Ninja Gaiden 3

Olen tuskin ehtinyt viimeistellä viimeisen barettipäisen sotilaan, kun raketti jo iskeytyy jalkoihin. Käännähdän ympäri ja havaitsen valtavaa kanuunaa kantavan sotilaan vasemmalla ylätasanteella. Raketit eivät kuitenkaan anna aihetta paniikkiin, kun ohjaksissa on maailman väkevin ninja. Nopea liipaisimenpainallus tuo jousen esiin ja räjähtävä nuoli päättää sinkomiehen päivät kertalaakista.

Ninja Gaiden 3:ssa on paljon uutta, mikä ei ole varsinaisesti yllättävää ottaen huomioon taustalla tapahtuneet muutokset. Team Ninjan perustaja Tomonobu Itagaki erosi studiolta riitaisasti pian Ninja Gaiden 2:n valmistuttua ja perusti uuden Valhalla Gamesin, johon liittyi myös muita Itagakin kollegoita. Tämä muutos on heijastunut selvästi Ninja Gaiden 3:een, joka tuntuu nojaavan täysin erilaiseen suunnittelufilosofiaan kuin sarjan aiemmat osat.

Muistan Xboxin Ninja Gaidenin aikansa näyttävimpänä konsolipelinä. Se yhdisteli hektistä toimintaa ja tunnelmaltaan latautuneita pulmakenttiä, jotka rytmittivät toimintaa mukavasti. Äärimmäisen vimmainen ninjatoiminta nimittäin pisti kokeneimmatkin pelaajat koetukselle. Joillekin jo ensimmäinen pomovastus oli nousta ylitsepääsemättömäksi, mutta mitä enemmän vihollisen liikkeisiin kiinnitti huomiota ja mitä paremmin omat kykynsä hallitsi, sitä lennokkaammaksi kuoleman baletti muodostui. Vaikeimmat viholliset vaativat äärimmäistä ketteryyttä, mutta kun ne viimein onnistui kukistamaan, tuntui peli poikkeuksellisen palkitsevalta. Näihin muistoihin verraten olin aika pettynyt, kun testasin Ninja Gaiden 3:a ensikertaa Gamex-messuilla.

Miksi? Toiminta ei ollut enää silkkisen sulavaa ja pelattavuutta oli helpotettu. Useimmat viholliset saattoi piestä henkihieveriin yhtä nappia painelemalla, pelaajaa talutettiin eteenpäin jatkuvilla opasviesteillä ja peliä rikkoivat lukuisat Quick Time Eventit, jotka veivät tunteen siitä, että olisi itse tapahtumien herra. Team Ninjan uusi johtaja Yosuke Hayashi oli viemässä sarjaa suuntaan, josta en pidä. Siksipä myönnän, että käynnistin Ninja Gaiden 3:n arvioversion perin ennakkoluuloisissa tunnelmissa.

Voin kuitenkin tunnustaa erehdykseni sellaisen huomatessani, ja Ninja Gaiden 3 on tällainen tapaus. Ensimmäisen tason aikana QTE-näpyttelyt tosin häiritsivät edelleen, eikä yksitoikkoisista vihollisista ollut juuri vastukseksi. Peli jopa täytti mestarininja Ryu Hayabusan elinvoiman joka kohtauksen jälkeen varmistaakseen, ettei tämä varmasti kupsahtaisi.

Jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä suoraviivaisissa kentissä uhkaisi eksyä, voi pelaaja klikata ohjaimen oikeaa analogisauvaa ja peli kääntää Hayabusan oikeaan suuntaan. Välitallennuspisteet ovat myös niin tiuhat, ettei kuolemaa tarvitse pelätä. Ninpot latautuvat itsestään ja parantavat Ruyta vahingoittaessaan vihollisia. Tähtäysliipaisimen napautus puolestaan kohdistaa tähtäimen automaattisesti viholliseen, jonka jälkeen tämä on helppo viimeistellä liudalla nuolia - joita niitäkin riittää tietysti loputtomasti.

