Päätarina-arvostelu: Call of Duty: Black Ops 6

On taas se aika vuodesta, kun uusi Call of Duty räjähtää ruutuun. Vuorossa on sarjan Black Ops -osio, joka keskittyy erikoisjoukkojen salaisiin tehtäviin realistisissa olosuhteissa ja oikeissa paikoissa. Tekijänä puuhaa pitkän linjan ammattilainen Treyarch, joka on ollut vastuussa jokaisesta Black Ops -pelistä, joten varmistin pois päältä ja metsälle.

Tuntemattoman ryhmittymän väliintulo sotkee Amerikan tiedustelupalvelun erikoisjoukon tehtävän. Tämä kiinnittää tiedustelupalvelun huomion siinä määrin, että erikoisjoukon jäsenistä muodostetaan salainen tiimi selvittämään tätä Pantheoksi kutsuttua joukkoa. Panokset kovenevat kun ryhmittymän monitahoinen alkuperä alkaa selvitä.

Call of Duty: Black Ops 6:n tarina vie pelaajaa pitkin 90-luvun alun maailmaa monimuotoisesta tehtävästä toiseen. Hyvin kasattu tarina mahdollistaa esimerkiksi hiiviskely- ja vakoojatehtävien ohella täysinäistä urbaania sodankäyntiä sekä vapaasti edettävää strategiapohjaista aavikkosotaa. Tunnelmaa lisää aitojen paikkojen, tilanteiden ja henkilöiden käyttö osana tehtävänantoa. Esimerkkinä pelaaja pääsee etsimään vakoojia Bill Clintonin rahankeruukampanjassa ja räjäyttämään Saddam Husseinin palatsin. Hektinen toiminta ja dynaamiset tilanteet saavat aikaiseksi vauhdikkaan toimintapelikokemuksen ja lukuisia todella tyylikkäitä tilanteita elämää suuremmassa taistelussa pahiksia vastaan.

Oikeita henkilöitä ja alueita myöten realismiin pyrkivän kampanjan kompastuskivi syntyy muutamasta mukaan ujutetusta häiritsevästä ratkaisusta. Esimerkiksi huumehöyryisessä eloonjäämisrymistelyssä ammutaan kasapäin zombeja ja taistellaan leijailevia monstereita vastaan aseiden ja tarttumakoukun kanssa tusinahevin soidessa taustalla. Pelottelevalla ja yliluonnollisella tyylillään tämä tehtävä on kuin viimeisimmät DOOM-pelit. Tiedän, että zombies-tila on ollut mukana jo vuosikymmeniä, mutta tarinakampanjassa, jossa pyritään autenttiseen sodankäyntiin, sille ei ole kyllä mitään asiaa. Pelin tiivistunnelmainen viimeinen tehtävä pilataan myös häiritsevästi vauhdin keskeyttävillä unijaksoilla, joissa matkataan lennokkaissa ja abstrakteissa ympäristöissä tylsästi hirviöitä vastaan taistellen. Näiden irtonaisten ja suoraan sanoen tympeiden tehtävien ansiosta immersio rikkoutuu, ja muuten hyvin napakka pelikokonaisuus kärsii pahemman kerran.

Black Ops 6 pitäytyy klassisessa toimintapelityylissä. Pelaaja ohjaa tilanteen mukaisesti eri hahmoja ensimmäisen persoonan perspektiivistä ja ajoneuvoja kolmannen persoonan vinkkelistä. Tehtävät vaihtelevat tiedonkeruusta paikkojen putsaamiseen vihollisista ja peli mahdollistaa tapauskohtaisesti joko äänettömän ninjailun tai ruudinkatkuisen rymistelyn. Mukaan menoon on lisäilty yksittäisiä QTE-tilanteita ja pienimuotoisia keskusteluosuuksia. Suoraviivaiset tehtävät ja varsin rajatut alueet pitävät huolen, ettei pelaaja pääse eksymään tehtävässä ja varmistaa, että kiivas toiminta on koko ajan läsnä. Tosin, pienimuotoisena uutuutena yksi tehtävä pelataan avoimessa maastossa, jossa pelaaja voi itse päättää tehtävien tekojärjestyksen ja sen, haluaako osallistua maaston tarjoamiin useampiin sivutehtäviin ja haasteisiin.

