Kevytroolipeli Paper Mario aloitti taipaleensa 20 vuotta sitten Nintendo 64 -konsolilla, ja se peli innoittui vahvasti vuoden 1996 SNES-pelistä Super Mario RPG. Nyt sitten julkaistaan Nintendo Switchille Paper Mario: The Origami King, joka on kaikkiaan kuudes peli pitkäikäiseen sarjaan. Intelligent Systems on painiskellut vuosia sen ongelman kanssa, mikä olisikaan oikea tasapaino vanhaa ja uutta. Ja samalla sisällön pitäisi olla aiheeltaan kevyttä ja koko perheelle sopivaa.
The Origami King onnistuu niin lähestymistavan kuin rakenteenkin osalta, sillä peli tuntuu aiempaa suuremmalta ja vapaammalta alusta alkaen. Jotkut perusideat ovat säilyneet samana kuin Gamecuben The Thousand Year Doorissa, joka on toistaiseksi se sarjan pidetyin osa. Huumori puolestaan on ehkä parempaa kuin koskaan aiemmin. Sitä uutta on puolestaan uudistetussa taistelumekaniikassa. Kaikki on siis periaatteessa kunnossa, mutta toisaalta ei kuitenkaan täysin kunnossa.
Paper Mario on tavannut hämärtää rajanvetoa seikkailu- ja roolipelien välillä ottamalla osia molemmista. Perusteet ovat ennallaan, sillä kyse on edelleen vuoropohjaisista taistoista, joissa oikea-aikaisella napin painalluksella saa etua niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Pelaajan joukko kohtaa yleensä toisen vastaavan joukon pahiksia joko jonossa tai ryhmässä. The Origami King muuttaa asetelmaa laittamalla taistelut käytäviksi pyöreällä areenalla. Toisin sanoen tie menestykseen riippuu siitäkin, miten oman joukkonsa asettelee kentällä. Kauheasti logiikkaa tässä ei ole, mutta se tuntuu shakkimaiselta pelaamiselta ainakin aluksi.
Ongelma on siinä, että uutuudenviehätys hiipuu nopeasti, ja pelaaminen muuttuu itseään toistavaksi. Lopulta pelaaminen typistyy samojen 3-4 toiminnon tekemiseksi aina uudestaan ja uudestaan. Jos tätä mekaniikkaa ei jaksa kunnolla opetella, on aina mahdollista laittaa rahaa likoon ja saada siten apua yleisön toadeilta. Raha ei ole tässä pelissä ongelma, jos vain ajatuksella ja huolella muuten pelaa. Toinen ongelma on, ettei taisteluilla ole paljoakaan merkitystä. Hahmonkehitystä ei juuri ole, joten pelaajaa ei motivoida riittävästi yrittämään parastaan.
Pelaaminen tuntuu siis tylsältä jopa siinä määrin, että 5-6 tappelun jälkeen tiettyjä vihollistyyppejä pyrkii välttämään viimeiseen asti. Päivitettävien aseiden ohella ainoa hahmonkehitys tapahtuu keräämällä Heart Pointseja. Näiden avulla Mariosta tulee lopulta niin vahva, että pahiksien liiskaaminen onnistuu jopa ilman erillistä taistelua joko vasaroimalla tai päälle hyppäämällä.
Uusittu taistelumekaniikka loistaa kuitenkin pomotaistoissa. Vihu on sijoitettu areenan keskelle, ja Marion on löydettävä keino päästä käsiksi heikkoon kohtaan. Mukana on mahtavia ideoita siitä, miten tällaisia pidempiä taistoja pitää lähestyä pelimekaniikan puitteissa. Syvyyttä ja hauskuutta riittää yllin kyllin. Toisin sanoen pomotaistot ovat vastakohta sille, mitä perustaistoilla on tarjota.
Ongelmana on sekin, että jotkut peliosiot ovat aivan selvästi pelkkää täytettä. Kokonaisuus toimisi paremmin, jos se olisi lyhyempi ja tiiviimpi paketti paremmalla rytmityksellä. Arvostan toki tekemisen suurta määrää ja isokokoista pelimaailmaa, mutta sen tekemisen pitäisi myös olla mielekästä.
Erikoista kyllä The Origami King on kenttäsuunnittelunsa puolesta paljon parempi verrattuna keskivertoroolipeliin. Maailmaa tutkii mielellään, ja jokainen salainen huone, pienet minipelit ja hauskat yksityiskohdat viihdyttävät paljon enemmän kuin taisteleminen.
Graafisesti tarjolla on toistaiseksi parasta Paper Mariota koskaan, ja henkilöhahmot laitetaan jatkuvasti hauskoihin tilanteisiin. Onkin harmillista, ettei muu pelimekaniikka pysy käsikirjoituksen tasolla. Pelaajan ymmärrys Sienivaltakunnan eri henkilöhahmoista syvenee merkittävästi. Tämä on merkittävä suoritus ottaen huomioon, etteivät tämän pelimaailman asukit ole tavanneet kovinkaan persoonallisia olla.
Paper Mario ei halua ottaa liikaa roolipelivaikutteita, jolloin The Origami King ei osaa päättää, mitä se oikeastaan haluaa olla. Jokin aika sitten tauolle laitettu Mario & Luigi -sarja teki useitakin pelimekaanisia asioita paremmin kuin uusin Paper Mario. The Origami Kingissä hyvää on sen huumori, loistava kenttäsuunnittelu ja pomotaistojen toteutus. Taistelumekaniikka ei pomotaistoja lukuun ottamatta tunnu mielenkiintoiselta missään vaiheessa. Mikäli aiemmat Paper Mariot olivat "parasta ikinä", voi arvosanaan lisätä yhden pisteen lisää. Jos taas odotit enemmän verrattuna sarja aiempiin osiin, voi arvosanaa laskea yhdellä pisteellä.