New Super Mario Bros. Wii

Marion maailmassa eivät asiat paljoa muutu. Koopa-klaani kaappaa prinsessa Peachin ties kuinka monetta kertaa vangikseen ja viiksekäs putkimies lähtee pelastusretkelle. Tällä kertaa Mario ei kuitenkaan loiki yksin. Parhaimmillaan Marion matkassa on Luigin lisäksi myös kaksi Toad-sientä, jotka kaikki vipeltävät eteenpäin yhtä aikaa Koopa-kuningas Bowserin kukistamisen toivossa.

Marion maine luotiin aikanaan erinomaisella kenttäsuunnittelulla ja hauskalla pelattavuudella. Osa toisensa jälkeen Nintendo todisti, että juuri sillä osastolla yrityksen kehittäjät ovat parhaimmillaan. New Super Mario Bros. Wii on jälleen yksi sulka lisää hattuun. Minua ei haittaa se, että ympäristöt ja viholliset ovat tuttuja jo aiemmistakin Mario-peleistä. Vielä vähemmän minua haittaa putkimiehen ohjausmekaniikan säilyminen lähes ennallaan. Jokainen kenttä on erinomaisen hyvin suunniteltu, täynnä salaisuuksia ja vaihtelua. Harkitun liukas ohjaus pitää alusta lähtien pelaajan varpaillaan, mutta ilman turhautumista. Ainoa varsinainen natinan aihe ohjauksessa on jääkuutioiden, tynnyrien ja muiden kentällä lojuvien esteiden nostaminen ohjainta vispaamalla. Ravistaminen rikkoo pelin rytmiä etenkin yksin pelatessa ja lisää hupaisien vahinkojen riskiä moninpelissä.

Toki jotain uuttakin Marion maailmassa nähdään. Superpukuarsenaali käsittää jo tuttujen supersienen ja tulikukan lisäksi myös New Super Mario Bros. DS:stä tutun minisienen sekä myös kolme kokonaan uutta asua. Jääkukka toimii muuten kuin tulisempi versionsa, mutta jäädyttää viholliset lohkareiksi, joita voi nakella muiden vihulaisten niskaan. Pingviinipuku jäädyttää myös, mutta helpottaa myös uimisessa ja tahmaa Marion jalat jäällä kulkiessa. Paras uutuus on kuitenkin hauska propellipuku, jonka avulla Mario voi lentää lyhyitä matkoja ja saavuttaa korkealla sijaitsevia salaisuuksia. Kenttien tutkiminen helpottuu propellipuvun myötä huomattavasti ja ilmassa hyrrääminen on todella hauskaa.

Ja se paljon puhuttu moninpeli, voi veljet! Kunhan peliporukka on sopivan letkeällä asenteella liikenteessä, moninpeli on kerrassaan huimaa hupia. Mene nyt, tulipallo tulee takaa! Oliko ihan pakko pudottaa mut tonne rotkoon? Älä heitä sitä kilpeä tännepää-ääin! Kun ruudulla viipottaa yhtä aikaa neljä pelaajaa, joita voi nostaa ilmaan, käyttää ponnahduslautana tai tuuppia, vahinkoja tapahtuu tämän tästä ja hauskaa riittää. Sen verran peli antaa myönnytyksiä, että kaveria ei voi heittää tuli- tai jääpallolla. Tosikoille meno ei myös sovi lainkaan, sillä muut pelaajat estävät sujuvan etenemisen tehokkaasti ja elämiä kuluu hurjaa tahtia. Varsinkin loppupään kentissä, joissa haastetta piisaisi yksinkin pelatessa, muiden pelaajien toilailu saattaa alkaa vauhdikkaasti ärsyttämään. Tosiasiassa moninpelinä eteneminen on jonkin verran helpompaa, sillä kaverin voi esimerkiksi uhrata hakemaan laavakuopan yllä kelluvaa kultakolikkoa, samalla kun itse jatkaa kenttää eteenpäin. Vain kaikkien pelaajien yhtäaikainen kuolema keskeyttää etenemisen, muussa tapauksessa kentän uhriksi joutunut pelaaja päätyy kuplaan kellumaan kunnes joku pelaajista sen puhkaisee.

Eikä yksinpelissäkään valittamista ole. New Super Mario Bros. Wii on tarpeeksi pitkä ja monipuolinen ja mikä tärkeintä, myös todella haastava. Viikonlopun aikana pelin mittariin pamahti noin 15 tuntia peliaikaa, joka riitti pelin läpäisemiseen, mutta suurin osa salaisista alueista jäi löytämättä. Uudelleenpeluuarvoa pelillä on muutenkin kivasti, sillä kenttien pariin palaa läpipeluun jälkeen oikein mielellään. Ja mitäs sieltä yhdestä kummitustalosta löytyisikään, jos sinne lähtisi propellin kanssa hyrräämään?

Isompi kuvaruutu ja Wiin tehot mahdollistavat moninkertaiset vihollis- ja ammusmäärät ruudulla. Siinähän sitten pompit pohjattoman kuopan yllä liikkuvia tasoja pitkin, kun samaan aikaan kohti lentää kymmenkunta ilkeästi irvistävää luotia ja Koopa-armeija hiippailee selän takaa kohti. Vaikka pelin läpäisy ei mitään supersuoritusta vaadikaan, on pelissä selkeästi enemmän tekemisen meininkiä jo alusta lähtien. Lisäksi lähes jokaisessa kentässä on salaisia alueita ja läpäisyn jälkeen tarjolle tulee myös sarja salaisia kenttiä, joiden kimppuun pääsee vain keräämällä jokaisesta kentästä kolme jättikolikkoa. Kolikoiden kerääminen on melkoinen haaste, mutta palkintona odottavat kentät ovat ainakin kahden saalistamani perusteella vaivan arvoisia - ja todella vaikeita. Salaisuuksien etsiminen myös karkeasti arvioiden tuplaa pelin vaikeustason, sen verran hankala niitä on etenkin pelin puolen välin jälkeen metsästää.

Marion taika on ja pysyy. Peliä ei malta millään laskea käsistään ennenkuin Bowser on jälleen pudotettu laavakuoppaan uinumaan ja sen jälkeen pitääkin jo lähteä hakemaan puuttuvia salaisuuksia. Nintendo on kuitenkin pelannut monessa suhteessa varman päälle, eivätkä uudistukset ole kovin rohkeita. Vanhalle Mario-jäärälle tuttuihin maisemiin palaaminen on ehta nostalgia-trippi, mutta uusiakin maisemia olisi ollut kiva nähdä. Pelissä on vahvasti "mähän oon ollu täällä ennekin" -tunnelma mukana, tosin hyvässä mielessä. Edellisestä visiitistä on kuitenkin jo hyvästi aikaa, vaikka DS:llä muistoja verestettiinkin muutama vuosi sitten.

Peli kuitenkin vahvistaa vakuuttavasti näkemystäni siitä että kaksiulotteisilla peleillä on vielä paljon annettavaa, muutenkin kuin ladattavina peleinä tai lyhyinä nostalgiatrippeinä. New Super Mario Bros. Wiin hektinen tyyli ei toimisi mitenkään kolmiulotteisena, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että peli näyttäisi tai tuntuisi vanhentuneelta. Päinvastoin, värikkäässä pirteydessään peliä on ilo katsella ja tutut Mario-musiikit uudelleensovitettuina kuulostavat edelleen hyvältä. Lisää tällaista!