One Piece teki mangadebyyttinsä vuonna 1997, ja sen jälkeen on saatu 875 jaksoa animea, ja mangaakin 92 numeroa. Unohtaa ei myöskään sovi vaihtelevalla laadulla toteutettuja videopelejä. On aika tarkastella, miten pärjää uusin One Piece: World Seeker.
Suosion ja pitkän iän perusteella on ainakin materiaalia, josta ammentaa innoitusta hyvään peliin. Ensivaikutelma onkin onnistunut. One Piece: World Seeker on kaunis katsella niin ympäristöjen kuin henkilöhahmojensakin osalta. Välivideot ovat kuin suoraan animesta otettuja, kuten odottaa sopiikin. Päähenkilön kumiselta vaikuttava keho tekee aluksi taisteluista kiinnostavia. Hyvin pian kaava alkaa kuitenkin toistamaan pahasti itseään.
Kaikki taistelut vaativat käytännössä vain yhden napin käyttöä. Kovemmissa pomotaistoissa saattaa joutua torjumaankin erillisellä napilla, mutta muuten pelaaminen on yhden napin hakkaamista. Uusia kykyjä saa auki omasta kykypuustaan, ja monipuolistuminen odotetusti tekee pelaamisesta hauskempaa.
Tarina alkaa tilanteesta, jossa epäonnistuneen tehtävän jälkeen jokainen The Straw Hat Piratesin jäsen on joutunut erilleen eri puolille pelimaailmaa, joka on itse asiassa yksi ja sama saari: Prison Island. On siis aika kerätä jengi taas kokoon, ja käytännössä kysymys on yhden ja saman prosessin toistamisesta lukuisia kertoja. Ensin taistellaan rivivastustajia ja ehkä pomoakin vastaan. Aivan erityisesti kannattaa varautua taistelemaan uudestaan ja uudestaan kokonaista kahta erilaista vihollistyyppiä vastaan. Sitten One Piecen perinteiseen tyyliin piraatit pelastavat saaren, ja mukaan sotketaan robotteja ja pomotaistoja.
Muilta osiltaan One Piece: World Seeker on tyypillinen japanilainen roolipeli avoimella maailmalla. Tämä avoin maailma on kuitenkin pienempi kuin miltä aluksi näyttää, ja sivutehtävissä vain haetaan milloin hedelmiä, kukkia ja kiviä saaren asukkaille. Jotain kuitenkin puuttuu, ja se on ääninäytelty dialogi. Ääninäyttelijöitä on toki mukana, mutta varsinaiset keskustelut käydään pelkkien tekstilaatikoiden avulla.
Avoin maailma tuntuu tyhjältä, ja muutaman tunnin pelaamisen jälkeen avautuva pikamatkustusmahdollisuus poistaa maaston tutkimisen tarpeen kokonaan. Itse maailman lisäksi myös pelin kaupungit tuntuvat tyhjiltä ja autioilta.
Pelissä on joitakin paikallisia asukkaita, joiden kanssa voi keskustella. Harmillisesti suurin osa asukkaista näyttävät toistensa kaltaisilta. Kaupunkien ulkopuolella on ainoastaan piraatteja ja sotilaita, joiden kanssa taistelemista on vältettävä viimeiseen saakka. Tämä siksi, että se taisteleminen on niin tylsää ja monotonista. Lisäksi pahiksilla on ilmeisesti yliluonnollinen haukankatse, sillä pelaaja havaitaan kilometrin päästä, ja tarkkuuskiväärin luodit löytävät maaliinsa ylimaallisella tarkkuudella. Tämä pätee myös helpommilla vaikeustasoilla pelatessa.
Pahikset kykenee havaitsemaan useissa muissakin peleissä nähdyllä eräänlaisella röntgenkatseella, jossa pahikset näkyvät pelaajalle myös kohteiden takaa. Näin pyritään rohkaisemaan hiiviskelyyn ja vihujen yllättämiseen. Tämä ei vain ole käytännössä mahdollista, ja hiiviskely on tyystin mahdotonta. Seurauksena on aina tappelu useiden piraattien tai sotilaiden kanssa. Tämän osion toteutuksen epäonnistuminen tulee erityisen selvästi esille niissä osuuksissa, joissa on määrä hiiviskellä pois paikalta. Tuloksena on silkkaa turhautumista.
Pikamatkustuksen avautuminen johtaa ikävään noidankehään, jossa on mahdollista edetä pelissä pitkäänkin kohtaamatta ainuttakaan vihollista. Perusteiltaan One Piece: World Seeker on kelpo peli, mutta jatkuva toisto tuhoaa kokonaan sen ilon, joka tehtävän suorittamisesta muodostuu.
One Piecen fanina sain pelaamisesta ajoittain irti hauskuutta, ja tarinakin jaksaa viihdyttää jonkin aikaa. Kokonaisuuden kuitenkin tuhoavat sieluton toisto ja suorastaan rikkinäinen hiiviskelymekaniikka. Tällä hetkellä pelaavalle kansalle on tarjolla paljon parempiakin avoimen maailman roolipelejä.