Suomi
Gamereactor
uutiset
Overwatch

Overwatchin loot-laatikot poistuvat kolmen viikon kuluttua

Elokuun lopussa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Blizzard ilmoitti jo hyvän aikaa sitten, että Overwatch 2 jää ilman loot-laatikoitaan. Alun perin loot-laatikot piti poistaa alkuperäisestä Overwatchista samana päivänä, kun jatko-osa julkaistaan (eli 4. lokakuuta). Nyt kuitenkin on kerrottu, että poisto tapahtuu jo aiemmin.

Overwatchin niin sanotun Anniversary Remixin kolmas osuus on alkanut, ja maksulliset loot-laatikot poistuvat tapahtuman päättyessä 30. elokuuta. Sen jälkeen on mahdollista saada ainoastaan niin sanottuja tavallisia loot-laatikoita perinteisesti pelaamalla. Lopulta nekin sitten poistuvat kokonaan, kunhan Overwatch 2:n PvP-osuus maailmalle saapuu.

HQ
Overwatch

Kiitokset, Polygon

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Overwatch (Nintendo Switch)Score

Overwatch (Nintendo Switch)

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Switch-versio suositusta nettiräiskinnästä tekee minkä lupaa, vaikka ei tekniseltä tasoltaan aiemmille versioille pärjääkään

OverwatchScore

Overwatch

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Overwatch on skitsofreeninen kokemus. Parhaimmillaan se voi olla suurin piirtein hienointa, mitä moninpelissä voi kokea. Pahimmillaan hiiri tekisi mieli viskata tuuletusikkunasta katukiveykseen.

Philadelphia Fusion rekrytoi FiXan

Philadelphia Fusion rekrytoi FiXan

ESPORTS. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Noin kolmen kuukauden kuluttua Overwatch League tekee paluun. Philadelphia Fusion on rekrytoinut tulokas Yeong-hun "FiXa" Kwonin joukkueeseensa support-pelaajaksi....



Ladataan seuraavaa sisältöä