. Valinnanvaraa on, ja se on aina hyvän pelin merkki. Sisään ja ulos voi hiipiä, mutta yhtä hyvin voi rymistellä aseet paukkuen. Minulla jokainen keikka alkoi kunnianhimoisella hiiviskelyllä, mutta päättyi poikkeuksetta aseiden laulatukseen. Mukana on annos realismia, joskaan orjallisesti mitään simulaatiota ei olekaan haluttu tehdä. Siinä vain on jotain realistisen oloista, että kaikista suunnitelmista huolimatta jotain voi hyvinkin mennä pieleen nopeasti. En koe tätä ongelmaksi. Kunhan ampumaan pääsee, olen tyytyväinen.

Ampuminen onkin sitä parasta antia. Aseiden liikeanimaatiot ja aseet muutenkin on mallinnettu kaikin tavoin loistavasti. Äänet, paukahdukset ja värinät ovat kaikki niin kuin olla pitää. Erilaisissa tehtävissä on niin ikään mukavasti vaihtelua. On tietysti mahdollista valittaa, että erilaisia pankkeja on kahdeksan, joista kaksi on otettu suoraan edellisestä pelistä Payday 2. Lopulta sitä varsinaista uutta on tarjolla hyvinkin vähän. Väkisinkin jää sellainen tunne, ettei Payday 3:a olisi pitänyt julkaista ihan vielä. Bugeja on vielä runsaasti, sillä pelaaja jää ajoittain nurkkiin jumiin, esteiden yli pääseminen ei ole niin sujuvaa kuin pitäisi ja niitä palvelinten ongelmiakin piisaa. Palvelimelle on hankala päästä, peliin pääseminen on vieläkin hankalampaa ja jostain syystä sitä pelin sisäistä chattia ei ole lainkaan.

Sisältöä Payday 3:ssa on niin vähän, että on vaikea uskoa pelin olleen kehityksessä yli kuusi vuotta. Moinen on kummallista siksikin, miten paljon on tarjolla pelissä Payday 2. Payday 3:n tarina on sitä paitsi tyystin turha. Niin ja panttivankien mekaniikkaa ei ole mietitty loppuun saakka. Lisäajan saaminen panttivangeilla neuvottelemalla on ajatuksena hyvä, mutta toteutus ei vain toimi.

Grafiikan ja pelisuunnittelun osalta parempaakin olisi voitu tarjota. Graafisesti Payday 3 tuntuu sellaiselta kuin Payday 2. Peli ei ole ruma, mutta hyvin vuoden 2015 laatua kuitenkin. Suunnittelu on silti onnistunutta. Erilaiset pankit näyttävät hyviltä, ja liikeanimaatiot ovat sujuvia hyvää äänimaailmaa unohtamatta. Musiikki on loistavaa niin kuin edeltäjissäkin, ja eri tilojen akustiikkaa on parannettu. Tähän osa-alueeseen olisi kuitenkin voinut panostaa enemmän, esimerkiksi samaan malliin kuin Battlefieldissä.

Idea on hyvä, sillä se laittaa pelaajan kolmen muun kanssa suunnittelemaan keikan, ja sitten toteuttamaan sen parhaansa mukaan. Hiiviskelyyn rohkaistaan, joskin yleensä tuloksena on tyydyttävä kaaos luotien lennellessä. Aseiden tuntuma on mahtava, mutta pelattavan sisällön vähäisyys on hyvin harmillista puhumattakaan erilaisista bugeista ja palvelinongelmista. Hauskaa on, mutta Payday 3 toiminee vasta muutaman kuukauden lisähiomisen jälkeen aiotulla tavalla.