Räiskinnän yhteydessä peli tarjoaa mahdollisuutta tehostaa hahmon ominaisuuksia. Kentille on jätetty enemmän tai vähemmän piiloon rahaa lojumaan, jota pelaaja voi kerätä matkaansa. Kyseessä on joko pienemmän summan rahatukkuja tai kassakaappeihin piilotettuja arvokkaampia löytöjä. Osana yksinpelikampanjan tarinaa rahan keruuta suositellaan, sillä sen avulla pelaaja voi kunnostaa tukikohtana pidettyä majataloa. Kunnostusten myötä pelaajalle avautuu mahdollisuuksia käyttää löytämäänsä rahaa hahmonsa tehostamiseen. Kolmen pääkategorian alta voi ostaa hahmolleen esimerkiksi isommat taskut tavaran kantoon, paremmat energiavarat tehtävään tai vaikka vähemmän tärisevät kädet aseella paukutellessa. Vaikka sain pelin noin kuuden tunnin läpipeluuaikana ostettua valtaosan ominaisuuksista, en osaa sanoa oliko niistä loppujen lopuksi kovinkaan suurta hyötyä. Toisaalta, jo pelkkä ajatus tuhlata pahiksien rahoja paremman supersotilaan työstämiseen on ihan mukavaa lisätekemistä räiskinnän kyljessä. Vinkkinä moninpelaajille: ostettavana on myös erikoisaseita ja ominaisuuksia, jotka vaikuttavat pelkästään moninpeliin.

Teknisesti pelaaminen on huippuunsa hiottua. Ohjaimelle optimoitu pelattavuus saa hahmon tottelemaan käskyjä tarkasti ja viiveettä. Tähtäys tatilla on sujuvaa ja tähtäysavustin on tehty sen verran hienovaraisesti, että jokainen osuma viholliseen tuntuu johtuvan palkitsevasti omista taidoista. Ohjaus kääntyy hyvin myös kulkuneuvoilla ajamiseen, joista tankilla rymistely läpi lentokentän oli suosikkihetkiäni. Taisteluiden yhteydessä tulevat QTE-hetket tarjoavat ehkä jopa hiukan liikaa aikaa reagoimiselle mutta onnistuvat silti tasapainottamaan toimintaa uskottavasti. Olisin vain toivonut, että monivalintatilanteita QTE-osuuksia olisi sisällytetty mukaan useammin kuin kerran, sillä se osoittautui kiinnostavaksi tilanteeksi ja sai pohtimaan tilanteen uudelleenpeluuta eri vaihtoehdoilla.

Black Ops 6:n graafinen ilme on hieman ailahteleva. Odotusten mukaisesti valtaosa pelistä näyttää upealle fotorealistisine alueineen ja Dolby Visionin korostamine räjähdyksineen sekä valoefekteineen. Kuitenkin muutamissa sisäkentissä näkee, että ympäristö on hieman tyhjän oloinen ja esimerkiksi ampuessa ylimääräinen sälä lentelee ilmaan kovin vaihtelevasti. Myös unijaksojen taivaalla leijailevat tason palaset tuntuvat aikamoiselta alisuoriutumiselta varsinkin loppurymistelyiden aikana. Hahmojen kasvojen taso vaihtelee muovinukeista lähes realistisiin kopioihin näyttelijöistä, mutta animointi on tasaisen laadukasta ja elävää. Erityisesti nopeat lähitaistelun lopetusliikkeet tuntuvat tosi pahalle kaikessa brutaalisuudessaan, kun peukaloita työnnetään silmiin tai veistä upotetaan päähän. Xbox Series X:llä ei ole havaittavissa minkäänlaista pykimistä pelin aikana, mutta osa välidemoista tuntuu etenevän paikoittain kummallisesti tökkien. Pelin pyörittäminen saa myös Xboxin huutamaan Hoosiannaa varsin kovaäänisesti.

Äänipuoli on kunnossa joka osa-alueella. Ääniefekteihin on kiinnitetty erityistä huomiota, sillä jokainen ase paukkuu omalla tavallaan, räjähdyksissä on napakkuutta ja ympäristö kuulostaa elävältä. Ääninäyttely on luonnollista, ja kovaksi keitettyjen hahmojen väliset kemiat tulevat uskottavasti esiin. Musiikki on yleisellä tasolla mahtipontista orkesterihekumaa ja istuu mainiosti räjähdysten täyteiseen toimintaan. Tosin mainittakoon, että ne muutamat hirviöjahdit kannatellaan läpi kliseisesti aivan kauhealla metallisonnalla.

Vaikka olen pitänyt Call of Dutyn Warfare-osia Black Opsia parempina, odotin tätä kuudennetta osaa silti innoissani. Ja enimmäkseen peli tarjoaakin odotettua elokuvamaista, mahtipontista erikoisjoukkojen toimintaa, mistä ei jännitystä ja näyttävyyttä puutu. Ärsyttävästi täysin teemaan kuulumattomat hirviöjahdit ja painajaistasot ottavat noin viidenneksen pelistä ja pysäyttävät tunnelmoinnin kuin seinään. Muuten kokonaisuus on tutun turvallista laatua, eli jälleen vuoden parhaimpia räiskintäkokemuksia.

Koko pelin arvostelun löydät täältä.