Lienee sanomattakin selvää, että vihollisten kukistaminen on tällä kertaa aika yksinkertaista. Pelaajalta ei vaadita ajattelua, seikkailuelementit on poistettu, Quick Time Eventit korvaavat monimutkaisemmat liikkeet. Valikoitakin on pelkistetty siinä määrin, ettei perinteisiä asevalintoja enää ole. Ninja Gaidenista on tullut kasuaali ja sekös hardcore-faneja riepoo. Pelaaminen muistuttaa itse asiassa enemmän Ninja Bladea kuin vaativia aiempia osia.

Juju on vain siinä, että itse asiassa pidin Ninja Bladesta. Jollain niillä main, kun väistelin vihollisten lasereita sankassa sumussa, murhasin partiomiehiä salakavalin hiiviskelyiskuin ja kukistin hämähäkkityyppisen pomovastuksen leikkaamalla tämän jalat viipaleiksi, aloin ymmärtää, että Ninja Gaiden 3 voi olla viihdyttävä toimintapeli täysin omilla ehdoillaan.

Sattumanvarainen taistelumekaniikka antaa kameran paneroida ja zoomata erityisen näyttäviin iskuihin ja kannustaa jatkuvasti yrittämään näyttävimpiä ninjaliikkeitä. Henkeäsalpaavista hetkistä ei tule puutetta. Pelissä ei ole lainkaan epätavallista nähdä ninjaa hyppäämässä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja laskeutuvan vihollisen päälle niin, että tämä leikkaantuu kahtia.

Peli asettaa suorastaan lapsenomaiseen tilaan ja antaa leikkiä mestarininjaa armottomalla tehokkuudella. Hayabusa hyppii katoilla, kiipeilee seinillä, liukuu esteiden ali ja murhaa vihollisia kuin vimmainen akrobaatti. Ja mitä tulee valtaviin pomovastustajiin, tuntuvat temput usein toinen toistaan suuremmilta.

Toinen seikka, joka toimii Ninja Gaiden 3:ssa, on tarina. Aiempien osien hämmentävistä juonikuvioista on tultu hieman maanläheisemmälle tasolle ja tapahtumat kytkeytyvät tällä kertaa terroristeihin - japanilaisittain, tietysti. Lisäksi juoni kuljettaa peliä varsin monipuolisissa maisemissa, joten ympäristöjen yksitoikkoisuudesta peliä ei voi syyttää. Pelin aikana päästäänkin pistäytymään niin goottikaupungeissa kuin Uncharted 3 -henkisillä aavikoilla, päiskitään vastustajia sankoissa metsissä ja vieraillaan myös huippusalaisessa laboratoriossa.

Visuaalisesti Ninja Gaiden 3 on selvästi paremmin suunniteltu kuin Ninja Gaiden 2. Ympäristöt ovat mielenkiintoisempia ja valaistus edistyksellisempää. Myös Ryu Hayabusa itsessään on vallattoman yksityiskohtainen. Grafiikat ovat kohdallaan, mutta reunojenpehmennyksen puutteet ja epätasaiset ruudunpäivitysnopeudet vähentävät jonkin verran pelin vaikuttavuutta.

Jyrkästä ensireaktiostani huolimatta Ninja Gaiden 3 kasvoi kokemuksena pelin edetessä. Vaikka se ei ole enää Ninja Gaiden nimen perinteisessä merkityksessä, se ei tarkoita, että se olisi epäonnistunut peli - vain erilainen. Kokemuksen yleinen helpottaminen on kuitenkin tehnyt toiminnasta paitsi superlatiivisempaa, myös pitkässä juoksussa monotonisempaa; pelaajan ei enää tarvitse sopeuttaa tyyliään eri tilanteisiin, vaan samaa iskunapin painelua voi jatkaa, vaikka vihollisten ulkonäkö vaihtuukin.

Ninja Gaiden 3 tulee epäilemättä suututtamaan vanhoja faneja, osin ehkä turhaankin. Vaikka peli on entistä selkeämmin länsimaiselle yleisölle taottu, on se omalla tavallaan hienosti koreografioitu ja nopeatempoinen toimintaromppu. Samanlaista arvostusta kuin kykyjä aidosti venyttänyt ensimmäinen osa se ei herätä, mutta toisaalta ohjaimesta on vaikea päästää irti ennen loppuratkaisua. Team Ninja on uudistanut rajusti, mutta onnistunut lopulta tekemään ninjailusta jotain sellaista, jonka parissa on - jos ei muuta - ainakin hauskaa.