Katso lopullinen arvio tämän tekstin lopusta.
Nintendo Switch Sports julkaistaan 29. huhtikuuta, ja kyseessä on kaikkiaan neljäs peli Wii Sports -sarjassa, joka onkin yksi kaikkien aikojen myydyimmistä pelisarjoista. Tarjolla on lisää sitä samaa, minkä Wii teki tunnetuksi 16 vuotta sitten. Kyseessä on perinteistä bilepeliä fyysisempi kokemus, joka vaatii enemmän tilaa pelaajien ympärille.
Gamereactor sai kutsun Nintendolta testata kuutta eri lajia etukäteen, ja kaikki ovat mukana heti julkaisussa. Kolme lajia olivat mukana jo suljetussa Online Test -betailussa, ja lisäksi nyt mukana on kolme uutta lajia: jalkapallo, lentopallo ja sulkapallo. Golf lisätään mukaan myöhemmin, ja jalkaan sidottavaa lisävehjettä hyödyntävä jalkapallo saa päivityksen tavallisiin otteluihin, eikä pelkästään yksin potkimiseen.
Aluksi on sanottava, ettei ennakon kohteena ole verkkopeli tai yksinpelissä tehtävä roolipelimäinen kehittyminen (jossa siis avataan uusia kosmeettisia tavaroita omalle pelihahmolle, jonka pohjana ei ole se oma Mii-hahmo). Testissä oli hauska ja satunnaisellekin pelaajalle sopiva paikallinen pelaaminen. Eli siis juuri se, millä Wii Sports aikoinaan kohosi maailmanmaineeseen.
Siinä missä Wii Sports Resortin pöytätennis testasi tarkkaa ranneliikettä ja perinteinen tennis oli hitaampi, tarjoilee sulkapallo testin reflekseille. Peli näyttää hyvältä, ja pelaaminen on syvällisempää kuin voisi kuvitella ensivilkaisulla.
Ring Fit Adventuren jalkaan kiinnitettävä lisävehje on tarjonnut urheilua jo kahden vuoden ajan, ja nyt sitä voi käyttää potkujen harjoitteluun yksin (ja tulevaisuudessa myös tavallisissa matseissa). Lisälaite tulee myös Nintendo Switch Sportsin mukana. Nyt kuitenkin kyse on ennen kaikkea ajoituksesta, joten mitään muuta kuin potkun tuntuma ei ole tiedossa. Itse ottelut ovat käsiohjauksella toimivia, mikä tuntuu kummalliselta jalkapallossa. Toisaalta vapauden tunne on ehdottomasti parempi noin kokonaisuutena. Sitä paitsi käsimerkit ovat hyvinkin tarkkoja, joten pelaaminen voi olla hauskaa kavereiden kanssa, vaikka ei jalkoja käyttäisikään.
Alkuperäisen pelin ehkä suosituin laji on palannut. Ruudun voi jakaa kahtia, jotta ei tarvitse odotella toisen pelaajan tekevän siirtonsa. Näin pelikokemus muuttuu kerralla sujuvammaksi. Mukana on Battle Royalen kaltainen pelimuoto kauniissa ympäristössä. Pelimuoto toimii tarkasti, joten luvassa on hyvää viihdettä moneksi illaksi ja yöksi niin verkossa kuin paikallisestikin.
Wii MotionPlus -menoon verrattuna miekkailu on monipuolisempi, ja miekkoja on erilaisia samoin kuin hyökkäystyyppejä. Tuplamiekatkin ovat mukana. Joidenkin tekniikoiden onnistuminen edellyttää hieman harjoittelua varsinkin nopeissa käännöksissä, mutta silti joskus voittaa vain ravistamalla vimmatusti. Niin tai näin, pelaaminen verkossa tulee olemaan kiinnostavaa ammattilaisia vastaan.
Kiinnostavin laji niin ajoituksen, asemoitumisen kuin kommunikoinnin suhteen on lentopallo, jossa liikkeet ovat niin monipuolisia kuin hauskojakin. Onnistuin hyppimään usein, vaikka sitä ei edes tarvitse tehdä, ja 2v2-rakenne mahdollistaa mukavat monipelisetit verkossa tai paikallisesti neljälle pelaajalle.
Tennis on idealtaan sama kuin vuonna 2006, mutta nyt aiempaa paremmalla tuntumalla. Ohjaus on tarkempi, mutta syvällisempi hallinta edellyttää harjoittelua. Ohjain kannattaa myös kalibroida uudelleen, ja luvassa on moneksi tunniksi hyvää viihdettä. Hauskaa on myös 1v1-tilassa, jossa kumpikin pelaaja ohjaa kahta pelaajaa nelinpelissä. Parasta on silti kokoonpanolla 2vCPU eli kaverin kanssa tietokonetta vastaan. 2v2 tulee varmasti olemaan suosittu niin paikallisesti kuin verkossakin.
PÄIVITYS
Jatkoin pelaamista vielä muutamia päiviä. Verkkopelaaminen todellakin on syy jatkaa pidempään, mutta joitakin verkosta irrallaan pelaamisesta tutuiksi tulleet ongelmat ovat edelleen läsnä. Ja tulevat ajan kanssa entistä ilmeisemmiksi.
Kuten aiemmin kerroin, useat heilautukset perustuvat ajoitukseen. Tämä yhdessä liikeohjauksen yksinkertaisuuden kanssa johtaa siihen, että iso osa pelaamisesta tuntuu automaattiselta. Oikeaa ihmistä vastaan pelatessa on raivostuttavaa nähdä pelihahmonsa maassa sulkapallossa, kun osuman piti olla varma. Tai kun tenniksessä kaikki vaikutti selvältä. Ajan kanssa opin huomaamaan, millä tavalla kestävyys eli stamina vaikuttavat suoritukseen ja tarkkuuteen, mutta edelleen se tietty epätarkkuus pysyy mukana.
Verkossa edistyminen yksinpelissä on toteutettu hyvin. Mitä paremmin pelaa, sitä enemmän ansaitsee pisteitä ja kosmeettisia esineitä. Edelleenkin olisi mukavaa voida pelata enemmän yksin ja verkosta irrallaan. Näin ollen jonkinlainen uratila tai edes minipelien harjoittelumahdollisuus olisi ollut iso juttu. Toisin sanoen pelistä puuttuu tapoja nauttia olostaan silloin, kun mukana ei ole muita pelaajia joko samalla sohvalla tai verkossa.
Verkkoyhteys ja vakaus ovat ilahduttavan hyvällä tasolla jopa silloin, kun aikeissa on pelata seitsemän muun kanssa jalkapalloa. Erilaiset tuunausvaihtoehdot ovat toki jänniä, mutta osaa niistä ei ole sovitettu Mii-hahmolle. Tämä tietenkin vie ilon noiden esineiden käytöstä, ja moinen koskee myös päälle laitettavia tavaroita.
Kaiken kaikkiaan Nintendo Switch Sports on hauska pelata, ja se on kaunis päivitys muinaiseen Wii Sportsiin täynnä nostalgiaa. Tunnelma on myös huonolla tavalla klassinen, ja tekijät olisivat voineet panostaa enemmän uuteen, ja enemmän siihen sisältöön.